sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Sunnuntain sekalaiset


Hip-hei! Hengissä ollaan, jos joku muuta epäili. Viikot tuntuvat edelleen vilisevän, vaikka pahin väsymys taitaakin vihdoin olla selätetty. Voidaan todeta, että oppiminen on rankkaa, mutta kivaa ja että lapsen päiväkodinaloitus on myös rankkaa, mutta ei ollenkaan niin kivaa. Päivät menevät onneksi hyvin, mutta aamut ovat yhtä itkua heräämisestä siihen saakka kun isi selkä häviää päiväkodin ovesta. Välillä iskee vähän surkea olo, kun ei oikein osaa sanoa mitään auttaakseen pientä ihmistä, joka itkee että on ikävä isiä ja äitiä. Onneksi Pärppä on kuitenkin aina erittäin hyväntuulinen haettaessa ja koko illan siitä eteenpäin, eli ehkä sillä on ihan kivaa siellä.


 


Jos vielä vähän saa jatkaa valittamista, niin haluaisin huomauttaa, että on varsin käsittämätöntä, että vaikka jo kaksi viikkoa on tullut niistettyä ja yskittyä ei loppua näy. Ja toisaalta Pärppä, joka selätti edellisen tautinsa varsin nopeasti, kehitti itselleen loppuviikosta uuden kuumeineen kaikkineen. Eli ei riitä että niistän vain omaa nenääni, vaan nyt taas myös Pärpän. Joka sekin raukka tuntuu välillä yskivän keuhkonsa pihalle. Ja mitä valittamiseen tulee, niin kerta kiellon päälle: olisiko ihan kauheasti liikaa pyydetty saada lunta, koska onhan nyt kuitenkin talvi? Tätä rumaa kuraa on tammikuun pakkasia lukuun ottamatta nyt katseltu about neljä kuukautta eikä loppua näy. Nytkin koneessa pyörii horror-kurainen talvihaalari ties monettako kertaa. Kevät olisi kiva joo, mutta let’s face the fact, nyt on helmikuu, eli ei voi olla kevät. On talvi. Pitäisi olla talvi!



TV-taso, yhdessä kaittimenpäällisten kanssa, on perinteisesti ollut tavaravapaata vyöhykettä, mutta miehen ota taitaa olla lipsumassa, sillä se ei vastustellut yhtään tätä epämäärästiä kodikkuutta lisäävää tavararykelmää.


Mutta siirrytäänpä kivempiin asioihin. Kuten siihen, että tein perjantaina koulussa ystävälleni tosi onnistuneet raidat ja leikkauksen, jota opettajakin kehui kauniiksi. Söin huippuseurassa pippuripihviä (voisin nyt raskaana ollessa syödä joka päivä pihviä ja perunaa!), jonka jälkeen siirryimme ihastelemaan Leonardo Dicapriota kokonaiseksi kolmeksi tunniksi leffateatterin hämärään. Eilen nukuin päiväunet ja söin ihanan tuhtia suklaajäätelöä mieheni sekä Herra Selfridgen seurassa. Tänään puolestaan muistin jo viime vuoden puolella ostamani HM Home –jutut, jotka olin kätkenyt kaappiin joulun alta. Niitä sitten ripottelin ympäriinsä ja reipastuin siinä määrin, että trimmasin vihdoin Lennin. Illalla kävin katsomassa, jälleen samaisessa huippuseurassa, teatteri Aliaksen vaikuttavan esityksen Rauhoitetut, jossa äitini esiintyy.



Tämä asetelma on keittiössä aivan keittotason vieressä, joten hopeinen kynttiläkippo sisältää lasin, jossa on ruususuolaa. Puun ja kuparin yhdistelmä on muuten varsin herkullinen. Ostoslistallani onkin puisia tarjottimia.


Ensi viikoksi on tiedossa kipeitä kantapäitä, särkeviä sääriä ja ehkä muutama epätoivon hetki, sillä vanhempien opiskelijoiden ollessa talvilomalla, vastaamme me junnut koulun salongin pyörittämisestä. Muutaman ”kaveriperjantain” (kukin on saanut kutsua tuttuja harjoitusasiakkaiksi) jälkeen on todella saanut huomata vieraantuneensa seisomatyöstä ja onhan siitä toki jo melkoisen monta vuotta kun viimeksi olen sellaista tehnyt. Katselin juuri ensi viikon varauskalenteriani ja totesin, että ihan mukavasti on varauksia tullut. Onneksi seassa on muutama tuttukin ihminen. Mutta mitä tulee niihin kipeisiin kinttuihin, niin taidan käydä seisomatyötä tekevän kaverini vinkistä hakemassa Stockalta tukisukat. Varsinkin kun turvotusta saattaa olla lähikuukausina tiedossa ilman ylenpalttista seisomistakin. Nice.


Mukavaa uutta viikkoa!


8 kommenttia:

  1. Meillä asuu megaprotestoija päikkyilyn suhteen (kahden vuoden jälkeenkin poika on pääsääntöisesti sitä mieltä, että päiväkotiin ei voi mennä ilman huutoa vaikka muuten viihtyykin ihan hyvin). Iso ongelma on pojalla se ikävä ja siirtymävaiheen hankaluus. Pojalla juttua ob helpottanut todella paljon pieni valokuvakirja, jota hän kuljettaa repussaan mukana ja josta voi käydä kurkkimassa kuvia läheisistä jos ikävä yllättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! On nuo lapset mystisiä olentoja. Olen miettinyt että onko kuvat enemmän hyväksi vai huonoksi, siis että lisäävätkö ikävää vai lievittävätkö sitä, mutta kiva kuulla että näin päin. Mutta juuri kun tästä sunnuntai-iltana kirjoitin, olikin sitten maanantaiaamua paras tähänastisista ja tämä aamu vielä parempi! Toivo elää :)

      Poista
  2. Voi mä niin muistan tuon päiväkodin aloituksen.. omien kyyneleiden hallinta oli todella vaikeaa, kun näki pikkuisen reaktiot.. hän aloitti 1,5 vuotiaana, ja alkoi aina itkeä matkalla kun näki tutut maisemat päiväkodin lähellä ja tajusi eron hetken taas kohta koittavan. Onneksi se taitaa olla totta, että itku lakkaa, kun vanhempi häviää näkyvistä.. tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pärpän eka "kokonainen" (on siellä 15 päivää kuussa) viikko oli päiväkotiin viemisten osalta mun vastuulla, kun mies oli työreissussa ja voi kyllä mä taisin joka aamu itkeä tuhrustaa takaisin autolle kävellessäni, vaikka toinen ei ole enää edes mikään pikkuinen, vaan jo 3-vuotias. Pieni raskaushormonilataus ei tainnut yhtään auttaa tilannetta sekään.

      Poista
  3. Täällä ollaan myöskin angiinassa, toivoen että kuuri alkaisi pian tautia taltuttamaan. Ihania kuvia ja asetelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomaton tautitalvi! Mun mielestä olisi jotenkin loogista ajatella, että nämä lämpimät ilmat edesauttaisivat tautien eloa ja lisääntymistä, mutta sairaanhoitajaystäväni sanoi, ettei ulkolämpötilalla ole suoraan mitään vaikutusta asiaan. Ja mä kun luulin keksineeni hyvän teorian! :)
      Paranemisia sinne!

      Poista
  4. Erittäin kaunis asetelma!
    Ja vitsi miten kultturelli viikonloppu, olen edelleen vaikuttunut viimeisestä.
    Hjn

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oli kiva kuulla, että tykkäsitte! :)

      Poista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona