Missio mokkapalat

Päätimme Pörpen kanssa aloittaa viikon makeasti ja leivoimme eilen heti aamusta mokkapaloja. Ette ehkä tienneetkään, mutta yksi missioni tässä elämässä on nostaa mokkapalojen mainetta ja puoltaa niiden paikkaa kansalaisten kahvipöydissä. Olen nimittäin huomannut, että ne luokitellaan helposti noloksi kasariherkuksi tai lastenkutsujen leikkileivokseksi. Pidän sitä huutavana vääryytenä. Valmistamisen helppous ja se että ne maistuvat myös lapsille, ei tee niistä sen huonompia kuin vaikka sacherkakusta. Itse asiassa, tekemäni aidot mokkapalat eivät ole aina lapsille edes maistuneet juuri vahvan mokkaisen makunsa takia.

 

Mokkapalareseptejä riittää, mutta kehtaan väittää niistä osan olevan halpoja kopioita. Nämä halvat kopiot lienevätkin syypää mokkapalojen profiilin romahtamiseen. Hyvän mokkapalan häpeällisestä erottaa yksi ratkaiseva asia, eli kahvin puute kuorrutuksessa. Tarkemmin ajateltuna kahviton mokkapala kun ei ole mokkaa nähnytkään, on se pelkkä kaakaopala. Wikipedian mukaan rakkaalla lapsella on monta nimeä: kahvi- tai suklaaruudut, suklaapiirakka, masaliisa, ruotsinparas, musta makia, halsualainen, suklaahyvä, rakkaudenpala sekä poikavauva. Kuten nimityksestä ruotsinparas saatoitte jo päätellä, ovat ne ärsyttävän tyylikkäiden ja onnellisten naapureidemme aikaansaannos. ”Ruotsissa mokkapalat ovat klassikko, joita myydään useimmissa kahviloissa ja leivotaan kotonakin innokkaasti. Alkujaan mokkapalojen resepti on peräisin ruotsalaisten leipomisraamatusta nimeltään Sju sorters kakor, jonka ensimmäinen painos on vuodelta 1945. Teos on suomennettu nimillä Seitsemän sortin leivonnaiset ja Kodin herkkuleivonnaiset.” (lähde: kysy.fi) 

Mokkapalat taittuvat moneen ja ne voi koristella nonparellien lisäksi, mantelilastuilla, kookoshiutaleilla tai vaikka käyttämällä kahta erisävyistä kuorrutusta. Siitä pitäisikö pohjan olla tumma vai vaalea, on varmasti montaa mielipidettä. Törmäsin taannoin myös reseptiin jossa kuorrutteeseen ei tullut ollenkaan kaakaojauhetta vaan ainoastaan kahvia. Tällöin pohjan pitää tietysti olla suklainen. Tuota versiota aion kyllä kokeilla, vaikka muuten olenkin erittäin uskollinen mummolta saamalleni reseptille. En koskaan jaksa keittää kahvia, vaan pidän aina kaapissa murukahvia leipomista varten. Sillä kun saa nopsaan todella tujua kahvia, joka sopii leivonnaisiin. Sekoitan murukahvin tilkkaan keitettyä vettä ja murun liuettua lisään kylmää, jolloin saan jäähdytettyä vahvaa kahvia käden käänteessä. 

Paras mokkapaloihin liittyvä muistoni on ajalta jolloin olin 8, eli kävin koulussa toista luokkaa. Olimme olleet edellisenä päivänä myyjäisissä, joista äitini oli ostanut mokkapaloja. Seuraavana aamuna ennen kouluun lähtöä muistan mutustaneeni aamupalaksi mokkapalaa ja katselleeni meille juuri tulleen kissanpennun touhuilua. Tarina, eli muistikuvani, ei kerro söinkö aamupalaksi muuta, mutta se on sanottava että äiti ymmärtää myös aamusuklaan päälle, joten kaikki on mahdollista. Lienee sanomattakin selvää, että mokkapalat nautitaan kylmän maidon kanssa. Niin ja pohjataikinan maistelu kuuluu olennaisesti leivontaprosessiin.

Kävimme Pärpän kanssa viemässä tänään mokkapalasen myös mummolleni, jolta kyseinen Vitron tyttöjen mokkapalat -resepti on. Vitro oli yksityinen laboratorio, jossa nyt jo 95-vuotias sairaanhoitajamummoni 60-luvun lopulla työskenteli. Mummo muisteli Vitron sijainnen aivan Porin keskustassa, kauppatorin laidalla. Hiljaisempina hetkinä oli ollut mukava katsella torin ihmisvilinää. Mutta se muisteluista, sillä mokkapalavalistaja päättää vuodatuksensa tähän.

Menkää ja tehkää mokkapaloja.