lauantai 31. elokuuta 2013

Toisenlainen karkkipussi



Minulla on pieni pakkomielle kauniisiin kynsilakkoihin. Miehen mielestä jopa siinä määrin, että pieni interventio saattaisi olla tarpeen. Onneksi tämä harrastus ei kuitenkaan ole kauhean kallis, eikä vie liikaa tilakaan. Selittelee hän itselleen. Kävi nyt kuitenkin taas niin että iskin silmäni GinaTricotissa yhteen lakkaan ja sitten toiseen. Sitten vilkaisin hintaa, joka oli odotetusti edullinen, mutta olisi vielä edullisempi ostaessani kolme kappaletta. No helpostikos sen kolmannenkin sävyn vielä löysin. Tässä vaiheessa pitäisi jo tajuta kävellä pois, mutta niin vain jäin vielä katselemaan ja löysin sen ratkaisevan neljännen ihanan sävyn. Ja eikös tämän pisteen saavuttua kannata sitten jo ottaa kokonaiset kaksi kertaa se kolmen lakan setti. No totta kai, sillä onhan se selvää säästöä! Niinpä marssin ulos liikkeestä kuusi herkullista lakkaa pienessä paperipussissa, joka muistutti kovasti karkkipussia.


En taida olla kovin vaativa kynsilakan kuluttaja, sillä vaatimukseni ovat peittävä ja tasainen lopputulos yhdellä kerroksella ja nopeahko kuivumisaika. Monet H&Mn lakat ovat juuri tällaisia ja pikaisella testauksella nämä Ginan lakat vaikuttivat hyvin vastaavilta. Mitään OPIa tai Essietä kalliimpaa kynsilakkaa en ole edes testannut, sillä kummatkaan edellä mainituista eivät ole mielestäni olleet niin paljon parempia kuin nämä halpikset. Essietä en osaa levittää vaan saan kovin raidallisen lopputuloksen. Kiilto on upea, mutta kerroksia tarvitaan vähintään kaksi. OPIt levittyvät paremmin, mutta pigmenttiä ja peittävyyttä saisi niissäkin olla enemmän. Saapa muuten nähdä koska haksahdan ensimmäiseen Dioriin tai Chaneliin.


Kynsilakkojen nimet ovat myös usein hauskoja ja parhaimmillaan oivaltavia ja viihdyttäviä. Nämä Ginan punaiset sävyt ovat minulle turvallinen koralliin tai pinkkiin taittuva Great love, täysin vieras klassinen punainen The red ja kovasti syksyinen ja selvästi tummempi Zinfandel. Hauska vihreä, josta saattaa tulla uusi lempparini, on Rain forest, herkullinen vaaleanpunainen glitterlakka Pink party ja hieman savuinen violetti glitter on Rockstar.


Minulla on muuten huippuviikonloppu tiedossa, sillä hyppäämme huomen aamulla kahden hyvän ystäväni kanssa autoon ja suuntaamme keulan kohti Helsinkiä. Syömme hyvin, shoppailemme, yövymme hotellissa ja juhlistamme elämää, ystävyyttä ja sitä että kaikki me kolme täytimme tänä kesänä kolmekymmentä.
Kivaa viikonloppua teillekin!

Vielä kun keksisi, että millä sävyllä sitä kyntensä lakkaisi...

5 kommenttia:

  1. Kuulostava kivalta viikonloppusuunnitelmalta, pitäkää oikein hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, noudatimme ehdottomasti kehoitustasi! :)

      Poista
  2. Suosittelen vihreää ja ihan vaan siksi, että omat kynteni ovat tällä hetkellä vihreät hopeisella glitterillä ;)

    Todennäköisesti kuitenkin lakkasit jo kyntesi joten jännityksellä odotan mihin päädyit.
    Ihaaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitsin muka turvallisen, eli sen vähän pinkkiin taittuvan punaisen, mutta vielä mitä. Se oli kyllä ihan tosi punainen kynnellä ja mä en ikinä käytä punaista kynsilakkaa. Paitsi nyt kun täytin 30. Seuraavaksi kyllä sitten sitä vihreää. Hopeaefektille peukut ylös. Saisko sun kynsistä kuvan? :D

      Poista
    2. Saa! Yritän muistaa lähettää myöhemmin tänään :)

      Poista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona