#february and #march

Ajattelin olla näppärä ja yhdistää helmi- ja maaliskuun instakuvat yhdeksi postaukseksi, sillä väsymys on verottanut blogin lisäksi intoani räpsiä julkaisukelpoisia instaotoksia. Yllä olevista kuvista kerrottakoon, että viime kuussa vietettiin mieheni, pikkuveljeni sekä isäni synttäreitä ja syötiin tietysti kakkua. Kakkua voi onneksi syödä muulloinkin kuin synttärinä. Hyviä arkikakkuja ovat mutakakku ja pannukakku.

Kevät ei alkanut helmikuussa eikä maaliskuussa, sillä ne ovat talvikuukausia, mutta nyt on kuulkaa niin, että se kevät on täällä. En tiedä miksi ärsyynnyn aina siitä, kun porukka kaivaa syyssaappaat elokuun lopussa ja Converset helmikuulla ensimmäisten asvalttilänttien tultua esiin, muuta niin siinä vaan aina käy. Sainkin kummaa tyydytystä siitä, kun lumi yhtenä yönä putosi maahan ja keväänjulistajat saivat käpertyä vielä hetkeksi koloihinsa. Call me crazy.

 Ei instakuukautta ilman koulujuttua. Banaaninutturakuva on viimeisin. Se on kuitenkin varsin huono lajityyppinsä edustaja, sillä se ei ole sellainen ruma suora tötterö, jollainen sen kuuluisi olla. Kauhean vaikea tehdä mitään rumaa, kun on niin hyvä. (Läppä!) Iskin myös tukkukäynnillä silmäni astetta blingimpään fööniin. En oikeasti hetkeäkään harkinnut sen hankkimista, mutta kyllä se silti nätti oli. Synkemmästä osuudesta vastaa se, kun tajuaa kaivaneensa postilaatikostaan muoveihin käärityn harjoituspään. Creepy. Noh, kiitos kyseisen pään, sain lettikampauskokeesta arvosanaksi 3-. Siis minä, joka en vielä tammikuussa osannut tehdä edes ranskanlettiä!

Talvilomaviikoltakaan ei ole paljoa todistusineistoa, mutta kyllä me kotoiltiin. Ihan urkalla. Mä maalasin seinää Larsin ja Lärpän leipoessa kaurakeksejä. Aika idyllistä, eikö!

Lenni osoittaa ensimmäisessä kuvassa oikeanlaista elämänasennetta ja kykyä rentoutua. Ihan sama millä rapsutatte vatsaani, kunhan rapsutatte. Kuvassa rapsuttimena Pärpän vaahtomuovimiekka. Pärppä puolestaan osoitti melkoista söpöyttä adoptoidessaan Ikesta pupun, jonka risti Paapo Kuninkaaksi. Paapo kulki Ikeasta ruokakaupan kautta kotiin Pärpän takin sisällä, jottei se vilustuisi. Näin kannettaessa sen pehmoista päälakea saattoi välillä hellästi suukotella. Nykyään herra P. Kuingas nukkuu Pärpän kainalossa muiden unilelujen jatkona. Onnea on myös se, kun tajuaa auringon vihdoin lämmitävän lasin läpi.

Sitten otin tietysti pienen albumillisen omakuvia. Vasen puoli lienee parempi puoleni.

Leikittiin Pärpän kanssa jäänsärkijöitä metsäpurolla sen verran suurella pieteetillä, että molskahdettiin jään läpi raikkaan viileään puroveteen. Sain viskattua Pärpän puron pientareelle, niin kuin nyt sen kalliista vedenpitävistä housuista tai gore tex-kengistä olisi edes vesi läpi mennyt, mutta vajosin itse polviani myöten puroon. Larsia hieman huvitti katsella purossa seisovaa vaimoaan.

Pink manicure

Viikkoni alkoi hemmottelulla, kun heti maanantaiaamuna, jo ennen koulua, kävin ystävälläni Tiinalla Näytä Kyntesi –kynsisalongissa teettämässä kestolakkauksen. Rakennekynsiä, niin UV- kuin ilmakovetteisia, minulla on vuosien varrella muutamaan otteeseen ollut, mutta ei vielä koskaan kestolakkausta.

Ensin mietin jotain keveän keväistä ja ehkä jopa hempeää. Sitten ihastelin supertyylikkäitä nudeja sävyjä, joihin voisi yhdistää blingiä. Perinteisen ja ikityylikkään ranskiksen hylkäsin, sillä kynteni ovat normaaliin tapaansa melko nysät.

Lopulta päätin olla uskollinen itselleni ja valita sen herkullisimman, eli pinkin. Ja kun jotain tehdään niin tehdään se kunnolla, eli yhdistetään pinkkiin lisää pinkkiä folion muodossa ja viimeistellään hopeaglitterillä. Että bling-bling vaan!

Mutta seuraavalla kerralla otan kyllä ne nudet! Tai mintunvihreät.

Ehkä.


P.s. Kuvat eivät tee mitenkään oikeutta tälle herkulliselle pinkille kimallukselle, jonka Tiina kynsiini loihti. Minä kurja en vain osannut vangita sitä kamerallani.

Hetkiä viimepäiviltä

Olimme perjantaina iäkkään sukulaisen hautajaisissa. Pärppä ei tajunnut tilaisuudesta sen ihmeempiä, kuin että ensin piti istua hiljaa ja sitten oli kiva leikkiä serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa. Yllä oleva kuva on kappelin pihalta, jossa hautajaisseurue seurasi arkun vievän auton lähtöä. Pärppä, suloisella lapsen mutkattomuudellaan, kohotti pienen kätensä vilkutukseen ja huikkasi "heippa!". Sanoi ääneen sen, mitä me muut nieleskellen ajattelimme.

 

Ruuhkatukka, siniset silmät, sinen paita ja pari sinistä kynttäkin. Pärppä himself. Ihanin!

Mä olen nautiskellut viime viikkoina pakettikaupalla suklaamuroja eikä loppua näy. Parhaita ovat Lidlin. Maitoa olen myös juonut yhtäkkiä varsin reippaasti ja tässä pääsee tietysti yhdistämään nämä kaksi herkkua. Nam!

 

Että voi näyttää nukkuva koira suloiselta ja asentonsa mukavalta. Tämä ei voi olla sitä kuuluisaa koiranunta, niin autuaalta hauvaherra uneksiessaan näyttää.

Lars sai vihdoin pitkään haaveilemansa kitaran, kun keräsimme pikkuporukalla synttärilahjaksi rahaa sitä varten. Pärppä haki tietysti tärkeänä oman kitaransa, joka kärsii pienoisesta kielikadosta ja soitteli duettoja isänsä kanssa.

 

On muuten mahdottoman kaunis esine tuo kitara ja vahvarikin tyylikäs. Kirjastohuoneesta on kehkeytymässä kovaa vauhtia musahuone ja mä olen tyytyväinen kun saan kuunnella miehen harjoittelua.

I have needs

 

Tehän tiedätte, että rakastan Tamperetta. Se on ihan maan mainio kaupunki jossa on kaikki tarpeellinen. Tai oikeastaan melkein kaikki. Meiltähän puuttuu täältä nimittin Zara. ( Ja okei, pari muutakin liikettä, mutta olen huomannut pärjääväni arjessa ihan vallan mukavasti ilman Mulberryä ja LV:tä, muhah.) Niinpä tamperelaistyttö onkin aina liikuttavan innoissaan päästessään pääkaupunkiseudulle. Tänään olisi menoa sinne päin ja ajattelinkin ehdottaa miehelle, että poikkeamme kyseiseen liikkeeneen. Ensinnäkin, minulla ei ole kevättakkia (varsinkaan sellaista johon mahtuisin) ja huomasin eilenkin hikoilevani pelkästään bussissa istuessani se päällä kuin pikkuinen kärsäeläin, pysäkille kipittämisestä nyt puhumattakaan. Lisäksi minulta puuttuu kevät- ja kesäkenkiä. Varsinkin sellaisia joissa jaksaisi seistä koulussa salongin puolella tunnin toisineen. Niin ja joko mainitsin pienen cross body –laukun. Pitäähän minun loppukesästä taas pystyä työntämään vaunuja ihan kaksin käsin! Sitten on vielä tietysti se ihana tosiasia, että Zaran nettisivuilla äsken pyörähtäessäni löysin hyvinkin nopeasti melko mukavan mittaisen listan, jonka saisi pakata minulle pusseihin ja auton perään. Yritän vain unohtaa sen, että tässä olisi kyllä muutakin rahanmenoa, mutta ei nyt puhuta tylsistä aiheista.

 Eikö tässä olisi takki joka menee kivasti vähän kaiken kanssa. Ei mene kiinni, mutta mikä nyt menisi!

Tässä olisi vähän enemmän asennetta.

 En usko vielä täysin varauksetta kevään tuloon, joten yhdet matalat nilkkurit pitäisi olla, sillä huomasin eilen, että pohkeetkin voivat hiota. Siis saappaissa. Charming.

  Tätä ei edes saa kiinni, joten sittenhän se ei haittaa, että se roikkuu kummun sivuilla. Eikö?

Aika karkit ollakseen matalat. Ankle strap!

 Söpöt. Ja ankle strap!

 I-ha-nat! Ja joko sanoin, että ankle strap. Täytynee toivoa, että heinäkuun helteet ja viimeisiään vetelevä raskaus eivät turvota nilkkojani muodottomiksi.

 Ja sitten niitä laukkuja. Varsinkin tuo seuraava!

 Täytyy sanoa, että ensin hieman ihmettelin tätä kevään ja kesän terveyskenkämuotia, mutta kaikkiin edellä mainittuihin pointteihin nojaten, taidan jo nyt olla rakastunut näihin. Näyttäisinköhän ihan tyhmältä näissä mustissa, vai olisivatko nuo ylemmät nyöritettävät jotenkin vähän varmempi valinta, kun mitään fashion forwardia minusta ei kyllä saa.

Mutta sellaista. Nyt äkkiä hiuksia pesemään. Aurinkoista perjantaipäivää!

Kaikki kuvat Zara.

Tulppaaneja ja unitassuja

Olipa upean keväinen päivä tänään. Innostuin nappaamaan aamulla ennen kouluun lähtöä muutaman kuvankin. Aurinko paistoi kirkkaasti aamusta saakka ja lämpötila kohosi kahdeksaan asteeseen. Ohuesta paidasta ja hukkuneista hanskoista huolimatta villakangastakissa tuli hiki bussipysäkille kipittäessä. Huomaattekos, taidan minäkin, yli-innokkaista keväänennustajista ärsyyntyvä talvenjulistaja, alkaa vihdoin uskoa kevään tuloon. Mutta ei nyt innostuta vielä liikaa, sillä kyllä iltalenkillä koiran kanssa oli vähän kolean oloista piposta, toppatakista ja tumpuista huolimatta.

Meillä on kiva viikonloppu takana. Siskoni tuli torstai-iltana Pärpän 9-vuotiaan Tipi-serkun kanssa kylään ja viipyivät koko viikonlopun. Pääsin perjantaina leikkaamaan Tipin hiukset koululla ja nuori mies oli liikuttavan innoissaan uudesta kampauksestaan, jota viikonloppuna tietysti tärkeänä föönattiin ja muotoiltiin uudella vahalla. Pärppä pääsi samalla ihmettelemään, että missä äidin koulu ja mitä se äiti siellä koulussa oikein tekee. Lauantaina juhlistettiin Larsin synttäreitä ja syötiin sitä iänikuista mansikka-banaani-kermakakkua. Se on kuulemma kakuista parasta. Voisinpa olla samaa mieltä. Rahkaa saa olla välissä, mutta muuten on turha kuulemma lähteä hienostelemaan, sillä yksinkertainen on kaunista ja ehjää on turha korjata ja mitä näitä nyt on. Kakulla oli tietysti mamma ja pappa naapurista, pikkuveljeni, joka viettää synttäreitään samana päivänä kuin Lars, Larsin vanhemmat sekä sisko poikineen. Tällä porukalla kakku hävisi siihen tahtiin viimeistä murua myöten, että olisi kai pitänyt leipoa kerralla kaksi kakkua. Taidan kuulua kakunsyöjien klaaniin.

Muuten viikonloppu kului lisää herkutellen, ulkoillen, leffoja katsellen ja kylpylässä lilluen. Silti tänä aamuna oli sellainen olo, että olisi tehnyt mieli oikaista Lennin viereen sohvalle aurinkopaikalle ja olla vaan. Mutta ei auttanut kuin lähettää pojat matkaan ja lähteä pian itsekin kohti koulua. Ja jättää tuo onnellisesta osastaan autuaan tietämätön karvakorva löhöämään sohvalle tyynykasansa päällimmäiseksi.