Tossua toisen eteen

Olen jo viime talvesta saakka kuluttanut ahkerasti villasukkia ja etsinyt sopivia tossuja. Kerrostalossa tuntui aina olevan enemmän ja vähemmän lämmin tai kuuma, mutta nyt omakotitalossa asuessa tilanne on tietysti aika lailla eri, eivätkä ne sähkökulutkaan ole enää kiinteät. Eivät todellakaan! Lattioiden pieni viileys näin talvikaudella on siis aika itsestäänselvyys ja sitä vastaan pitää tietysti suojautua asianmukaisesti. Kaikissa bongaamissani suloisissa tossuissa on ollut aina liian kova ja kenkämäinen pohja, enkä halua kotona hipsiessäni tuntea käveleväni kopisevilla kengillä. Muuten kyllä suorastaan rakasta korkojen ryhdikästä kopinaa! Kovapohjaisissa tossuissa talloisin varmaan myös Lennin karvaisille varpaille. Lenni suurine egoineen ei nimittäin juuri väistele edes isompiaan, sillä muut voivat aivan yhtä hyvin väistää häntä.

Kovapohjaisten tossujen ohella toinen vallalla oleva tossutyyppi on se, jonka pohjat ovat ainakin neljä senttiä paksut ja upottavat kuin suo. En ymmärrä kuinka kukaan pystyy kävelemään vaahtomuovipatjojen päällä. Äärettömän ärsyttävää, kun jalka valuu aina väärään reunaan tossua. Ruokakauppareissulla Prismassa vastaan tuli kuitenkin tossupari jonka vihdoin kelpuutin. Ässän oman House-merkin tossujen hinta oli vain hieman päälle kympin ja ulkonäkö riittävän söpö. Ja mikä parasta, pohja on pehmeä, sopivan paksuinen ja pohjassa olevat kumiset kuviot antavat pitoa.

Tossujen puunapin ja neuleen romanttisen suloinen yhdistelmä ei ole ihan minua, joten päätin pistää pystyyn pienen tuunausoperaation. Älkääkä nyt naurako siellä, sillä kyllä elämässä, arjessa ja varsinkin tossuissa pitää olla vähän blingiä. Kaivoin siis esiin harmaata kynsilakkaa, pikaliiman ja suuria tarrastrasseja. Nappasin lähimpänä olleet paperilaput neuleen suojaksi nappien juureen ja sudin muutaman kerroksen harmaata. Lakan kuivuttua kiinnitin juuri sopivankokoiset strassit ja varmistin niiden pysyvyyden pikaliimalla. Heti paljon paremmat!

Harmaalla alueella

Tervehdys täältä töistä. Heti alkuun on todettava, että tällaista työpaikkaa en ole koskaan nähnyt. Täällä on ok olla tekemättä mitään, eli vaikka sitten ryystää kahvia ja roikkua FB:ssä jos siltä tuntuu. Meitä uusia aloitti maanantaina kolme, vaikka olemassa olevilla työntekijöilläkään ei ole tarpeeksi tekemistä. Kyseessä saattaa olla jonkin sortin arviointivirhe, mutta koska isolla asiakkaalla on varaa istuttaa asiakaspalveluhenkilöitä täällä passissa pilvin pimein, tehdään me sitten niin. Mutta ei pidä valittaa, sillä tarvitsin lyhyen työpätkän ja kyseessä on helpoin työ jossa olen eläissäni ollut. Työn ainoa haaste ei edes liity itse työhön, vaan siihen, kuinka saada päivänsä kulumaan ja pidettyä päänsä kassa kaiken tämän tekemättömyyden keskellä. Koska työtä ei siis varsinaisesti ole, olemme melko vapaita keksimään itsellemme ajanvietettä, mikäli se on toteutettavissa tässä luurien välittömässä läheisyydessä. Ensimmäisenä päivänä vain surffasin. Eilen otin kutimet mukaan, mutta totesin nekin riittämättömäksi aseeksi tylsyyttä vastaan. Niinpä tänään nostin panoksia ja pakkasin laukkuun läppärin aikomuksenani kirjoitella tänne blogiin. Loppuviikosta voisin vihdoin siirtää lisää kuvia tälle uudelle läppärille ja aloittaa eksessiivisen kuviensiivousprojektin. Sen, joka olisi pitänyt aloittaa jo niin kauan sitten.

Kuvissa näkyy toinen tämän syksyn kynsilakkalemppareistani (toinen lemppari on Essien Smokin Hot), eli Butter Londonin sävy Chimney Sweep. Ryhdikäs grafiitin tai lyijyn harmaa sävy on näyttävä, muttei liian. Se henkii asiallisuutta tai asennetta riippuen siitä mihin sen yhdistää ja tällainen sävyhän nyt sopii melkein minkä kanssa tahansa. Tämä on myös ensikosketukseni Butter Londonin lakkoihin. Koostumus on ohut, helposti levitettävä ja nopeasti kuivuva, mutta niin peittävä, että kaksi kerrosta takaa loistavan lopputuloksen. Keksin laittaa vaaleanpunaista glitterlakkaa peukkuun ja nimettömään, mutta koska more is more, en malttanut olla sutimatta sitä kaikkiin kynsiin. Muutaman päivän päästä manasin tätä loistavaa ideaa poistaessani kynsilakkoja ja totesin että sai olla viimeinen kerta. Ainakin ennen seuraavaa kertaa.

 

Täytyy vielä sanoa, että mitä tähän palkkaan tulee, niin alkaa sekin tuntua ruhtinaalliselta kun ottaa huomioon että sen ansaitsemiseksi riittää se, että ilmestyy aamuisin töihin ja vastaa puhelimeen. Siis jos se nyt edes soi. Ja tätä postausta kirjoittaessani tajusin myös, että piilee tässä hommassa toinenkin haaste työhön pitkästymisen lisäksi: pitää muistaa liikauttaa hiirtä tarpeeksi usein, jottei kone mene lukkoon.

Päivän numerot on arvottu

6,5

6,5h on aika jonka kuluttua herätyskelloni soi. Kyseessä on melkoisen eksoottinen tapaus, sillä edellisen kerran kun kello herätti minut töihin, näytti kalenteri päivää 7. kesäkuuta kuluvaa vuotta. Se olikin se jännä päivä se, sillä silloin minä ja 80 muuta saimme potkut.

Kaivoin fiksuna tyttönä hanskat ja huivin esiin, sillä ajatus bussipysäkillä värjöttelystä ei houkuta.
Autolla liikkuessa hanskat jäävät usein kotiin, piposta puhumattakaan. Ajattelin, että
muhkeasta huivista saa viriteltyä hupuntapaisenkin, sillä hiukset menevät tietysti ihan
liiskaan pipon alla ja ponnari pilalle.

9,15

9,15€ on tuntipalkka, jota tienaan seuraavat viisi viikkoa, eli vuoden loppuun. Kuten arvata saattaa, en tee tuota työtä ensisijaisesti siksi että se parantaisi toimeentuloamme, sillä voitolle kauheasti tuskin jäädään lapsenhoito- ja työmatkakulujen jälkeen, jos siis vertaa ansiosidonnaiseen, jonka turvin olen viimeiset 5kk elellyt. Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin, tämä työ on melkoinen life saver kaikesta huolimatta! Mutta älkää myöskään kysykö, että mitä tämä työ on, sillä en ihan varma vielä itsekään. Jotain tekemistä sillä on erään kodinkonemerkin ja puhelimitse sekä sähköpostin välityksellä tapahtuvan asiakaspalvelun kanssa. Luotan asian selviävän tarkemmin huomenna. Kyseessä ei siis myöskään ole kutsumusammatti, jonka takia sietäisin köykäisen toimeentulon. Lukekaa seuraava kohta, olkaa hyvät.

Got pink! Taskulampunkin ajattelin pakata käsilaukkuuni, sillä matka bussipysäkille sisältää yhden katulamputtoman pätkän, joka on ainakin 150m.
Vai oliko se enintään. Nössö minä.

yksi

Edellisen kohdan myötä olen enää yhden (1!) askeleen päässä siitä, että voin aloittaa uuden alan opinnot tammikuun puolivälissä ja se viimeinen askel on tämä lakiesitys, jonka läpimenoa seuraan haukan lailla. Enää yksi askel minun ja uuden uran välillä - jännää! Melkein niin jännää, että olen pyrkinyt olemaan ajattelematta asiaa kovin yksityiskohtaisesti ihan varmuuden vuoksi.

10

10 tuntia tulee päivieni pituudeksi, sillä minun on aika jalkautua kuolevaisten pariin ja taittaa työmatkani bussilla. Edellisen kerran kun olen päivittäin kulkenut bussilla… ei, en muista kyseistä aikaa, mutta tiedän sellaisen olleen. Kahden auton taloudessa autolla mennään aina ja joka paikkaan. Paitsi päivittäin keskustaan yllä mainitsemallani tuntipalkalla, sillä siitä ei jää enää parkkimaksuihin. Vaatii pientä uudelleenasennoitumista käyttää matkaan tunti, kun autolla sen taittaisi parkkeerauksineen 25 minuutissa. Täytynee ottaa asian oman ajan kannalta ja kiikuttaa laukussaan lehteä, sillä huomaan lukemattomia sellaisia lojuvan vähän siellä sun täällä.

Eikö ole mulla aika style uusi bussikortti ja siihen matchaavat kynnet.

38.6

38.6 astetta on lämpö, jonka mittasin Pärpältä viime yönä. Korvamittarit ovat perin hämmentäviä laitteita, sillä tuntuvat näyttävän ihan mitä vaan ja todennäköisesti lämpö oli tälläkin kertaa enemmän, sillä poika höpisi jotain katossa kävelevästä leijonasta.

3
 

Kolme päivää on aika, jonka jälkeen mies palaa takaisin työmatkalta. Kuinka sattuikaan, että kun vihdoin palaan hetkeksi töihin, on poika kuumeessa ja mies työreissussa. Kaikki tai ei mitään, just the way I like it.

30 

30 yötä ja on joulu. Eikä meillä näy joulu kotona vielä mitenkään. Apua. Nyt täytyy skarpata tämän asian suhteen ihan ensitilassa!

Ite tein

Rauhallista lauantai-iltaa itse kullekin. Nautin täällä hiljaisuudesta ja omasta ajasta, sillä pieni kuumepotilas vetelee sikeitä jo toista tuntia ja mies on viettämässä poikien iltaa, jonka agendana oli valon vaihto mönkijään. Aika kunnianhimoista! Kuulostaa muuten juuri sellaiselta agendalta, joita esim. yrityksissä on virkistyspäiville tai tiimi-illoille puoliväkisin keksittävä, että homma menee läpi ja rahoitus järjestyy.

Tadaa! Ihan itse tein nämä viime syksynä, kun neuloosi ensi kerran iski. Kuvatkin ovat viimesyksyltä ja ne piti ottaa heti, kun valmiiksi sain. Niin mahdottoman ylpeä olin omien pikku kätösteni jäljestä. (Mutta entä nuo spanielin korvat? Ne ovat tietysti epämääräiset luonnonkiharani!) Isot puikot, paksua lankaa ja helppo ohje. Ei tuntunut pahaltakaan, vaikka edellisen kerran olen puikkoja pyöritellyt joskus peruskouluiässä. Eihän nuo nyt ihan virheettömät ole, mutta paksu lanka, löysä neulos ja paljetit antavat paljon anteeksi.

Tuubihuivia on tullut käytettyä enemmänkin ja pipoa myös useamman kerran. On tosi lämmin, vaikka neulos noin reikäistä onkin. Hommasta innostuneena tein viime jouluksi äidille samanlaisen tuubihuivin valkoisesta paljettilangasta ja siskolle mustasta. Mustan haluaisin itsekin, mutta ainakaan vielä en ole lankahyllyjä kiertäessäni tuohon viimetalviseen lankaan törmännyt. Aloitin Pärpän kaulahuivin tekoa toissailtana, mutta purettuani neulomani kerrokset neljä kertaa, totesin että jatkuu seuraavassa jaksossa. Jospa tänään olisi parempi hetki. Taidan laittaa jonkun chic flickin pyörimään ja ottaa pussin irtokarkkeja kylkeen. Ehkä se kaulahuivikin siitä alkaa muotoutua.