Crazy Camera Lady

  

Tää olis niinku salaperäistä virnuilua.

Päätin laittaa kuvatekstit, sillä en uskaltanut luottaa luontaiseen nonverbaalisen ilmaisutaidon kykyyni. Ties vielä vaikka olisitte luulleet mun seonneen lopullisesti. Tai ainakin kärsivän... no joo.

 

Mutta asiaan.

Say hello to my little friend from Hong Kong! Etälaukaisimeni on siis vihdoin täällä ja voi tytöt, että on kuvien ottaminen itsestään nyt melkoisesti helpompaa ja nopeampaa, kuin kymmenen sekunnin ajastimella, joka tuotti melkoisen määrän mm. taustaan tarkennettuja otoksia.

 Ihan Bondina tässä näin.

Kato äiti, ilman käsiä! 

Ja olan yli. Siis vau.

Oon ihan in lööv tähän laitteeseen. Siltä varalta että se ei jo käynyt selväksi.

On siis loistava, to-del-la loistava.

 Ja kattokaas tätä. Lapsikin sen osaa! Siis sekä virnuilun, että laukaisimen naputtelun.

Arvatkaapa mitä muuta on saatu myös vihdoin paikan päälle. No lunta tietysti! Menkööt nämä etälaukaisimen kirvoittamat ilottelukuvat myös lumenjuhlintakuvina, vaikka ne rehellisyyden nimissä napsittiin jo eilen, kun lumesta ei ollut vielä tietoakaan.

  

Tämä bloggaamista helpottava härpäke olisi ollut täällä toki nopeamminkin, jos vain joku saamaton olisi tilannut sen jo vaikka aiemmin syksyllä. Kyseessä on siis Pixelin Oppilas (hassu nimi!) for Sony. Verkkokauppa.comikin tätä myy, mutta sieltä kyseinen aparaatti on ollut loppu jo pitkään ja nyt sitä ei enää tuotelistauksestakaan löydy. Niinpä turvauduin luottokauppaani, eBayhin, joka toimitti laitteen minulle Hong Kongista reilussa viikossa ja erittäin sopivaan hintaan.

Tulipa aika montaa kuvaa omasta pärstästä. Mutta älkää peljätkö, lupaan pitää homman kurissa taas tästä eteenpäin, vaikka räiskiminen aika hauskaa olikin. Pärpän puolesta en voi luvata samaa. 

Riehakasta torstai-iltaa myös ruutujen sille puolen!

(Tulipa taas järkkyä mössöä kuvista, kun latasin ne tänne Bloggeriin. Auts.)

Ready, set, snow!

Pärppä, joka ei tietysti erota mikä päivä on arkea ja mikä viikonloppua, kysyy aina herättyään että ”isi töissä?” ja sen jälkeen, että  ”ulkona lunta?”. Juhlapäiviä ovat ne päivät, kun voin kertoa isin olevan kotona. Silloin Pärppä tietää sännätä olkkarin kautta kirjastohuoneeseen, josta isi yleensä viimeistään löytyy. Tuon lumikysymyksen kohdalla en ole vielä valitettavasti päässyt häntä ilahduttamaan. Vaikka ensilumi värjäsi maiseman kauniin vaaleaksi jo viime kuun puolella, oli se kuitenkin kovin hetkellistä. Nämäkin ikkunantakaista maisemaa talvisemmat kuvat ovat siis viime kuulta.

 

 

Muistan kun loppukesästä ärsyynnyin syksyhössöttäjien intoilusta ja purnasinkin, että eikö nyt voida ensin viettää tämä kesä rauhassa pois ja elää ihan vaan hetkessä. En nimittäin muista syksyn koskaan jääneen jotenkin liian lyhyeksi tai loppuneen kesken, toisin kuin kesän kohdalla aina käy.  Tämä syksy on kuitenkin aivan omaa luokkaansa, se vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.  Kaipaan jo ihan todella lunta, valoa ja kauneutta tämän loputtoman pimeyden, kuraisen ankeuden ja vesisateen keskelle. Saisi vähän vaihtelua ulkoleikkeihin ja joulunodottelufiilis nousisi ihan uusiin lukemiin.

Olen ehdottomasti "a snow person" ja niin on äitinikin, mutta isäni on ihan aito lumenvihaaja, joka on täysin vakuuttunut siitä, että näillä leveyksilä ei kenenkään pitäisi asua. Anoppi, jonka asenne lunta kohtaa lienee myönteisempi, lähetti muutama päivä sitten linkin mielettömän upeaan kuvasarjaan lumihiutaleista. Käsittämättömän kaunista!

Tyttöjen pikkujoulut

Eilisistä leidien perinteisistä pikkujouluista ei ole juuri kuvamateriaalia tarjolla, mutta ehkä parempi niin. Kivaa oli ja tarpeeseen tuli! Tämä tapahtuma tunnetaan muuten myös nimellä persarit. Eleganttia, eikö? Hyvin olisin voinut jättää kameran kotiin, sillä puhelimen kamerallakin sai tallennettua tärkeimmän, eli tunnelman. Köröttelin siis eilen Helsinkiin ja tänään takaisin. Ja nimenomaan köröttelin, sillä valitsin halvimman junalipun, joka tarkoittaa paikallisjunan kyytiä ja se kyyti pysähtyy ihan jokaisella asemalla. Mennessä luin lehtiä, eli nautin omasta ajasta ja tullessa torkuin, eli ei valittamista, vaikka junasta ei ravintolavaunua löytynytkään.

Joukkoomme oli eksynyt myös muuan nuori herra, mutta hän viipyi juhlissa vain hetkisen. Niin ja alla olevalla herkut ottaisin mukaani autiolle saarelle. Mitäpä sitä ihminen muuta. Nam.

 

Meillä on nyt muutamana vuonna ollut tapana ostaa noin kymmenen euron hintaiset lahjat, jotka sitten pikkujouluissa arvotaan. Minun valintani oli Arne Jacobsenin Design Letters -muki ja saamastani paketista puolestaan paljastui söpöt pitkävartiset Marimekon villasukat. Ihan superkiva traditio! Noita Design Letters -mukeja täytynee kyllä ostaa itsellekin, niin kivan näköisiä ovat.

 

Lauran tekemä Alppipizza oli mielettömän hyvää! Resepti on Glorian Ruoka & Viini -lehdestä. Niin ja rasti seinään, onnistuin kerrankin reissaamaan tosi kevyesti, sillä sain mahdutettua kaikki vuorokauden reissulla tarvitsemani kamat Korsin uumeniin. Paitsi kameran, joka olisi pitänyt tajuta jättää kotiin muutenkin. Sitä kiikutin kädessä.

Kotona torkuin vielä hieman lisää, eli nukuin päikkärit Pärppä kainalossani ja iltapalaksi tein riisipuuroa ja pannaria. Ehkä aavistuksen erikoinen yhdistelmä, mutta riisipuuroa on tehnyt mieli jo ainakin viikon ja Pärppä puhuu jatkuvasti pannukakusta, sillä se on katsellut viimeaikoina Rasmus Nallea, jonka jokainen jakso päättyy pannarikesteihin. Niin myös tämä mukava viikonloppu.