perjantai 31. tammikuuta 2014

Tapahtui eräänä päivänä



Keskiviikkoaamu. Saamme Pärpän kanssa nukkua pitkään, sillä koulu alkaa vasta kymmeneltä ja Pärpällä ei ole päikkypäivä vaan mammapäivä. Syömme kaikessa rauhassa terveellisen aamupalan, eli leipää ja kylmää kaakaota. Pärppä jää olkkariin katselemaan piirrettyjä ja minä siirryn puunauspuuhiin pikkuvessan peilin ääreen.


 


Voi ei tätä näppyistä naamaa ja sotkuista hiuspehkoa, ajattelen. Lopetan kuitenkin sievistelyn, sillä kaikilla on varmaan joskus ollut finni leuassa ja hiukset pystyssä.
Elämä on.




Otan vahinkokuvan käsipyyhkeestä ja enemmän tarkoituksellisen kuvan maan mainiosta kiharatuotteesta. Joicon Curl Activator herättää tehokkaasti nukkuvat luonnonkiharat. Ei tee hiuksista tahmaisia tai koppuraisia, eikä tuoksu liian voimakkaalta. Seuraa siis suihkuttelua ja puristelua ja se on totista hommaa, kuten huomaatte, mutta sieltä niitä nätimpiä kiharoita jo alkaa ilmestyä.




Kiireetön aamupalahetki alkaa kostautua pikku hoppuna. Tai siis ainahan mulle tulee lähtiessä kiire, joten turha selitellä. Vaatteet niskaan ja autoon, sillä ihana mamma on luvannut heittää minut kouluun, jonka jälkeen he Pärpän kanssa jatkavat Ikeaan lihapullille ja tyynyostoksille.




Apua, harjoituspääni Kerstin meinaa unohtua ruokapöydän tuolille, jonne sen edellisenä iltana jemmasin, sillä totesin että en halua kohdata häntä tokkuraisena yöllisellä vessareissullani silmästä silmään. Yhh. Nappaan samalla kuvan viimeisiään vetelevistä tulppaaneista. Kiire, kiire!




Ulkona on mitä ihanin aamu, kylmä tietysti, niin kuin joka päivä, mutta myös aurinkoinen.




Saavutaan keskustaan ja koululle ja olen tosi onnellinen, ettei tarvinnut taas taivaltaa pakkasessa palellen bussille ja bussilta koululle.




Tänään onkin vähän erilainen koulupäivä, sillä vanhemmat opiskelijat laittavat meidän uudempien hiukset. Istun siis "kummini" tuoliin ja sanon heipat luonnonkiharoilleni. Siinä mielessä heipat, että pidennykset päässä on omakin hius pidettävänä taas suorana. Miksi muuten yhtäkkiä taas "löysin" kiharani ja ihastuin niihin, vaikka olin juuri käynyt ostamassa pidennykset. Tyypillistä. No, sitten X kuukauden kuluttua taas uudestaan, kun pidennykset ovat historiaa.




 Tiedossa on siis 45cm mittaiset sinettipidennykset ja kolme pakkausta, eli 60 sinettiä, pitäisi aamupäivän aikana saada ladottua päähän. Vaikka mikäs mulla siinä oli istuessa kummini ahkeroidessa.




 Ihan nopeasta operaatiosta ei ole kyse, joten välillä käydään lounaalla ja hairahdan karkkiostoksille, jotta en nukahtaisi, sillä ylevä tehtäväni oli ojentaa hiustupsuja sitä mukaan kun niitä tarvittiin. Ehdin myös napata kuvan ikkunasta näkyvästä aurinkoisesta maisemasta.





Noin kolme ja puoli tuntia myöhemmin voidaan todeta, että nyt on hiusta! Pituutta saatiin taakse lisää noin 20 cm ja lyhyempiin sivuhiuksiin sitä tuli tietysti vähän reilummin. Hyvä kun niskat kestää! Tämä kuva on oikeastaan vielä raakaversio lopputuloksesta, sillä vasta tänään, kun olin ensin kotona pessyt hiukset niin että asettuivat, tehtiin kevennykset ja rikottiin oman hiuksen linjaa, jotta totuus ei olisi liian ilmiselvä. Siis se, että päässäni on omaa ja lainahiusta.





Rentoutuksen jälkeen oli taas aika käydä hommiin ja Kerstinin kimppuun. Vuorossa oli pitkä, eteenpäin pitenevä polkka. Opettaja edellä ja me perässä.




Niin saatiin leikkaus ja föönaus tehtyä ja Kerstinin oli aika siirtyä kaappiin yöpymään ja minun lähteä kohti bussipysäkkiä. Ilman hanskoja! Ei hyvä.




 Ulkona on kylmä ja bussissa on kylmä ja mua nukuttaa kauheasti, mutta hyvää on se, että kuin tilauksesta kaupungin miehet kävivät laittamassa siihen pimeälle pätkälle valot, jota varten luulin jo joutuvani liikkumana aina hermeettisen taskulampun kanssa. Pelkuri kun olen. Pieni suuri asia.




 Home sweet home! Kotona minua odottavat mopolla kaahaileva Pärppä the Kalsarikostaja, vatsarapsuja kaipaava Lenni, sekä sohvalla rentoutuva villasukkasankari, jonka seuraan liityn. Loppuillasta ei ole juuri lapsenlapsille kerrottavaa, sillä se menee väsykoomaillessa, niin kuin jokainen ilta koulun jälkeen.




5 kommenttia:

  1. Voi, kun oli ihana postaus:)
    Ihana Pärppä ja ihana koiruli, joka odottelee vatsarapsutuksia... meilläkin on!!! Sellainen koira!!
    Mukavaa arkista juttua, joka meille kaikille on tuttua, mutta toit sen niin kauniilla tavalla esille.... Kiitos:)
    Leppoisaa lauantaita sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit! :) Olikin hauskaa tehdä välillä tällainen postaus.

      Poista
  2. Saatko sä sun hiukset kiharalle kuivista hiuksista? Pakko kokeilla tota Joicon kiharasuihketta.
    Sun pidennykset näyttää kyllä ihan mahtavalta :)
    Mä nykyään stalkkaan koska tulee sulta tulee uus postaus, tosi mielenkiintoista nähdä mitä siellä koulussa tehdään. Ja opetetaanko siellä mitään kiharista hiuksista?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne saa sellaisilla mukaville laineille kun suihkii. Ei nyt tietysti mitään tiukkaa käkkärää, mutta toisaalta se mulla ei yleensä kyllä ole hakusessakaan. Tuossa kuvan tilanteessa hiukset olivat saanett kuivua kiharalle, mutta pesusta oli jo pari päivää, eli kiharat kaipasivat hieman virkistystä nukuttuani niiden päällä jo pari yötä.

      Voi vitsi, kiva kuulla, että kiinnostaa myös nää kouluaiheiset jutut, joita varmasti riittää jatkossakin! Täytyykin kirjoitella luonnonkiharoista joku kerta :)

      Poista
  3. Siis ihana Blogi! oon ihan myyty :D
    Olitko varma ettet kuitenkin lähtis tekemään tosta valokuvauksestakin ammattia?
    on ihan huippu hienoja kuvia!
    jään seuraamaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona