sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Mammat minilomalla



Heippa vaan hei. Mä olen Jona ja tehnyt tätä postausta vaihtelevalla menestyksellä nyt hyvin tasan kahden viikon ajan. Olen nukahtanut tähän koneelle, hieman illasta riippuen, noin 5-15 minuutin kuluessa istuutumisestani ja antanut sitten aina periksi. Tänään, toisen äitiyslomapäivän kunniaksi, päätin kuitenkin pistää peliin kaiken päättäväisyyteni ja kipollisen suklaajätskiä.




Lähdettiin taas bestikseni H:n sekä Rouva B:n kanssa pyörähtämään Helsingissä arkea paossa. Ensimmäisen vastaavan reissun teimme viime syksynä. Jos sillä kertaa saimme hotellissa huomautuksen musiikin soittamisesta aamun pikkutunneilla, tällä kertaa olimme kaikki tiiviisti unessa jo pian puolen yön jälkeen. Viime reissulla aamiaispöydässä oli aavistuksen vaisua porukkaa, kun taas tällä kertaa hotellin aamiainen, jota nautittiin hartaasti ja paatoksella puolentoista tunnin ajan, oli melkeinpä reissun kohokohta. Olemme kaikki siis samassa veneessä ja odotamme pikkusisaruksia esikoisillemme. Aika ihanaa! Erityisen hauskaa on se, että minun ja bestikseni H:n laskettujen aikojen välillä ei ole kuin neljä viikkoa.



Meillä oli varaus Glo Artiin, mutta huoneemme oli melkoinen pettymys. Se nyt vain oli jotenkin tosi ankea, eikä vastannut ollenkaan odotuksia, jotka Glo Kluuvin jälkeen olivat korkealla. Hetken asiaa pohdittuani päätin heittäytyä diivaksi, ottaa puhelun respaan ja tiedustella Kluuvin huonetilannetta. Kluuvissa ei ollut tilaa, joten iskimme isomman diivavaihteen silmään ja rohkeasti peruimme koko huonevarauksemme ja hyppäsimme autoon miettimään seuraavaa peliliikettä. Pian soitto Radisson Blu Seasideen tuotti toivotun tuloksen ja meillä oli varattuna Business Class –tason huone (kaikki postauksen huonekuvat täältä) kahdella makuuhuoneella ja merinäköalalla hintaan, joka pieksi edellisen varauksemme. Nyt kelpasi. Jopa minulle!
 



Reissulla oli siis suuri rituaalinen merkitys, sillä pian sitä olemme taas vähän vähemmän vapaita menemään niin kuin siltä tuntuu ja vähän enemmän kiinni kotinurkissa ja pikkuisissa. Oli hyvä päästä hieman levähtämään ja puimaan tulevaa, sillä tuntuu, ettei siihen ole tullut kovinkaan keskityttyä koulu- ja arkikiireiden keskellä. Ainakaan samaan tapaan kuin esikoista odottaessa.
 
  


Kävimme kaupungilla syömässä ja kiertelemässä kauppoja. Kaupunkikierroksen jälkeen lakkasin kaikkien kynnet ja pohdimme elokuviin lähtöä.  Päädyimme kuitenkin ostamaan kasan evästä ja katselemaan ikivanhan Bridget Jonesin silmät lupsuen paksujen, pehmoisten kylpytakkien suojissa.




Aamulla söimme aamiaista pitkän kaavan mukaan, kuten jo mainitsinkin. Oma kaavani venähti sen verran perusteelliseksi, etten selvinnyt tyttöjen kanssa edes saunaan, vaan jäin hengittelemään vielä hetkeksi valkoisille lakanoille. Saunomisen ja ruoansulattelun jälkeen totesimme, että kello on aivan liian lähellä puolta päivää. Soitto respaan paljasti mukavan, maksuttoman, Business Class –tason huoneisiin liitetyn edun: ilmainen myöhäinen uloskirjautuminen. Niinpä jatkoimme tyttöjen juttuja vielä sen aikaa kuin hyvältä tuntui. Fööni lauloi ja huone täyttyi erilaisten hiustuotteiden tuoksusta. Testailin myös muutamaa lettikampausta bestiksen päähän, joista viimeisin saikin jäädä.



 (Kerrakseen upea keskittymiskaksari. Tuolta mä siis kai näytän aina asiakkaitakin tehdessä.)


Lopulta saimme itsemme ja tavaramme kasattua ja siirryimme vielä keskustaan pienelle shoppauskierrokselle. Itse löysin sen, mitä toivoinkin, eli sen karkkivärisen kesälaukun. Mutta siitä toisella kertaa! Kiitos rakkaat rouvat virkistävästä breikistä.
 

7 kommenttia:

  1. Niin ihania luomuksia teit mun tukkaan ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️ Oli ihan luxusta!!!! Mä niin tykkäsin, ja se viimeinen oli just mitä toivoin. Susta on tullut niin ammattilainen! Ihana reissu ja onneksi vaadittiin parempaa. Ei kaduta yhtään ☺️
    Hjn Ps kiitos!

    VastaaPoista
  2. Ja jos kerran vielä käytän noin monta kertaa sanaa niin... Niin, tee jotain 😃

    VastaaPoista
  3. Upeita kampauksia ja ihanan rento reissu. Tsemppiterkut myös kaverimahoille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja unohtui sanoa, että varsinkin ekassa kuvassa oot ihan järjettömän hehkeän kaunis. Upea!

      Poista
    2. Kiitos :) Joskus myös reissuihin pätee sanonta yksinkertainen on kaunista. Sitä vaan aina kuvittelee, että kun jotain tehdään ja suunnitellaan, niin sen pitäisi olla jotenkin niin kovin erityistä, mutta tässä huomasimme, että hotellihuone, hyvät ystävät ja kasa herkkuja vie jo varsin pitkälle. Suosittelen! :)

      Poista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona