perjantai 28. maaliskuuta 2014

I have needs


 

Tehän tiedätte, että rakastan Tamperetta. Se on ihan maan mainio kaupunki jossa on kaikki tarpeellinen. Tai oikeastaan melkein kaikki. Meiltähän puuttuu täältä nimittin Zara. ( Ja okei, pari muutakin liikettä, mutta olen huomannut pärjääväni arjessa ihan vallan mukavasti ilman Mulberryä ja LV:tä, muhah.) Niinpä tamperelaistyttö onkin aina liikuttavan innoissaan päästessään pääkaupunkiseudulle. Tänään olisi menoa sinne päin ja ajattelinkin ehdottaa miehelle, että poikkeamme kyseiseen liikkeeneen. Ensinnäkin, minulla ei ole kevättakkia (varsinkaan sellaista johon mahtuisin) ja huomasin eilenkin hikoilevani pelkästään bussissa istuessani se päällä kuin pikkuinen kärsäeläin, pysäkille kipittämisestä nyt puhumattakaan. Lisäksi minulta puuttuu kevät- ja kesäkenkiä. Varsinkin sellaisia joissa jaksaisi seistä koulussa salongin puolella tunnin toisineen. Niin ja joko mainitsin pienen cross body –laukun. Pitäähän minun loppukesästä taas pystyä työntämään vaunuja ihan kaksin käsin! Sitten on vielä tietysti se ihana tosiasia, että Zaran nettisivuilla äsken pyörähtäessäni löysin hyvinkin nopeasti melko mukavan mittaisen listan, jonka saisi pakata minulle pusseihin ja auton perään. Yritän vain unohtaa sen, että tässä olisi kyllä muutakin rahanmenoa, mutta ei nyt puhuta tylsistä aiheista.


 Eikö tässä olisi takki joka menee kivasti vähän kaiken kanssa. Ei mene kiinni, mutta mikä nyt menisi!

Tässä olisi vähän enemmän asennetta.

 En usko vielä täysin varauksetta kevään tuloon, joten yhdet matalat nilkkurit pitäisi olla, sillä huomasin eilen, että pohkeetkin voivat hiota. Siis saappaissa. Charming.


  Tätä ei edes saa kiinni, joten sittenhän se ei haittaa, että se roikkuu kummun sivuilla. Eikö?


Aika karkit ollakseen matalat. Ankle strap!
 Söpöt. Ja ankle strap!

 I-ha-nat! Ja joko sanoin, että ankle strap. Täytynee toivoa, että heinäkuun helteet ja viimeisiään vetelevä raskaus eivät turvota nilkkojani muodottomiksi.


 Ja sitten niitä laukkuja. Varsinkin tuo seuraava!

 Täytyy sanoa, että ensin hieman ihmettelin tätä kevään ja kesän terveyskenkämuotia, mutta kaikkiin edellä mainittuihin pointteihin nojaten, taidan jo nyt olla rakastunut näihin. Näyttäisinköhän ihan tyhmältä näissä mustissa, vai olisivatko nuo ylemmät nyöritettävät jotenkin vähän varmempi valinta, kun mitään fashion forwardia minusta ei kyllä saa.


Mutta sellaista. Nyt äkkiä hiuksia pesemään. Aurinkoista perjantaipäivää!

Kaikki kuvat Zara.

8 kommenttia:

  1. Mulla myös huomenna suunta pk-seudulle ja tottakai Zarassa pitää poiketa. Sen puuttuminen on ehkä juuri se ainoa miinus täällä päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sun saalis oli parempi kuin mun! Tuon tummansinisen takin nappasin mukaani, mutta siinä kaikki.

      Poista
  2. Ehottomasti tuo eka takki, koralli laukku ja ruskeat nyöri sandaalit. Ja ne karkit arvokkaat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takki - check! Korallilaukku, ruskeat nyörisandaalit ja karkit avokkaat jäivät haaveeksi, sillä niitä ei ollut tullut vielä Jumbon myymälään. Sanoivat, että saavat muutaman viikon viiveellä uutuudet verrattuna muihin myymälöihin. Olispa verkkokauppa!

      Poista
  3. En todellakaan ole ollut edes tietoinen terveyssandaalimuodista ja näin äkkiseltään joudun kyllä sulattelemaan sitä tovin. Kiva kuitenkin, että sivistät ja vaatejuttuja on aina kiva lukea.

    Ihan ekat Zaran sandaalit on ihanat! Samoin takille on varmasti käyttöä. Vaaleat revityt farkut toivat kivat kesävibat, mutta en kyllä tiedä, miten moiset menisivät omaan tyyliini… No ehkä valkoisen t-paidan ja sandaalien tai Conversejen kanssa ainakin ihan helposti. Ja kyllähän mä teinivuosina raastoin farkkuja raastinraudalla kulutetummiksi, joten ei kun ajatuksia siis niihin vuosiin vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totut ajatukseen parissa viikossa :D Mä kaipaan kans kovasti vaaleita farkkuja. Täytynee suunnata mama-osastolle paremmalla ajalla. Torstai-illan pikavisiitillä H&Mään juuri ennen sulkemisaikaa noteerasin kyllä että farkkuja on mukava rivi, mutta juuri ja juuri ehdin löytää hautjaisiin sopivan asun ja juosta ulos ennen liikkeen sulkeutumista.

      Oli muuten tosi kiva nähdä pitkästä aikaa!

      Poista
  4. Näyttäisit ihan superhyvältä noissa mustissa! Mä aion ostaa ihan Birkenstockit, ne on vaan niin kauniit.
    Mä aina kuolaan Zaran sivuilta kaikkea mahdollista ja sitten kun sinne pääsee niin mitään en löydä..

    Onko muuten Tampereella missä parhaat ostospaikat? Me ollaan tulossa ens viikolla ja mun pitää mennä (pakko päästä siis) ostoksille mutta en tiedä yhtään että minne..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tosiaan, kun en bongannut suurinta osaa tuotteista. Noita korkkareita kokeilein ja ne oli ihanat! Mutta harmikseni ne olivat tuskallisen ihanat... Jäi kaikenkaikkiaanvähän sellainen olo, että revanssi tarttis saada parin viikon sisään. Mitähän menoa sitä keksisi, jotta pääsisi Zaraan.

      Kivaa, Tampereelle, mutta pistitpä pahan. Mulla ei ole mitään hajua, että mitä liikkeitä teiltä päin löytyy, mutta sanotaan nyt ensiksi, että Koskikeskus on uusiutunut liikkeitä myöten, joten siellä kannattanee pyörähtää. Stocka on tietysti aina Stocka. Hämeenkadun varrelta löytyy perus henkkamaukat ja Onlyt, mutta pienempiä putiikkeja kannattaa katsella Koskarin ja Stockan välisellä akselilla. Olisko toiveissa juttuja kotiin, itselle vai lapsille? Muutama linkki:
      http://www.livewithme.fi/ (en ole itsekään vielä ehtinyt käymään)
      http://www.cotton.fi/
      https://fi-fi.facebook.com/pages/Vamos-kenk%C3%A4kauppa/104152279782923
      http://moro.aamulehti.fi/2013/09/27/tampereen-sisustuskatu-on-pullollaan-putiikkeja/
      http://www.kuopus.fi/

      Poista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona