Olimme perjantaina iäkkään sukulaisen hautajaisissa. Pärppä ei tajunnut tilaisuudesta sen ihmeempiä, kuin että ensin piti istua hiljaa ja sitten oli kiva leikkiä serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa. Yllä oleva kuva on kappelin pihalta, jossa hautajaisseurue seurasi arkun vievän auton lähtöä. Pärppä, suloisella lapsen mutkattomuudellaan, kohotti pienen kätensä vilkutukseen ja huikkasi "heippa!". Sanoi ääneen sen, mitä me muut nieleskellen ajattelimme.
Ruuhkatukka, siniset silmät, sinen paita ja pari sinistä kynttäkin. Pärppä himself. Ihanin!
Mä olen nautiskellut viime viikkoina pakettikaupalla suklaamuroja eikä loppua näy. Parhaita ovat Lidlin. Maitoa olen myös juonut yhtäkkiä varsin reippaasti ja tässä pääsee tietysti yhdistämään nämä kaksi herkkua. Nam!
Että voi näyttää nukkuva koira suloiselta ja asentonsa mukavalta. Tämä ei voi olla sitä kuuluisaa koiranunta, niin autuaalta hauvaherra uneksiessaan näyttää.
Lars sai vihdoin pitkään haaveilemansa kitaran, kun keräsimme pikkuporukalla synttärilahjaksi rahaa sitä varten. Pärppä haki tietysti tärkeänä oman kitaransa, joka kärsii pienoisesta kielikadosta ja soitteli duettoja isänsä kanssa.
On muuten mahdottoman kaunis esine tuo kitara ja vahvarikin tyylikäs. Kirjastohuoneesta on kehkeytymässä kovaa vauhtia musahuone ja mä olen tyytyväinen kun saan kuunnella miehen harjoittelua.