keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Major Hair Envy: DAWN OLIVIERI



Katsottiin juuri miehen kanssa House of Liesin kakkoskausi (joka hujahti ohi aivan liian nopsaan) ja sain melkoisen päähänpinttymän Dawn Olivierin upeasta, ylipitkästä eteenpäin pitenevästä polkasta. Mulla on ehkä myös pieni girl crush esittämäänsä Monica Talbotin hahmoa kohtaan, joka on herkullinen sekoitus häikäilemättömyyttä, itsevarmuutta, seksikyyttä ja ilkeyttä ripauksella arvaamattomuutta. Päälle vielä Olivierin upean ulkomuoto ja makea käheä ääni. Toimii!




En harmikseni, tuntienkaan googlauksella, löytänyt ihan täydellisiä kuvia hiuksista, mutta ehkä näistä Pinterestiin keräämistäni saa kuitenkin kuvan. Pysäytyskuvat sarjasta olisivat teitysti olleet parhaita. Olen viimeviikkoina kehittänyt itselleni melkoisen hiustenleikkauskuumeen, sillä vaikka pitkät hiukset on aina omalla tavallaan ihanat, alkavat ne tuntua armotta aika tylsältä ja nähdyltä jutulta. Niinpä tämän herkullisen mallin näkeminen ei helpottanut leikkauskuumetta ollenkaan. Epäilen kuitenkin suuresti, että tällainen malli imartelisi minua siinä missä Olivieria, sillä olen 15 senttiä lyhyempi ja varmasti 15 kiloa painavampi, eikä kaulaankaan ole mittaa liiemmin suotu. Eikä unohdeta sitä, että hiusmassan määrässäkin varmasti jotain eroa on, mutta sen feikkaaminen on huomattavasti helpompaa kuin kaulan kasvattaminen.




Tämä taitaa melkeinpä olla se herkullisin pituus. Vähän niin kuin siinä rajoilla, että onko jo liian ylipitkän näköinen ollakseen a-linjainen, eli eteenpäin pitenevä. Päälle vielä sopivan huoleton viimeistely. Voilá!





Voi näitä elämän suuria valintoja. Niitä pohtiessa, voin onneksi jatkaa vielä hetken herkullisten hiuskuvien selailua.








4 kommenttia:

  1. Todella hyvännäköinen leikkaus ja hei väri!! Vau

    Hjn

    VastaaPoista
  2. Mä rohkenen väittää että sun hiukset näyttää tälläkin hetkellä paljon upeemmilta!
    Mutta toki tiedän tunteen kyllästymisestä, painin tällä hetkellä saman asian kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rohkee väitös :D Vaakakupissa painaa tosiaan tällä hetkellä käytännöllisyys ja toisessa päässä kyllästyminen. Ei ole naisen elämä helppoa.

      Poista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona