Kiharaa ja kumpua

Viikko sitten lauantaina järjestettiin vuotuinen Glohair Gaala, jossa olin paikalla myös minä. Pukukoodina oli ”Fearless black”, joten pelasin varman päälle ja puin mustaa mustalla. Koko asu fascinatoria ja koruja myöten löytyi valmiina vaatehuoneesta. Mekko, joka on HMn kymmenen euron nettialehankinta, on pelastanut minut pulasta ennenkin ja niin se teki jälleen. Raskausviikon kuusitoista kieppeillä ollaan juuri niillä maagisilla viikoilla kun maha alkaa jo ihan selkeästi pömpöttää, varsinkin iltaa kohden, mutta on kuitenkin vielä täysin sekoitettavissa joulunjälkeisturvotukseen. Pukeutuminen ei siis ole helppoa, mutta tämä mekko oli kyllä ihan loistavan mallinen tähänkin tarpeeseen.  Oikeasti olin liikenteessä kiilakorkoisissa mustissa nahkasaappaissa, mutta kaunistelin totuutta kuvissa korkkarien verran.

Näytöksissä näkyi tosi makeita hiuksia ja tuli sellainen fiilis, että jes, eipä aikaakaan kun minäkin olen takahuoneessa niitä tekemässä ja marssin näytöksen lopuksi lavalle mallini kanssa. Lavalla näkyi tietysti paljon ”isoja hiuksia” ja rennon näköisiä kampauksia. Sellaisia muka viimeistelemättömiä. Silmiinpistävän paljon oli käytetty myös kreppiä ja siihenkös ihastuin! Ei, et kuule äänessäni sarkasmia, sillä kreppi näytti ihan todella hyvältä! Kreppirautaostoksille siis! Ja pyyhkikää nyt verkkokalvoiltanne ihan ensiksi mielikuvat krepatusta tattipäästä…

Mieheltä joululahjaksi saamani Michael Korsin clutch pääsi myös ensimmäiselle ulkoilulleen. Nauratti, kun mies oli kirjoittanut korttiin, että lahja tulee olemaan tarpeellinen tulevissa opiskelijabileissä. Hihii!

Virallisille jatkoille en tullut lähteneeksi, sillä rakkaat, mutta oi voi niin nuoret, opiskelukaverini eivät kaikki päässset ”sinne ykkösjatkopaikkaan”, joten solidaarisesti päättivät uhrautua nuorimpien puolesta ja mennä ”kakkosjatkopaikkaan”. Paitsi minä, vanha ja väsynyt kun olen, hain hampparin ja huristelin kotiin miehen luokse kuvauttamaan iki-ihanat, luokkakaverini tekemät, ”J-Lo -kiharat”. Tahdon tällaiset joka päivä!

#january

Tämän kollaasin ensimmäinen kuva on uuden vuoden kimppu, jonka teetti ja toi Larsin täti. Aika komea, eikö! Alempi kuva kertoo perjantaisesta myöhäisillan jätskinhakuretkestä. Hirveästä pakkasesta huolimatta oli pakko saada jätskiä ja niinpä me Pärpän kanssa lähdettiin sellaista hakemaan. Kyseessä ei ollutkaan mikään ihan turha reissu, sillä samalla retkellä nähtiin revontulia ja Pärppä oppi taas yhden uuden asian tästä maailmasta. Mutta aavistuksen turha oli tuo marenkileivos, johon päti se yksi sanonta kakuista ja niiden kauneudesta.

Tammikuu oli tietysti Pärpän synttärikuu, joten juhlittiin syttäreitä ja itse synttäripäivä oltiin reissussa Tukholmassa. Laivamatkan sujuivat rattoisasti pallomeren äärellä ja hotellihuoneessa oli paljon hauskempaa kuin kaupoilla. Takapenkki täynnä ilmapalloja näytti hauskalta.

Rahanmenoa ei voinut estää, kun todettiin, että kaikki on jäänyt taas kerralla pieneksi ja nurkan takana odotti päiväkodin aloitus, eli uudet kunnon ulkovarusteet olivat enemmän kuin tarpeellinen hankinta. Koko perheen shoppailupäivä oli hinnastaan huolimatta kiva. Ihailimme koskimaisemia upeassa auringonpaisteessa ja kävimme Hookissa siivillä. Nam! Illalla leikin kätevää emäntää ja ompelin pienelle piltilleni uuden unipeiton päiväkotiin vietäväksi.

 

Sitten alkoikin koulu ja aloin taas ravata päivittäin keskustassa. Koulu on kivalla paikalla ja miljöössä, mutta sillä on myös haittapuolensa. Nimittäin se, että muutaman kymmenen askeleen päässä on kasa ihania kahviloita herkullisine houkutuksineen. Iltapäiväkahvin seuraksi hankitut muffinssit alkavat tuota pikaa laihduttaa lompakkoa ja venyttää vyötäröä. Bussinpysäkin vieressä on yksi Tampereen parhaista kukkakaupoista, josta yksikin päivä nappasin nuo kaksi aivan ihanan väristä tulppaanikimppua hurjaan kahden euron yhteishintaan. Poistopöydältä, tuollaisia jo vähän auenneita.

Taisi olla toka opiskeluviikko, kun meillä oli suoranainen joulu. Saatiin läjä tarvikkeita aina leikkaussaksista klipseihin, kampihin ja siistiin Wella Professionalin harjasettiin. Oli tietysti ensisijaisen tärkeää, että sain saksiini pinkit kumipehmusteet.

Ensimmäisiin viikkoihin mahtui myös hetkelliset hyvästit luonnonkiharoille, uusien hiusten laittoa sekä havainnointipäivä eräässä M Room –liikkeessä.

Ja sitten tietysti hiuksia, hiuksia ja lisää hiuksia! Näissä kuvissa harjoituspäähän leikkaamani porrastettu, eteenpäin pitenevä polkka, letti- ja punontaharjoituksia, sekä harjoituspäähyllyn karsintaa.

  

P.s. Kiitos vielä kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Viestejänne oli ihana lukea! <3

Bump ahead!

Isänpäivän iltana mietin, että kylläpä väsyttää. Siis todella VÄSYTTÄÄ.  Mainitsin asiasta ystävälleni, joka heti ehdotti, että mitäpä jos kävisit apteekissa. Pari päivää sen jälkeen aloin jo itsekin epäillä samaa ja poikkesin sinne apteekkiin… 

Eilen tuli täyteen 16 viikkoa. Siis raskausviikkoa tietysti. Sen kunniaksi kävin shoppailemassa ensimmäiset jutut ”Bennylle”, jonka on määrä saapua täydentämään perhettämme ensi kesänä. Tarkemmin ottaen heinäkuun lopulla.

Jos joku miettinyt, että miksi täällä blogissa on ollut vähän vaisumpaa, niin selitys on se karmea isänpäivän iltana alkanut väsymys, joka ei ole vieläkään hellittänyt. Enää en tosin tiedä, että väsyttääkö enemmän uuden oppiminen eli koulu vai Benny. Vai ehkä molempien yhteisvaikutus. Mutta se, että housut kiristää, kaikki itkettää, himoitsen sitruunaa ja öisin pidän itseni kiireisenä ravaten vuoroin vessassa ja vuoroin juomassa on kyllä aivan varmasti ja yksinomaan Bennyn ansiota.

Aika ihanaa!

P.S. En uskaltanut ostaa niitä aivan pienimpiä sukkia, vaikka nämäkin ovat kyllä niin minit, että ei uskoisi pienempiä olevan. Isoveljensä nimitätin osoitti, että jollain voi olla "tosi iso" jalka jo syntyessään, vaikka muuten olisikin tosi tosi pieni. Pärpälle/ Börjelle ei siis koskaan mahtunut valtaosa valmiiksi ostetuista vastasyntyneiden töppösistä ja sukista. Ja tiukkaa teki joidenkin potkuhousujenkin kanssa jalkaterien osalta.

Tapahtui eräänä päivänä

Keskiviikkoaamu. Saamme Pärpän kanssa nukkua pitkään, sillä koulu alkaa vasta kymmeneltä ja Pärpällä ei ole päikkypäivä vaan mammapäivä. Syömme kaikessa rauhassa terveellisen aamupalan, eli leipää ja kylmää kaakaota. Pärppä jää olkkariin katselemaan piirrettyjä ja minä siirryn puunauspuuhiin pikkuvessan peilin ääreen.

 

Voi ei tätä näppyistä naamaa ja sotkuista hiuspehkoa, ajattelen. Lopetan kuitenkin sievistelyn, sillä kaikilla on varmaan joskus ollut finni leuassa ja hiukset pystyssä.

Elämä on.

