keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Harmaalla alueella



Tervehdys täältä töistä. Heti alkuun on todettava, että tällaista työpaikkaa en ole koskaan nähnyt. Täällä on ok olla tekemättä mitään, eli vaikka sitten ryystää kahvia ja roikkua FB:ssä jos siltä tuntuu. Meitä uusia aloitti maanantaina kolme, vaikka olemassa olevilla työntekijöilläkään ei ole tarpeeksi tekemistä. Kyseessä saattaa olla jonkin sortin arviointivirhe, mutta koska isolla asiakkaalla on varaa istuttaa asiakaspalveluhenkilöitä täällä passissa pilvin pimein, tehdään me sitten niin. Mutta ei pidä valittaa, sillä tarvitsin lyhyen työpätkän ja kyseessä on helpoin työ jossa olen eläissäni ollut. Työn ainoa haaste ei edes liity itse työhön, vaan siihen, kuinka saada päivänsä kulumaan ja pidettyä päänsä kassa kaiken tämän tekemättömyyden keskellä. Koska työtä ei siis varsinaisesti ole, olemme melko vapaita keksimään itsellemme ajanvietettä, mikäli se on toteutettavissa tässä luurien välittömässä läheisyydessä. Ensimmäisenä päivänä vain surffasin. Eilen otin kutimet mukaan, mutta totesin nekin riittämättömäksi aseeksi tylsyyttä vastaan. Niinpä tänään nostin panoksia ja pakkasin laukkuun läppärin aikomuksenani kirjoitella tänne blogiin. Loppuviikosta voisin vihdoin siirtää lisää kuvia tälle uudelle läppärille ja aloittaa eksessiivisen kuviensiivousprojektin. Sen, joka olisi pitänyt aloittaa jo niin kauan sitten.





Kuvissa näkyy toinen tämän syksyn kynsilakkalemppareistani (toinen lemppari on Essien Smokin Hot), eli Butter Londonin sävy Chimney Sweep. Ryhdikäs grafiitin tai lyijyn harmaa sävy on näyttävä, muttei liian. Se henkii asiallisuutta tai asennetta riippuen siitä mihin sen yhdistää ja tällainen sävyhän nyt sopii melkein minkä kanssa tahansa. Tämä on myös ensikosketukseni Butter Londonin lakkoihin. Koostumus on ohut, helposti levitettävä ja nopeasti kuivuva, mutta niin peittävä, että kaksi kerrosta takaa loistavan lopputuloksen. Keksin laittaa vaaleanpunaista glitterlakkaa peukkuun ja nimettömään, mutta koska more is more, en malttanut olla sutimatta sitä kaikkiin kynsiin. Muutaman päivän päästä manasin tätä loistavaa ideaa poistaessani kynsilakkoja ja totesin että sai olla viimeinen kerta. Ainakin ennen seuraavaa kertaa.


 

Täytyy vielä sanoa, että mitä tähän palkkaan tulee, niin alkaa sekin tuntua ruhtinaalliselta kun ottaa huomioon että sen ansaitsemiseksi riittää se, että ilmestyy aamuisin töihin ja vastaa puhelimeen. Siis jos se nyt edes soi. Ja tätä postausta kirjoittaessani tajusin myös, että piilee tässä hommassa toinenkin haaste työhön pitkästymisen lisäksi: pitää muistaa liikauttaa hiirtä tarpeeksi usein, jottei kone mene lukkoon.



12 kommenttia:

  1. Ahhahaa, mikä työpaikka, uskomaton! :)Ihana sävy tuo harmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin uskomaton. Tässä on vahvasti sellaista vanhan maailman suojelutyöpaikkahenkeä :D

      Poista
  2. Huh, ei uskoisi nykkypäivänä vielä löytyvän tuollaisia työpaikkoja! Mutta ihan mahtavaa, että saa ihan rehellisesti ottaa ne omat hommat mukaan koska pahinta olisi esittää kiireistä ja ahkeraa vaikkei töitä oikeasti olisi tarpeeksi :D
    Aivan ihania kynsilakkoja! Olin ajatellut synttäreillä lakata samalla taktiikalla alle mustaa ja päälle kultaglitteriä ja toi sun lakkaus ainakin vahisti sitä ideaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Onhan tää aika hassua näinä kustannustehokkuuden kultapäivinä, mutta kuten sanoit, olis kamalaa jos pitäis yrittää esittää kiireistä! Sun kynsilakkasuunnitelma kuulostaa hyvältä! :)

      Poista
  3. Hmm... pikkasen erilainen työtahti siis kuin aiemmassa duunissa... ihan uskomatonta moinen! Mutta hih, ainakin sulla on siis aikaa tehdä kaikkea hyödyllistä siinä "töiden" ohella! Ihan luksusta ;) Ja hei, tuo kynsilakka on ihana! Taidan kanssa tarvita tuollaisen grafiitin sävyn tämän iänikuisen malvan(?) tilalle. Mistäs noita Buttereita saa hankittua? Ja uh, miten nuo glitterihileet voivatkin niin takertua kynsiin kiinni, en tajua?! JOKA kerta päätän että IKINÄ en enää moisia laita - ennen seuraavaa kertaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on joo hieman eri tahti täällä :D
      Omat Butter Londonin lakkani olen ostanut Candy Shopista ja kiva alehinta näyttää siellä vieläkin olevan:
      http://www.candyshop.fi/kynnet/kynsilakat/chimney-sweep.html

      Poista
  4. Repesin tolle hiiren liikuttelulle. :D Jaksamista! Vai pitäiskö sanoa "nauti!"...

    VastaaPoista
  5. Voihan nyt, oon kahteen otteeseen käynyt kommentoimassa tänne tolla nimi&url-"kirjautumisella", mutta näköjään ei vaan onnistu! Jokohan nyt kun oikeen kirjauduin sisään…

    Toi hiiren liikuttelun muistaminen todella oli sen työn ydin, eikö ookin mahtavaa :D Tavallaan ainakin… Olin loppuajan siellä K:lla alkavassa projektissa, siellä oli sitten ihan toiset kuviot sentään. Nauti rauhallisista työpäivistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän päivän saldo on 7,5h ja 4 puhelua. Kova on siis tahti! :D

      Poista
  6. Ihana Blogi sulla Jona! Like it <3

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona