lauantai 31. elokuuta 2013

Toisenlainen karkkipussi



Minulla on pieni pakkomielle kauniisiin kynsilakkoihin. Miehen mielestä jopa siinä määrin, että pieni interventio saattaisi olla tarpeen. Onneksi tämä harrastus ei kuitenkaan ole kauhean kallis, eikä vie liikaa tilakaan. Selittelee hän itselleen. Kävi nyt kuitenkin taas niin että iskin silmäni GinaTricotissa yhteen lakkaan ja sitten toiseen. Sitten vilkaisin hintaa, joka oli odotetusti edullinen, mutta olisi vielä edullisempi ostaessani kolme kappaletta. No helpostikos sen kolmannenkin sävyn vielä löysin. Tässä vaiheessa pitäisi jo tajuta kävellä pois, mutta niin vain jäin vielä katselemaan ja löysin sen ratkaisevan neljännen ihanan sävyn. Ja eikös tämän pisteen saavuttua kannata sitten jo ottaa kokonaiset kaksi kertaa se kolmen lakan setti. No totta kai, sillä onhan se selvää säästöä! Niinpä marssin ulos liikkeestä kuusi herkullista lakkaa pienessä paperipussissa, joka muistutti kovasti karkkipussia.


En taida olla kovin vaativa kynsilakan kuluttaja, sillä vaatimukseni ovat peittävä ja tasainen lopputulos yhdellä kerroksella ja nopeahko kuivumisaika. Monet H&Mn lakat ovat juuri tällaisia ja pikaisella testauksella nämä Ginan lakat vaikuttivat hyvin vastaavilta. Mitään OPIa tai Essietä kalliimpaa kynsilakkaa en ole edes testannut, sillä kummatkaan edellä mainituista eivät ole mielestäni olleet niin paljon parempia kuin nämä halpikset. Essietä en osaa levittää vaan saan kovin raidallisen lopputuloksen. Kiilto on upea, mutta kerroksia tarvitaan vähintään kaksi. OPIt levittyvät paremmin, mutta pigmenttiä ja peittävyyttä saisi niissäkin olla enemmän. Saapa muuten nähdä koska haksahdan ensimmäiseen Dioriin tai Chaneliin.


Kynsilakkojen nimet ovat myös usein hauskoja ja parhaimmillaan oivaltavia ja viihdyttäviä. Nämä Ginan punaiset sävyt ovat minulle turvallinen koralliin tai pinkkiin taittuva Great love, täysin vieras klassinen punainen The red ja kovasti syksyinen ja selvästi tummempi Zinfandel. Hauska vihreä, josta saattaa tulla uusi lempparini, on Rain forest, herkullinen vaaleanpunainen glitterlakka Pink party ja hieman savuinen violetti glitter on Rockstar.


Minulla on muuten huippuviikonloppu tiedossa, sillä hyppäämme huomen aamulla kahden hyvän ystäväni kanssa autoon ja suuntaamme keulan kohti Helsinkiä. Syömme hyvin, shoppailemme, yövymme hotellissa ja juhlistamme elämää, ystävyyttä ja sitä että kaikki me kolme täytimme tänä kesänä kolmekymmentä.
Kivaa viikonloppua teillekin!

Vielä kun keksisi, että millä sävyllä sitä kyntensä lakkaisi...

torstai 29. elokuuta 2013

Legendan paluu ja herkullinen järkytys


 Saimme mieheni kanssa parhaalta ystävältäni kutsu Foodstationin eilisiltaisiin kutsuvierasavajaisiin tutustumaan uuden ravintolakeskittymän tarjontaan. Finnpark avaa huomenna, perjantaina 30.8., seitsemän ravintolaa käsittävän Foodstationin Tampereen rautatieasemalle, matkakeskustunnelin Tullintorin puoleiseen päätyyn. Tarjolla oli kuohuvan lisäksi tietysti maistiaisia ja ohjelmassa ravintoloitsijoiden esittelyt.

 
Sen lisäksi että mieheni rakastaa kovasti minua, rakastaa hän myös merkittävän paljon jäätelöä. Niinpä löysimmekin tiemme pikaisesti Minetti Jäätelön tiskin taakse. En osannut mitenkään valita pitkästä listasta mitä maistaisin, joten pyysin erityisen aurinkoisesti hymyilevää Marco Decandiaa valitsemaan minulle jotain makeaa ja täyteläistä. Saatuani ensin moitteet italialaisella aksentilla höystettynä siitä, että otan vain yhden pallon, antoi Marco annokseni ja käski tulla syötyäni kertomaan mitä jätskistä pidin ja parhaan arvaukseni siitä, mikä maku mahtoi olla kyseessä.

 

   Jätski oli älyttömän hyvää. Juuri sopivan makeaa, raikasta, tuhtia ja vieläpä suklaahippuja seassa. Arvelin lopulta että siinä täytyi olla appelsiinia. Marco nauroi makeasti ja paljasti minun syöneen munaliköörijäätelöä. Anteeksi mitä! Munalikööriä! Huh. Toivuttuani järkytyksestä lupasin tulla uudelleen syömään samaista herkkua sen hurjasta sisällöstä huolimatta. Minäkin muuten rakastan kovasti miestäni ja pidän jäätelöstä, mutta lisäksi ihastuin ehkä ihan vähän Minettin hauskaan ja pirteästi hymyilevään Marcoon.

 
Juhlissa nähtiin myös elävä kebablegenda. ”Itse Abu”, oikealta nimeltään Fuad Hanafi-Eweiss, ja ravintolansa Abu Fuad, tekevät monen kebabin ystävän suureksi iloksi näyttävän paluun Koskikeskuksessa sijainneen ravintolan toissakeväisen lopettamisen jälkeen. Supersympaattinen vanhaherra on paitsi perustanut tiettävästi Tampereen ensimmäisen kebabravintolan, myös koulutettu Egyptin ilmavoimien lentäjä ja kova Tapparan fani. Suosittelen muuten lukemaan parin vuoden takaisen Tampereen ylioppilaslehti Aviisin Fuadista tekemän haastattelun tästä.
 

Niin ja ne Foodstationin kaikki seitsemän ravintolaa ja kahvilaa ovat Jussinhannan leipomon Sweet Bakery, The Burger Bar, Minetti Jäätelö, Zok Wok, Aseman grilli, Delisushi sekä Abu Fuad.

tiistai 27. elokuuta 2013

Pitkäsäärinen kaunotar 50-luvulta


Ukkini kesämökillä, Saimaan rannalla, on tänä kesänä alkanut sukupolvenvaihdos, sillä muutaman viikon päästä 95 vuotta täyttävä ukkini ei ymmärrettävästikään jaksa enää paikasta huolehtia. Niinpä me ja vanhempani on alettu laittaa paikkaa enemmän omannäköiseksemme. Tavaraa pienessä mökissä piharakennuksineen on hirmuinen määrä, joten melkoista karsimista on tehty ja tiedossa vielä pitkään. Viime käynnillä toin sieltä tällaisen kauniin elegantin sarjapöydän. Äitini muisteli että tuo on ollut "aina" jo hänen lapsuudenkodissaan Porissa ja sieltä sitten vuosien saatossa kulkeutunut mökille. Hän arvioi pöydän olevan 50-luvulta.


 Puhdistin pöydät ja seuraavaksi pitäisi kai tarttua hiomapaperiin ja antaa kauniille pöydille uudet kerrokset lakkaa. Vaikka, toisaalta tuo halkeillut lakkapinta ja tummunut puu on sekin kaunis. Kuitenkin pöytiä tuossa jo joitakin päiviä katseltuani, uskon uuden lakkapinnan olevan oikea vaihtoehto, sillä se on paikoitellen todella huono ja jo irtoillutkin. Saako uusi lakkapinta kannatusääniä ruudun siltä puolen?

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Aamuinen valo


Perjantaiaamuna aurinko paistoi todella kauniisti avonaisten sälekaihdinten välistä, kun leikittiin pojan kanssa olohuoneen lattialla peittojen alla piilossa. Vilttien raoista siivilöityi hauskoja valopilkkuja kasvoille. Peitot, joko sohvalla asustavat tai sängystä haetut, tuntuvat nyt liittyvän olennaisena osana melkein jokaiseen leikkiin. Peitto voi olla auto jolla ajetaan kauppaan ostamaan lisää mansikoita tai sitten sen alla pitää olla piilossa. Aika usein peitto on myös määrittelemätön vaara jolta pitää pelastaa. Siis niin, että ensin isi tai äiti asetellaan peiton alle, juostaan omaan  huoneeseen jossa odottaa mopo, hypätään mopon selkään ja huudetaan vauhdista lujalla äänellä ”hälytys, hälytys!”. Peiton armoille joutunut pelastetaan usein esimerkiksi koiran hihnaa tai minikokoista sählymailaa apuna käyttäen.


   
Valo näin elokuussa on jo selvästi erilaista kuin alkukesästä. Vielä siinä on kuitenkin reilusti lämpöä, toisin kuin syksyn kuulaissa päivissä. Mutta ulkona paistaa nytkin lämpimästi ja pihalla tarkenee t-paidassa, eli ollaan vielä siis tukevasti kesässä.


 En viihdy meikittä kuin kotona ja omassa perhepiirissä, mutta hassua kuinka pelkästään kaunis valo ja hymy armahtavat meikkaamatonta aamunaamaa. En muuten millään meinannut osata päättää pidänkö näistä kuvista enemmän värillisinä, mustavalkoisina vai jotain siltä väliltä. Niinpä näette nyt kaikkia versioita.