Otan vahinkokuvan käsipyyhkeestä ja enemmän tarkoituksellisen kuvan maan mainiosta kiharatuotteesta. Joicon Curl Activator herättää tehokkaasti nukkuvat luonnonkiharat. Ei tee hiuksista tahmaisia tai koppuraisia, eikä tuoksu liian voimakkaalta. Seuraa siis suihkuttelua ja puristelua ja se on totista hommaa, kuten huomaatte, mutta sieltä niitä nätimpiä kiharoita jo alkaa ilmestyä.

Kiireetön aamupalahetki alkaa kostautua pikku hoppuna. Tai siis ainahan mulle tulee lähtiessä kiire, joten turha selitellä. Vaatteet niskaan ja autoon, sillä ihana mamma on luvannut heittää minut kouluun, jonka jälkeen he Pärpän kanssa jatkavat Ikeaan lihapullille ja tyynyostoksille.

Apua, harjoituspääni Kerstin meinaa unohtua ruokapöydän tuolille, jonne sen edellisenä iltana jemmasin, sillä totesin että en halua kohdata häntä tokkuraisena yöllisellä vessareissullani silmästä silmään. Yhh. Nappaan samalla kuvan viimeisiään vetelevistä tulppaaneista. Kiire, kiire!

Ulkona on mitä ihanin aamu, kylmä tietysti, niin kuin joka päivä, mutta myös aurinkoinen.

Saavutaan keskustaan ja koululle ja olen tosi onnellinen, ettei tarvinnut taas taivaltaa pakkasessa palellen bussille ja bussilta koululle.

Tänään onkin vähän erilainen koulupäivä, sillä vanhemmat opiskelijat laittavat meidän uudempien hiukset. Istun siis "kummini" tuoliin ja sanon heipat luonnonkiharoilleni. Siinä mielessä heipat, että pidennykset päässä on omakin hius pidettävänä taas suorana. Miksi muuten yhtäkkiä taas "löysin" kiharani ja ihastuin niihin, vaikka olin juuri käynyt ostamassa pidennykset. Tyypillistä. No, sitten X kuukauden kuluttua taas uudestaan, kun pidennykset ovat historiaa.

 Tiedossa on siis 45cm mittaiset sinettipidennykset ja kolme pakkausta, eli 60 sinettiä, pitäisi aamupäivän aikana saada ladottua päähän. Vaikka mikäs mulla siinä oli istuessa kummini ahkeroidessa.

 Ihan nopeasta operaatiosta ei ole kyse, joten välillä käydään lounaalla ja hairahdan karkkiostoksille, jotta en nukahtaisi, sillä ylevä tehtäväni oli ojentaa hiustupsuja sitä mukaan kun niitä tarvittiin. Ehdin myös napata kuvan ikkunasta näkyvästä aurinkoisesta maisemasta.

Noin kolme ja puoli tuntia myöhemmin voidaan todeta, että nyt on hiusta! Pituutta saatiin taakse lisää noin 20 cm ja lyhyempiin sivuhiuksiin sitä tuli tietysti vähän reilummin. Hyvä kun niskat kestää! Tämä kuva on oikeastaan vielä raakaversio lopputuloksesta, sillä vasta tänään, kun olin ensin kotona pessyt hiukset niin että asettuivat, tehtiin kevennykset ja rikottiin oman hiuksen linjaa, jotta totuus ei olisi liian ilmiselvä. Siis se, että päässäni on omaa ja lainahiusta.

Rentoutuksen jälkeen oli taas aika käydä hommiin ja Kerstinin kimppuun. Vuorossa oli pitkä, eteenpäin pitenevä polkka. Opettaja edellä ja me perässä.

Niin saatiin leikkaus ja föönaus tehtyä ja Kerstinin oli aika siirtyä kaappiin yöpymään ja minun lähteä kohti bussipysäkkiä. Ilman hanskoja! Ei hyvä.

 Ulkona on kylmä ja bussissa on kylmä ja mua nukuttaa kauheasti, mutta hyvää on se, että kuin tilauksesta kaupungin miehet kävivät laittamassa siihen pimeälle pätkälle valot, jota varten luulin jo joutuvani liikkumana aina hermeettisen taskulampun kanssa. Pelkuri kun olen. Pieni suuri asia.

 Home sweet home! Kotona minua odottavat mopolla kaahaileva Pärppä the Kalsarikostaja, vatsarapsuja kaipaava Lenni, sekä sohvalla rentoutuva villasukkasankari, jonka seuraan liityn. Loppuillasta ei ole juuri lapsenlapsille kerrottavaa, sillä se menee väsykoomaillessa, niin kuin jokainen ilta koulun jälkeen.