perjantai 13. syyskuuta 2013

Fair and square


Muutettuamme reilu vuosi sitten keväällä, tärkein hankinta tänne uuteen kotiin oli ruokaryhmä. En yksinkertaisesti suostunut ottamaan edellisen asuntomme hetkuvaa ja naarmuista pikkupöytää tänne kaiken uuden ja kauniin keskelle, vaikka se merkitsi sitä että meillä ei olisi ruokapöytää ollenkaan. Kesä meni syödessä milloin missäkin ja mies muisti aika-ajoin kertoa kuinka mikä tahansa ruma ja naarmuinen pöytä olisi voittanut sylissä keikkuvan lautasen kanssa tasapainoilun.
Point taken.


Uuden pöydän löytäminen ei kuitenkaan ollut ihan helppo prosessi. Pohjapiirustuksessa ruokailutilaan oli piirretty kuuden hengen suorakaiteen mallinen pöytä ja tilaa näytti jäävän mukavasti pöydän päähän myös kulkuväylää varten. Aloitettiin tilan mittailu, mutta todettiin pian, että hieman jää väylä kirjastohuoneeseen ahtaan näköiseksi, eikä pitkä sivu ikkunoita vasten näyttäisi hyvältä. Syykin ahtaudelle keksittiin; keittiö pääsi hieman venähtämään sitä piirrellessämme. Taisi olla sitten appiukko kun keksi, että neliön mallinen pöytä voisi olla ratkaisu pulmaan ja ihastuin ideaan oitis.
 

Varsin pian saimme huomata, että neliön mallisia pöytiä ei kovin monen valmistajan mallistoista löytynyt. Oli neljän tonnin mittatilauspöytiä tai turhan kevytrakenteisia ja pieniä pöytiä. Valantin Ruutu oli lähellä, mutta hieman liian raskaslinjainen ja hintava. Hetken aikaa mietittiin jopa pöydän tekemistä itse. Suunnitelmiin kuului keskijalka ja materiaalina olisi ollut tammi, jota keittiön tasotkin ovat.  Pöydän tukevoittaminen olisi kuitenkin ollut haastavaa ja kansi olisi pitänyt tehdä kahdesta levystä, eikä se olisi mahtunut mistään ovesta sisään kokonaisena. Loppukesästä ahkera etsiminen ja googlailu tuottivat kuitenkin halutun tuloksen. Löysimme pohjanmaalaisen huonekaluvalmistajan, Anttiinan, Saimaa-mallistosta täydellisen ehdokkaan. Siinä yhdistyi suomalainen käsityö, silmää miellyttävä muotoilu, oikea koko ja sopiva hinta. Toimitusajankin kestäisi, sillä olimmehan harjoitelleet sylissä ja sohvalla syömistä jo koko kesän. Olikin muuten juhlallista päästä kesän jälkeen syömään taas pöydän ääreen, niin kuin kunnon ihmiset konsanaan.



Pöytälevyn ja jalkojen välissä olevat teräslevyt ovat pieni juttu sinänsä, mutta lisäävät huomattavasti ilmettä. Tuolit löysi lähimmän Anttiina-jälleenmyyjän valikoimasta, eli mustat selkeälinjaiset Square-tuolit. Squares for the square! Niiden istuinosa on ”ekonahkaa” (mikä termi!) ja jalat mattamustaksi maalattua terästä. Ovat todella tukevat ja ylellisesti sopivan painavat. Musta Tripp Trappkin hukkuu mukavasti niiden sekaan. Olin ehtinyt jo hetken haaveilla ruokapöydästä valkoisella lasipinnalla, joten tilasimme vielä Aki-Lasista pohjastaan valkoiseksi maalatun (ei siis missään nimessä läpinäkyvää, joka antaa vihertävän efektin) ja reunosta pyöristetyn 4mm paksun lasin pöydän pintaa suojaamaan ja näköä antamaan. Ja minkä eron se tekikään! Lasilevyn kulmien ja reunojen hionta toistaa pöydän profiilia. Valkoinen lasi on kaunis alusta ja tausta kaikelle ja lisää arkikattaukseenkin sopivasti ylellisyyttä. Korvaa siis helposti myös valkoisen liinan.




Normaalisti pöytää pidetään ikkunoiden vierellä, niin että sen ääreen mahtuu kuusi ruokailijaa. Tuoleja hankittiin toki kaikki kahdeksan ja pöytää siirretään irti ikkunoista kun tilaa tarvitaan useammalle. Neliö pöytä on ihanan demokraattinen, eli mitä parhain seurusteluun ja vaikka pelailuun. Keskelle jää mukavasti tilaa tarjoiluastioille tai koristeille. Mutta nyt tarkkana kaikki neliön mallista pöytää suunnittelevat! Jos haluat istumapaikat kahdelle per sivu, on pöydän sivun oltava ehdottomasti vähintään tuo meilläkin oleva 140cm. Monet markkinoilla olevista pöydistä ovat 120-senttisiä ja auttamattomasti liian pieniä. Polvet alkavat kolista yhteen, tuolit eivät mahdu kunnolla ”pöydän alle” ja lautasetkin ovat turhan lähellä toisiaan.



Vielä tuo pöytämme kaipaisi valaisinta ylleen, sillä kattoon upotetut led-spotit ovat kyllä tehokkaat, mutta eivät tunnelmalliset. Tila on muutenkin edelleen aika riisuttu. Verhoja emme halua, joten jotain sisustuksellista ja kodikasta pitäisi keksi tuohon pöydän vasemmalla puolella olevalle seinäkaistaleelle. Mattoakaan en pöydän alle ole osannut kaivata ja voikin olla kätevämpi ilman. Ei vain puhtaanapidon kannalta vaan myös siksi, että melko raskaita tuoleja on helpompi työnnellä muhkeiden kumitassujensa päällä paljaalla lattialla.




Lienee tarpeetonta sanoa että olen ollut supertyytyväinen ruokaryhmäämme ja suosittelen neliön mallista pöytää muillekin, jos tila sen suinkin vain sallii. Mutta olisiko teillä puolestaan ideoita tuon ruokailutilan kodikkuuden lisäämiseksi? Muuten, tuo tällä hetkellä lehtitelineen virkaa ajava puuvati on kuuden euron löytö alkuviikolta läheiseltä kirppikseltä, jonka yhteydessä myydään myös uutta tavaraa. Jokin tuossa kiehtoi, mutta vähän pelkäsin sen näyttävän liiaksi saunakiululta. Kotona ilokseni kuitenkin huomasin, että sehän istuu tänne modernin sisustuksen keskelle aika mukavasti ja antaa jopa pieniä finnishdesignshopviboja. Mies tykkäsi myös. Vateja jäi sinne vielä kasa, jos joku muukin haluaa!

10 kommenttia:

  1. Aivan ihana pöytä ja lasipinta on kyllä lapsiperheessä ihan paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja totta, lasipinta on helppo pitää siistinä. Sitä siivoamista kun tuon pinen sotkusormen jäljiltä aina riittää!

      Poista
  2. Mäkin olen pitkään tykännyt neliöstä pöydästä, no jos joskus on sen mallinen ruokailutila että sopii :)
    Ihanan väriset kukat kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että eikun muuttamaan ja kriteerilistalle riittävän suuri ruokailutila :)

      Poista
  3. Tykkään neliönmuotoisista pöydistä kovasti ja valkoinen valaisee ja raikastaa koko tilan. Meillä on ehdottomasti uuden ruokapöydän hankinta tulevaisuudessa edessä ja haluaisin neliönmuotoisen. Myös meidän keittiöön se sopisi kivasti ja antaisi lisää tilaa työtasojen ääressä hääräilylle. Valannin Ruutu on yksi vahva vaihtoehto, mutta toivoisin pöydän olevan täyspuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Go for it! Tuossa meidän pöydässä jalat on puuta, mutta levy mdf-levyä. Lienee yleinen yhdistelmä.

      Poista
  4. Tosi kaunis ja raikas tila! Pöytä on tosi kiva, mutta mun silmääni iski heti tuo seinäkello! Mikä ja mistä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kello on IKEAn BRAVUR, eli tämä http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/60098975/

      Poista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona