keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Leparditakki ja läskipohjat



Edellisessä postauksessa esittelin takkia ja toivoin, ettei sille olisi enää käyttöä. Sääennusteet lunastivat lupauksensa ja helteet hemmottelivat. Voi että nautin lämmöstä! Kuitenkin kun lopulta maanantaina sain kuvattua hieman kesäisempää asua takapihan ilta-auringossa, oli seuraavana aamuna se takki sitten esiin taas kaivettava. Ja hanskat! Pitäisiköhän siis pikimmiten ottaa uusia kuvia takista, jos ne helteet vaikka sillä sitten palaisivat. Hmm.






Muutakin huonoa onnea seurasi näiden kuvien ottamisesta. Tipautin nimittäin seuraavana päivänä väripensselin kengän kautta lattialle. Valkoisen kengän päällä on nyt sitten varsin näkyvä läntti Wellan 6/3:sta, eli kullan sävyistä ruskeaa. Vaikka kyseessä on parin kympin H&M-popot, ajattelin käydä laajamittaisiin pelastustoimiin. Läskipohjaiset kangastennarit ovat lunastaneet paikkansa tämän kesän lempparien joukossa, sillä pehmeän pohjansa ansiosta olen jaksanut seistä niillä varsin mukavasti koulussa ja lisäksi ne on jotenkin todella helppo yhdistää monenlaisiin asuihin. Pisteitä myös reippaasta raikkaudesta.






GTn ”lepardipusakka” taas on vähän sellainen ostos, että se oli saatava vaikka en ollut aivan varma olisiko se mun näköinen vaate. Vastaava musta minulla on ollut ahkerassa käytössä jo pari kuukautta. Tykkäsin kankaasta, mutta hieman aiemmin sitä kokeillessani, tuli jotenkin keski-ikäinen fiilis. Silloin päällä sattui olemaan mustat housut ja saappaat. Jakkunen jäi kaihertamaan mieltä, joten kävin kokeilemassa sitä uudestaan, tällä kertaa vaaleiden farkkujen kanssa ja totesin, että mukaan se on otettava.





Nyt nappaan pakastimesta Kingiksen ja loikkaan miehen viereen sohvalle katsomaan Homelandia, Shamelessiä tai Selfridgesiä. Ja ikävöin joka päivä Suitsin Harvey Specteriä. Tuli vaan mieleen, kun nyt sarjoista tuli puhe.

Mukavaa helatorstaita!
 


8 kommenttia:

  1. Tosi näpsäkkä asu! Harmi vaan tennareiden kohtaloa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Aion iskeä tennareiden kimppuun vaalennusaineen voimalla. Milläs muullakaan sitä väriä poistetaan.

      Poista
  2. Oranssi laukku on ihana väriläiskä! Itse en jotenkin uskalla/raaski tuhlata värikkäisiin laukkuihin, pitäisi kyllä. Oranssin neuleen ja nahkarannekkeen sentään ostin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onneksi ei tarvonnut itse investoida, kun mies osti viime kesänä tuon Korsin synttärilahjaksi ;) Olen käyttänyt sitä erittän tyytyväisenä ympäri vuoden. Talvella se piristi aina yhtä (päällysvaatteita myöten) mustia asuja ja nyt kesämmällä se on tieysti aika kesäisen näköinen. Ei siis kuitenkaan mikään kesälaukku, joten suosittelen. Elämä on liian lyhyt pelkkien mustien tai ruskeiden laukkujen ostamiseen :)

      Poista
  3. Babe alert!
    Mulla on tuo sama takki kukallisena, pitäsköhän käydä ostamassa toi lepardikuosi myös.. Tosi hyvältä näyttää sun asu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatetaan! Mun pokka ei riittänyt siihen kukalliseen versioon, josta muuten heti tulitkin mieleen, mutta sulle sopii ihan superhyvin.

      Poista
  4. ❤️ Mä tykkään mustavalkoisesta ja oranssista yhdessä! Tyylikäs rouva

    Hjn

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona