maanantai 10. helmikuuta 2014

Kiharaa ja kumpua



Viikko sitten lauantaina järjestettiin vuotuinen Glohair Gaala, jossa olin paikalla myös minä. Pukukoodina oli ”Fearless black”, joten pelasin varman päälle ja puin mustaa mustalla. Koko asu fascinatoria ja koruja myöten löytyi valmiina vaatehuoneesta. Mekko, joka on HMn kymmenen euron nettialehankinta, on pelastanut minut pulasta ennenkin ja niin se teki jälleen. Raskausviikon kuusitoista kieppeillä ollaan juuri niillä maagisilla viikoilla kun maha alkaa jo ihan selkeästi pömpöttää, varsinkin iltaa kohden, mutta on kuitenkin vielä täysin sekoitettavissa joulunjälkeisturvotukseen. Pukeutuminen ei siis ole helppoa, mutta tämä mekko oli kyllä ihan loistavan mallinen tähänkin tarpeeseen.  Oikeasti olin liikenteessä kiilakorkoisissa mustissa nahkasaappaissa, mutta kaunistelin totuutta kuvissa korkkarien verran.




Näytöksissä näkyi tosi makeita hiuksia ja tuli sellainen fiilis, että jes, eipä aikaakaan kun minäkin olen takahuoneessa niitä tekemässä ja marssin näytöksen lopuksi lavalle mallini kanssa. Lavalla näkyi tietysti paljon ”isoja hiuksia” ja rennon näköisiä kampauksia. Sellaisia muka viimeistelemättömiä. Silmiinpistävän paljon oli käytetty myös kreppiä ja siihenkös ihastuin! Ei, et kuule äänessäni sarkasmia, sillä kreppi näytti ihan todella hyvältä! Kreppirautaostoksille siis! Ja pyyhkikää nyt verkkokalvoiltanne ihan ensiksi mielikuvat krepatusta tattipäästä…






Mieheltä joululahjaksi saamani Michael Korsin clutch pääsi myös ensimmäiselle ulkoilulleen. Nauratti, kun mies oli kirjoittanut korttiin, että lahja tulee olemaan tarpeellinen tulevissa opiskelijabileissä. Hihii!






Virallisille jatkoille en tullut lähteneeksi, sillä rakkaat, mutta oi voi niin nuoret, opiskelukaverini eivät kaikki päässset ”sinne ykkösjatkopaikkaan”, joten solidaarisesti päättivät uhrautua nuorimpien puolesta ja mennä ”kakkosjatkopaikkaan”. Paitsi minä, vanha ja väsynyt kun olen, hain hampparin ja huristelin kotiin miehen luokse kuvauttamaan iki-ihanat, luokkakaverini tekemät, ”J-Lo -kiharat”. Tahdon tällaiset joka päivä!


13 kommenttia:

  1. Kaunis nainen!
    Eli isoja viimeistelemättömiä hiuksia? Kerro kerro enemmän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tänään Wellan koulutuksessa ja siellä käytiin värikoulutuksen ohella lähi kevään ja kesän lookkeja ja voi hitsi että näytti hyvältä! Viimeistelemättömyys it is! Ehkäpä kirjoittelen aiheesta ihan oman postauksen ;)

      Poista
  2. Voi kun olet kaunis!!! Ja hiuksesi ovat todella upeat!!!!

    VastaaPoista
  3. Kaunis lady, ja hiukset on mun makuun tosi makeet! Wau!
    Hjn

    VastaaPoista
  4. Aina niin kaunis Jona! <3 Ja onhan se nyt ihan selkeä vauvakumpu, iiihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa se tunnistettavissa jo olla, sillä ensimmäinen asiasta tietämätön sen jo tuossa hetki sitten bongasi :)

      Poista
  5. siis WAU! Voisinko määkin saada tollaiset hiukset. nimim. liuhuletti=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä hiusten määrää ja mittaa voidaan melkoisen rajusti noilla pidennyksillä lisätä, joten miksei!

      Poista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona