lauantai 1. maaliskuuta 2014

Suklaisia aamuja



Huh, olipahan tiukka viikko! Päivät olivat vain 7-tuntisia alkaen armollisesti klo 10, mutta joka ilta jo yhdeksän aikaan olin aivan poissa pelistä. Yritin kyllä muutamana iltana kirjoitella blogiin, mutta nukahdin joka ilta koneen ääreen alle kymmenen minuutin. Ja heräsin. Ja nukahdin takaisin ja… Teimme siis vanhempien opiskelijoiden ollessa lomalla pelkästään salonkityötä ja nyt siis ihan ajanvarausten perusteella. Toki muutama tuttu asiakas mahtui myös joukkoon. Koko viikko tuli vietettyä enemmän tai vähemmän mukavuusalueen ulkopuolella taitojen ja kykyjen äärirajoja venytellen. Voi vakuuttaa, että se jos mikä on rankkaa! Oli ehdottoman antoisa ja opettavainen viikko, mutta tämä juuri alkanut talviloma tulee kyllä niin oikeaan saumaan. Pojat tulivatkin hakemaan minut eilen koulusta, jonka jälkeen oli tarkoitus mennä lomanaloittajaispizzoille Napoliin, mutta meitä kohtasi takaisku, josta en ole toipunut vieläkään. Napolin ovella oli vähintään 20 ihmisen jono, joka kiemurteli pitkälle kadun puolelle. Emme siis jääneet odottelemaan ja jonottelemaan vaan käänsimme nokkamme Hämpin toiselle puolelle ja astelimme Dennikseen, joka oli kyllä valitettavan laiha lohtu.




Jos alkuraskaudessa ei suklaa, edes se aamusuklaa, maistunut, niin viimeaikoina olen ottanut suklaavajetta takaisinpäin. Mietin varmaan pari viikkoa (iso päätös, I guess), että ostaako vai ei purkillisen suklaalevitettä. Lopulta retkahdin ja kipitin kaupasta onnellisena kotiin suklaapurkin ja paahtoleipäpussin kanssa. Niinpä melko monena aamuna viime viikolla tuli syötyä oikein ravitseva ja terveellinen aamupala, eli suklaapaahtoleipiä. Nämä aamukuvat ovat keskiviikolta, jolloin meillä oli Pärpän kanssa hyvin aikaa istuskella ruokapöydän ääressä suklaaleipinemme ja sytytellä kynttilätkin, sillä Pärpälläkin oli vapaapäivä päiväkodista, eli mamma hoitovuorossa. Kolmevuotias ja suklaaleipä ei ollut ihan se siistein aamupalaratkaisu, mutta mitään peruuttamatonta sotkua ei sentään saatu aikaan.




Lomaviikolle ei ole sen ihmeempiä suunnitelmia kuin olla vain ja rentoilla. Pidätämme kuitenkin oikeiden muuttaa mielemme koska vain. Suunnitelmia tosin ei ihan juuri nyt edes kaivata, sillä Pärpälle nousi vaihteeksi (!) kuume. En enää pysy laskuissa, monesko kerta tämä on sitten päiväkodin aloittamisen. Joku sanoi, että liikkeellä on ainakin viisi erilaista influenssaa, joten pari kai vielä pitää siis käydä läpi. Mutta päiväkotiin liittyen hyvä juttu on se, että ensimmäinen itkuton aamu nähtiin jo viime viikolla, vaikka eipä tuo lapsukainen ole siellä viettänyt kuin vasta muutaman täydemmän viikon. Mikä helpotus!




Mutta nyt hieman jätskiä kippoon ja sohvalle miehen kainaloon. Niin siis suklaajätskiä tietysti.
  
  

6 kommenttia:

  1. Voi, kun suklaisia juttuja siellä, paahtoleivällä suklaalevitettä pitänee kyllä kokeilla!!!
    Influenssaa on kai todellakin liikkeellä monta eri tyyppiä, hui! toivottavasti ei enää Pärpällekään tule!!!
    Suloisia kuvia ja kivan tuntuisia aamuja siellä, koittakaahan pysyä terveinä ja hyvää odotusta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, oletko sä jäänyt paitsi tällaisesta maailman luokan herkusta! Nyt äkkiä tilannetta korjaamaan :D

      Poista
  2. Ihanaa lomaa <3 Meillä alkaa huomenna arki ja aherrus, mut eihän mun tarvi mihinkään taas lähtee, lasten vaan :)

    Sä oot kyllä reipas! Must tuntuu että mä olen raskauksien aikana ollu niin umpiväsyny/pahoinvointinen/laiska että musta ei olis ollu mihinkään työhön tai kouluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      No kyllä illat ja kotihommien tekeminen, Pärpän kanssa leikkiminen ja blogin kirjoittaminen onkin olleet välillä vähän ylivoimaisia juttuja, kun niin vaan väsymys valtaa. Mutta helpolla mä olen päässyt tässä sekä edellisessä raskaudessa, joten valittaa ei parane.

      Poista
  3. En kestä, miten ihana suklainen pörröpää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, hiukset pystyssä ja suklaata suupielissä :)

      Poista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona