Eväsretkellä

Eilen oli onneksi taas mitä mainioin loppukesän sää, joka hyödynnettiin pienen iltapäiväretken merkeissä. Hypättiin Börjen päikkäreiden jälkeen bussiin Lenni mukanamme ja ajeltiin kaupunkiin, jossa tavattiin juuri töistä päässyt Lars. Bussissa ei tule muuten kovin usein matkustettua, kun tästäkin taloudesta löytyy kaksi autoa, joten matka meni Börjelle ihan elämyksestä. Paljon riitti pohdittavaa aukeavista ovista ja sedästä joka bussia kuljetti.  Keskustasta sitten napattiin mukaamme vähän evästä, jätettiin auto Pyynikin näkötornin liepeille ja jalkauduttiin harjun kauniisiin maisemiin.

 

Eväiden ei tarvitse olla kummoiset kun kyse on retkestä, sillä ulkona kaikki maistuu ainakin tuplasti niin hyvältä kuin sisällä pöydän ääressä. Mukana olikin vain croissanteja, rypäleitä, cashewpähkinöitä ja mehua. Börjellä riitti ihmeteltävää ja seikkailtavaa ja Lennillä uusia hajuja ja koirakavereita. Me Larsin kanssa ihailtiin maisemia ja mietittiin millaista olisi asua tällaiset näkymät ikkunan takana.

Pyynikin harju, joka on muuten maailman korkein pitkittäinen soraharju, on erittäin suosittu urheilupaikka, sillä vastus ja maisemat ovat kohdillaan. Hyvät poltot pakaroihin ja pohkeisiin saa mm. rannasta aina harjun huipulle kulkevista portaista. Tai niin ne sanovat. Itse en ole niihin rappusiin koko matkan mitalta toistaiseksi uskaltautunut.

Useamminkin voisi harjulla käydä kävelemässä, sillä miehen kanssa juuri laskeskeltiin että edellisestä kerrasta on aikaa jo ainakin pari vuotta. Taitaa olla enemmänkin. Kuuluisat näkötornin munkit ollaan tässä välillä käyty kuitenkin syömässä. Kahvilan ovelta kiemurtelikin taas jono pitkälle ulos, kiitos kauniin ilman, joten ei munkkeja kotiin viemisiksi tällä kertaa.