sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Satiinia ja rusetteja


Olipa intensiiviset kaksi päivää, kun perjantaina Larsin päästyä töistä lähdettiin ajamaan kohti Savonlinnaa ja jo seuraavana päivänä reissattiin takaisin. Lauantaina juhlittiin varsin kunnioitettavaan ikään päässyttä ukkiani, joka on ruumiiltaan hyvässä ja mieleltään teräksisessä kunnossa oleva sotaveteraani. Juhlat olivat isot ja arvokkaat, niin kuin 95-vuotispäivänä on syytä ollakin. Ukki sai useita onnittelupuheita, kunniamerkkejä ja -mainintoja erilaisilta järjestöiltä ja liitoilta, joissa itsekin edelleen aktiivisesti toimii. Minä heiluin tietysti kamera kädessä ja verestinpä vanhaa pianonsoittoharrastustanikin sen verran, että säestin huilulla soittanutta äitiäni. (Äiti on tuo hieman alempana kuvissa esiintyvä upea vaalea kaunotar, jonka tummempihiuksinen kopio olen saanut aina kuulla olevani. Enkä laita sitä ollenkaan pahakseni.)
 

Yövyimme mökillä, joka on näppärästi puolen tunnin ajomatkan päässä Savonlinnasta. Olimme perillä illalla niin myöhään, että saunan lämmittäminen sai jäädä aamuksi. Takkaan kuitenkin laitettiin tuli, ja paistelin takkamakkaraa Börjen ja veljeni kanssa. Muiden mentyä nukkumaan, istuin vielä yksikseni hiilloksen ääressä grillaten vaahtokarkkeja. Nam! Aamulla lämmitettiin rantasauna, jotta saatiin hiukset pestyä. Harmi vaan että kunnon saunomiselle ei ollut aikaa, sillä järvivesi tuntui käteen aika mukavalta, varsinkin vuodenaika huomioon ottaen.


Börje edusti rennon coolisti uusissa farkuissa, varsitennareissa ja valkoisessa paidassa, suloinen rusetti kaulassaan. Itse löysin tarvittavat vetimet jo valmiina kaapista ja valitsin päälleni herkullisen vadelmanpunaisen HMn satiinihameen, joka on vähän tuollainen pönkkähame. Se on parinkympin alelöytö HMn nettikaupasta vajaan parin vuoden takaa. Vadelmanpunainen sai kaverikseen mustaa sekä hopeaa ja helmensävyä koruissa. Rusettikorkkarit on Biancon.




10 kommenttia:

  1. Tyylikäs kaksikko <3 ja nuo pojan kiharat ovat niin hurmaavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hurmaavat kiharat on kyllä vietävä parturiin ennen lannistavan pipokauden alkua. Ei leikata sentään kaikkea, mutta vähän kuitenkin että jaksaisivat kihartua piposta huolimatta.

      Poista
  2. Vadelmanpunainen hame on ihana, sopii tosi hienosti mustien satiinikorkkarien kanssa yhteen. Börjen kiharat ovat hurmaavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihastuin itsekin kovasti tuohon satiinien liittoon.

      Poista
  3. Suloinen kaksikko! Tai tyylikäs äiti ja ihastuttava kiharapäänsä :)

    VastaaPoista
  4. Oottepa kauniina ja komeina! Sun asu on aivan nappivalinta ja erityisesti hame tosi ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joskus kahdella kympillä voi tehdä todellisen löydön.

      Poista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona