Päivän päälle puoliväli

Eilen tärähti mittariin tasan 20 raskausviikkoa, siis puoliväli. Toisaalta plussatestistä tuntuukin jo olevan jonkun aikaa, mutta toisaalta on aika hurjaa, että ollaan jo puolivälissä. Tässä raskaudessa ei ole tullut luettua yhtä ahkerasti neuvolasta tullutta opusta siitä, mitä milläkin raskausviikolla tapahtuu.  Mutta toisaalta taas mahan muodonmuutosta olen seurannut kyllä ihan yhtä malttamattomana. Hullua, että toisaalta ei jaksanut millään odottaa, että jotain alkaisi jo näkyä ulospäinkin, mutta samalla odotti kauhulla, että mitä jos se pullahtaakin kauheaksi palloksi jo viikolla 12. Varsinkin siis kun mitään vatsalihasten kuntoa edesauttavaa en voi sanoa tässä viimeisten kolmen vuoden aikana tehneeni. Jaiks. Sieltä se maha alkoi työntyä esiin kuitenkin varmaan aikalailla samaan aikaan, kuin Pärpästäkin, eli joskus viikkojen 16-17 aikoihin. Mutta nyt sitä kasvua lienee sitten odotettavissa enemmänkin, sillä lueskelin juuri siitä neuvolan vihosta, että Benny nostaa painoaan kuluvien parin viikon aikana yhtäkkiä noin 100g per viikko, eli ottaa melkoisen kasvuspurtin, joka sitten taas tasaantuu. Voin sanoa, että nälkä onkin ollut. Johtunee se sitten Bennyn kasvuspurtista tai mistä hyvänsä.

Olen ollut onnekas ja voinut todella hyvin tässäkin raskaudessa ja taas suorastaan nauttinut olostani. Ainakin so far. Paino on hieman pudonnut, kuten aiemminkin, mutta eiköhän se viimeistään tässä puolen välin jälkeen lähde kuitekin nousuun. Suurin ero Pärpän odotusaikaan on se, että närästys ei ole alkanut. Pärpästä muistan, että en liikkunut mihinkään viikon 14 jälkeen ilman, että taskussani olisi ollut pari lakritsan makuista Rennietä. Sen verran tukeva oli korvennus ruokatorvessa  monen monituista kertaa päivässä. Huh! Toiseksi eroksi voisi sanoa tätä melkoista väsymystä, mutta sitä on paljon vaikeampi suoraan vertailla. Ainut tylsä juttu on ollut se, kun en tunne liikkeitä vieläkään juuri ollenkaan. Istukka on asettunut kovin, kovin tarkasti tuohon etupuolelle vuoraten tehokkaasti kaikki tuntemukset. Ensimmäiset selkeät potkut tunsin vasta viikko sitten. Illalla nukkumaan mennessä makoilin poikkeuksellisesti hetken selälläni, enkä myöskään nukahtanut alle minuutin, kuten yleensä ja sitten alkoi alavatsalla sellainen jumputusten sarja, että epäselvyyttä aiheuttajasta ei jäänyt. Sitä aikaisemmin kaikki nykäisyt ja muljahtelut ovat olleet hieman sellaisia, että voisivat olla tulkittavissa miten vain. Sittemmin erityisen selkeitä liikkeitä en ole taas onnistunut bongaamaan. Ehkä yksittäisiä ”jotain”, mutta enimmäkseen epämääräistä möngerrystä jossain tuolla sisuskalujen seassa. Neuvolassa eivät meinaa saada dopplerilla sykkeitäkään kuulumaan, kiitos tuon istukan aiheuttaman tiiviin eristyksen.

Tänään kerrottiin myös Pärpälle, että meille tulee kesällä vauva. Tuleva isoveli oli arvatenkin melkoisen ihmeissään. Ensimmäinen kommentti asiaan oli ”ne haisevat, yäk”. Vähän niin kuin kaikki nykyään. Päiväkodista on tarttunut muutamia mielenkiintoisia ilmauksia, joita nyt viljellään aktiivisesti vähän joka väliin.  Pelleily sikseen totesi Pärppä ja käytännön miehenä seuraava kysymys olikin, että kuka hakee vauvan? Kerrottiin että vauva syntyy äidin masusta ja että haetaan se sitten yhdessä kotiin. ”Sitä pelottaa meidän autossa!”, totesi Pärppä huolissaan. Kerrottiin, että vauva matkustaa kaukalossa ja todennäköisesti nukkuu, että ei se pelkää. Sitten keskusteltiin kuinka vauva lainaa Pärpän vanhaa pinnasänkyä, mutta sille hankitaan omat peitot ja unilelut, eli ei missään nimessä vie Pärpän omia. Tämä oli tärkeää. Sitten homma lähtikin jo vähän korkealentoisemmaksi, kun Pärppä ehdotti että ”näin paljon vauvoja?” ja näytti kaikkia kymmentä sormeaan. Sen juteltiin taas siitä, että mistä se vauva tulee ja että Pärppäkin on tullut äidin masusta. ”En mä nähnyt sitä”, totesi hän. Niin, ei siellä masussa oikein mitään näe eikä sitä itse muista, kun on syntynyt, lohdutettiin. Päiväunien jälkeen Pärppä kysyi heti innokkaana, että ”vauva syntynyt?” ja taas selitettiin että vasta kesällä ja että siihen on vielä melko pitkä aika. Ja vielä vähän myöhemmin se tuli huhuilemaan mun mahalle, että ”vauvaaa!”. Ja mun sydän suli.

 Tuleva isoveli tahtoi mukaan kuviin.

Raukan naama on juuri sen näköinen, että niistetty on ja usein.

 

P.s. Jos nyt oikein tarkkoja taas ollaan, niin otsikon pitäisi kuulua, että pari päivää päälle puoliväli, sillä kello heilahti taas yli keskiyön kuin varkain. Mutta ei me jakseta nyt olla niin tarkkoja ja toisaalta, kuvat on kuitenkin otsikon mukaisesti otettu päivän päälle, joten näillä mennään.