torstai 5. joulukuuta 2013

Ponnaripäinen poika




Tältä näytti Pärppä the Ponnaripää vielä jokunen viiko sitten, ennen kuin tartuin keittiösaksiin. Otsis oli taas venähtänyt niin pitkäksi, että tökki ikävästi silmiin, joten keksin laittaa pienelle herralle ponnarin. Liukumaton Blax pysyi varsin mukavasti hentoisissakin hiuksissa ja piti otsiksen poissa silmiltä. Olisin varmaan leikannut hiukset jo aiemmin, mutta ponnari näytti niin madottoman söpöltä, etten raskinut. Pärppäkin katsoi itseään peilistä ja sanoi olevansa joko poika tai mestari selvästi ylpeänä kampauksestaan. Ei muuten ole yksi eikä kaksi kertaa, kun Pärppää on kaupungilla luultu tytöksi. Eikä silloin ole ollut edes ponnaria päässä!





Tällä viikolla ei tällaista heiluntaa ole juuri nähty, sillä Pärppä ei ole ollut oma villi ja vilkas itsensä. Sitkeääkin sitkeämpi kuume on kiusannut jo sunnuntaista saakka. Oma Padi ja Netflix ovatkin olleet kovalla kulutuksella, sillä leikki on maistunut vain ihan pikkuisina pätkinä, mutta eiköhän tämä tästä pian hellitä, sillä eilen illalla kuumelukemat eivät enää nousseet sinne neljänkymmenen pintaan. Vielä reilu tunti iltavuoroa jäljellä ja sitten kaupan kautta kotiin.  Saas nähdä kuinka hyvä idea oli jättää kauppareissu tälle illalle.


7 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika että sulla on kaunis lapsi!! Rauhallista viikonloppua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin, rentouttavaa viikonloppua teille!

      Poista
  2. Voi että, kun tuo poika on suloinen!!!! Mukavaa iltaa sinne :)

    VastaaPoista
  3. Suloinen pikkuruinen poika! Olin päiväkodissa kaverikuvassa yhden Aleksi-pojan kanssa. Kuvaaja kehui, että onpa söpö tyttö ja metkan näköinen poika. Ja kuulemma juuri näillä sanoilla. Harmi, että minä olin se metkan näköinen poika :DD Ilmankos mulle on kehittynyt näin aikuisena kauhea pakkomielle hius- ja ripsipidennyksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, kun mä repsin tälle :D Toivottavasti et ole enää kovin traumatisoitunut. Mutta näin se tosiaan joskus lapsilla menee. Aikuiset on onneksi usein helpompi erottaa oman sukupuolensa edustajaksi.

      Poista
  4. Voi miten suloinen Pärppä-ponnaripää <3

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona