Keltaista kirjastohuoneeseen

Tuosta alimmasta kuvasta viime viikolla lähdettiin, tosin hieman siistimmällä otoksella, kun kirjastohuone koki kauan kaivatun muodonmuutoksen ja kyllä siellä on nyt kelvannut istuskella läppäri sylissä, katsella jalkapalloa tai pelata Xboxia. Kirjastohuone on kyllä mahdollisimman epäkuvaava nimi tuolle huoneelle, sillä kirjoja siellä on vain muutama hassu ja nekin piilossa, mutta sillä nimellä sitä on kutsuttu siitä saakka, kun kotimme oli vasta viivoja paperilla. Family room tai pelihuone olisi kuvaavampi, mutta ei, kutsukaamme sitä kirjastohuoneeksi jatkossakin. Onhan niin tehty aina.

 

Vanha tv-taso sai väistyä uuden ja umpinaisen tieltä, lattia sai peitokseen maton ja ikkuna vihdoin Ikean violetit verhot. Sohva, joka on Askon Dux-mallistoa ja varmaankin 50-luvulta ja sai tietysti huoneeseen jäädä. Se on originaalikuntoinen, vain selkätyynyt on poistettu käytöstä. Larsin sisko miehineen osti muutama vuosi sitten rintamamiestalon, jossa oli joitakin huonekaluja ja jo heti myyntikuvat nähdessäni hihkuin, että minun on tuo sohva ja saman sarjan nojatuoli saatava. Saa nähdä tuleeko ne joskus uudelleen verhoilutettua. Kiire asialla ei ole, sillä kangas on varsin siistissä kunnossa.

 

 

Pöytä on Ikean löytönurkasta jo edelliseen kotiin haalittu ”no se nyt on halpa ja ihan jees katsella” -ostos, jota olen ollut jo muutamaan otteeseen laittamassa kiertoon. Nytkin olin ihan varma, että se ei tuohon huoneeseen missään nimessä jää, mutta verhojen, maton ja uuden tv-tason kanssa se yhtäkkiä istuikin sinne ihan kivasti ja sai taas jäädä. Sinapinkeltainen matto on alelöytö Askon loppuunmyynnistä, johon molemmat ensisilmäyksellä tykästyimme. Villainen rahi on sekin varsinainen alelöytö Iskusta, sillä hintaa sille jäi kokonaista 10€. Tyynyt Ikeasta ja Iskusta.

 

Koska autokatos ja sitä myötä myös varasto ovat edelleen rakentamatta, on varastotavara ripoteltuna ympäri taloa. Kirjastohuonekin on saanut omansa matkalaukkujen muodossa, jotka nököttävät huoneen toisessa etunurkassa piilossa enimmiltä katseilta. Niiden yläpuolella seinällä on tuttua seuraa, eli kaksi isompaa reissukuvaa kanvastauluiksi teetettynä. Isompi on otos Hong Kongista Victoria Peakiltä ja toinen on selfie Eiffeltornin ensimmäiseltä tasanteelta, jossa oli jokin peilaava lasi tai pleksi, jonka kautta keksin napata meistä kuvan. Toisessa reunassa on leipomolaatikko, jossa majailee autorata, jolla on hauska historia. Osa osista on pikkuveljeni ja osa Larsin. Isäni osti perhetuttujen autoradan osat pikkuveljelleni vuosia, vuosia sitten, perhetuttujen pojan, eli Larsin kasvettua niistä ohi. Eipä tiennyt perhetuttujen isä, joka on nykyään tietysti appeni, että samaisella radalla tulisi reilut viisitoista vuotta myöhemmin ajamaan hänen pojanpoikansa. Ja kuten sittemmin olen saanut todeta, pojat eivät koskaan kasva ohi autoradoista. Koskaan.

 

Lennikin tuntuu viihtyvän uusitussa kirjastohuoneessa!

Paluu arkeen

Loma on nyt omalta osaltani lusittu ja arkeen tänään taas palattu. Lars ja Pärppä tosin jatkavat vielä tämän viikon, joten melkein kuin olisi vielä toinen jalka lomalla itsekin. Mihinkään ei lähdetty, oltiin ihan kotosalla vain, mutta tehokkaasti sai silti aivot nollattua. Kotoilu on ärsyttävä sana, mutta se taitaa kuitenkin kuvata parhaiten meidän lomaviikon ohjelmaa. Tyhjät seinät, toimimaton olohuone ja sekava kirjasto alkoivat häiritä siinä määrin, että päätimme vihdoin ottaa härkää sarvista ja viedä sisustusprojektia aimo askeleen eteenpäin. Shoppailimme huonekaluja ja sisustustarvikkeita ja maalasimme yhden olohuoneen seinistä. Kirjastohuone sai tangon ja valmisverhot ja Pärpänkin huoneeseen hurautin ompelukoneella Ikean kankaasta kapan. Makkari sai kaivattua säilytystilaa, eli mukavan kokoisen lipaston ja kirjastohuone vetäistiin vähän perusteellisemmin uuteen uskoon. Nyt odotellaan vielä postimiestä ja hdmi-kaapelia, joka mahdollistaisi olkkarin pyöräyttämisen toisin päin. Niin ja saunaankin saatiin vihdoin sudittua laudesuoja! Kylläpä me oltiinkin tehokkaita. Ihan aherrukseksi ei koko viikko sentään mennyt vaan aikaa jäi mukavasti chillailulle, myöhäisille aamuille ja kiireettömyydelle. Oli kyllä ihan mahdottoman mukava lomaviikko!

 Olohuoneen seinä maalikerrosten jälkeen. Tähän ammattimaiseen tulokseen päästiin puolihimmen maalin ja amatöörimaalain avulla. Muhah-haa. Onneksi lasyyri armahti ja häivytti telan jälkilä.

 Lasyyri vielä märkänä ja maitomaisena.

 Ja sitten kuivana aamuaringon säteissä.

Olohuoneen seinä sai peitokseen puhtaan harmaan Basaltti-nimisen sävyn Tikkurilan sisämaalikartasta. Sävyvalinta oli kyllä hyvä, sillä se ei taita siniseen eikä ole liian lämminkään, mutta hetki sitä piti silti pureskella. Johtui kai siitä, että seinä ei enää ollut musta tai valkoinen, kuten kaikki seinät tähän asti. Paitsi poikkeuksena Pärpän huoneen seinä, joka on vaalea kirkkaan sininen. Kun lopputulos ei tuntunut tarpeeksi päräyttävältä, tehtiin uusi ekskursio rautakauppaa, josta kiikutimme ämpärillisen glitteriä, eli Tikkurilan Stardust Hopealasyyrin. Sitä sitten telasin kerroksen ja seuraavana päivänä vielä toisenkin, sillä kakkoskerrosta ja kimalteen määrää pohtiessani mieheni lausui nämä ikimuistoiset sanat, jotka niin loistavasti kiteyttävät sen miksi hän on maailman paras mies, juuri minun mieheni ja miksi häntä niin valtavasti rakastan: ”ei kai glitteriä voi olla liikaa?”

Näillä tähän viikkoon!

Sunnuntain sekalaiset

Hip-hei! Hengissä ollaan, jos joku muuta epäili. Viikot tuntuvat edelleen vilisevän, vaikka pahin väsymys taitaakin vihdoin olla selätetty. Voidaan todeta, että oppiminen on rankkaa, mutta kivaa ja että lapsen päiväkodinaloitus on myös rankkaa, mutta ei ollenkaan niin kivaa. Päivät menevät onneksi hyvin, mutta aamut ovat yhtä itkua heräämisestä siihen saakka kun isi selkä häviää päiväkodin ovesta. Välillä iskee vähän surkea olo, kun ei oikein osaa sanoa mitään auttaakseen pientä ihmistä, joka itkee että on ikävä isiä ja äitiä. Onneksi Pärppä on kuitenkin aina erittäin hyväntuulinen haettaessa ja koko illan siitä eteenpäin, eli ehkä sillä on ihan kivaa siellä.

 

Jos vielä vähän saa jatkaa valittamista, niin haluaisin huomauttaa, että on varsin käsittämätöntä, että vaikka jo kaksi viikkoa on tullut niistettyä ja yskittyä ei loppua näy. Ja toisaalta Pärppä, joka selätti edellisen tautinsa varsin nopeasti, kehitti itselleen loppuviikosta uuden kuumeineen kaikkineen. Eli ei riitä että niistän vain omaa nenääni, vaan nyt taas myös Pärpän. Joka sekin raukka tuntuu välillä yskivän keuhkonsa pihalle. Ja mitä valittamiseen tulee, niin kerta kiellon päälle: olisiko ihan kauheasti liikaa pyydetty saada lunta, koska onhan nyt kuitenkin talvi? Tätä rumaa kuraa on tammikuun pakkasia lukuun ottamatta nyt katseltu about neljä kuukautta eikä loppua näy. Nytkin koneessa pyörii horror-kurainen talvihaalari ties monettako kertaa. Kevät olisi kiva joo, mutta let’s face the fact, nyt on helmikuu, eli ei voi olla kevät. On talvi. Pitäisi olla talvi!

TV-taso, yhdessä kaittimenpäällisten kanssa, on perinteisesti ollut tavaravapaata vyöhykettä, mutta miehen ota taitaa olla lipsumassa, sillä se ei vastustellut yhtään tätä epämäärästiä kodikkuutta lisäävää tavararykelmää.

Mutta siirrytäänpä kivempiin asioihin. Kuten siihen, että tein perjantaina koulussa ystävälleni tosi onnistuneet raidat ja leikkauksen, jota opettajakin kehui kauniiksi. Söin huippuseurassa pippuripihviä (voisin nyt raskaana ollessa syödä joka päivä pihviä ja perunaa!), jonka jälkeen siirryimme ihastelemaan Leonardo Dicapriota kokonaiseksi kolmeksi tunniksi leffateatterin hämärään. Eilen nukuin päiväunet ja söin ihanan tuhtia suklaajäätelöä mieheni sekä Herra Selfridgen seurassa. Tänään puolestaan muistin jo viime vuoden puolella ostamani HM Home –jutut, jotka olin kätkenyt kaappiin joulun alta. Niitä sitten ripottelin ympäriinsä ja reipastuin siinä määrin, että trimmasin vihdoin Lennin. Illalla kävin katsomassa, jälleen samaisessa huippuseurassa, teatteri Aliaksen vaikuttavan esityksen Rauhoitetut, jossa äitini esiintyy.

Tämä asetelma on keittiössä aivan keittotason vieressä, joten hopeinen kynttiläkippo sisältää lasin, jossa on ruususuolaa. Puun ja kuparin yhdistelmä on muuten varsin herkullinen. Ostoslistallani onkin puisia tarjottimia.

Ensi viikoksi on tiedossa kipeitä kantapäitä, särkeviä sääriä ja ehkä muutama epätoivon hetki, sillä vanhempien opiskelijoiden ollessa talvilomalla, vastaamme me junnut koulun salongin pyörittämisestä. Muutaman ”kaveriperjantain” (kukin on saanut kutsua tuttuja harjoitusasiakkaiksi) jälkeen on todella saanut huomata vieraantuneensa seisomatyöstä ja onhan siitä toki jo melkoisen monta vuotta kun viimeksi olen sellaista tehnyt. Katselin juuri ensi viikon varauskalenteriani ja totesin, että ihan mukavasti on varauksia tullut. Onneksi seassa on muutama tuttukin ihminen. Mutta mitä tulee niihin kipeisiin kinttuihin, niin taidan käydä seisomatyötä tekevän kaverini vinkistä hakemassa Stockalta tukisukat. Varsinkin kun turvotusta saattaa olla lähikuukausina tiedossa ilman ylenpalttista seisomistakin. Nice.

Mukavaa uutta viikkoa!