Tulevan parturi-kampaajan tunnustukset, osa II

Taisi olla meneillään vasta toinen viikkoa koulua, kun eräänä aamuna tulin koululle ja kävelin luokkaamme, läpi vielä hämärän salongin. Haistelin kampaamon tuttua tuoksua joka on kai sekoitus muotoilu- ja hoitotuotteita sekä hapetetta. Aiemmin se tuoksu oli liittynyt vain omiin kampaamokäynteihini, jotka ovat aina hemmottelua ja erityinen, erityisen odotettu hetki arjen yläpuolella. Sillä hetkellä tajusin kovin konkreettisesti, että salonkien maailmasta ihanine tuoksuineen on tulossa merkittävä osa elämääni ja iso osa arkeani. Tämä tuoksu tulisi tervehtimään minua tästä lähtien niin kovin monena aamuna. Hymyilin itsekseni hämärässä salongissa.

Opettajamme ehdotti jo aivan ensipäivinä, että pitäisimme opintopäiväkirjaa ajatuksista ja kehitysaskelista, joita eteemme tulee tällä matkallamme kohti uutta ammattia. Ihastuin ajatukseen oitis, mutta tiesin että minusta ei olisi pitämään päiväkirjaa päivittäin, mutta ajattelin soveltaa ideaa kirjoittamalla ajatuksia ylös tänne blogin puolella. Ehkä kerran kuussa voisi olla sopiva tahti. Opintopäiväkirjan ensimmäisenä osana voidaan pitää tekstiä, jonka kirjoitin Back to School -otsikon alle vain kahden koulupäivän jälkeen.

   

 

Jo ensimmäisten viikkojen aikana silmäni avautuivat ja sain todeta aliarvioineeni parturi-kampaajien ammattitaitoa ja osaamista pahemman kerran. Olin melkolailla puulla päähän lyöty, kun aloimme ensimmäistä kertaa piirrellä muoto- ja varsinkin kehälinjoja. Leikkauksista ja niiden etenemisestäkin piirrettiin omat kaavakuvansa. Tajusin, että homma ei olekaan mitään mututuntumalla tehtävää taidetta tai valokuvissa nähtyjen mallien kopioimista päähän, vaan todella kurinalaista ja säännönmukaista tekemistä. Ainakin aluksi. Sitten kun osaa perusasiat ja ne seuraavatkin, voi toki alkaa soveltamaan.  Ja sitten on itse hius. Tuo kuollut keratiinipötkylä, joka kestää paljon, mutta ei mitä vain ja jonka käyttäytyminen on lähestulkoon mystistä. Ja hiuksen, siis niiden kaikkien satojen ja tuhansien erilaisten hiusten, erilaisen käyttäytymisen eri tilanteissa, eri aineilla ja eri välineillä voi oppia vain tekemällä ja kokeilemalla. Todettuani, että leikkaaminen onkin siis yllättävän haastavaa hommaa, ajattelin että värjäämisen on oltava yksinkertaisempaa ja suoraviivaisempaa. Ja voi kuinka väärässä olinkaan. Jälleen kerran. Värjäysoppi alkoi ja äkkiä leikkaaminen rupesikin tuntumaan suorastaan turvallisen suoraviivaiselta ja ennustettavalta prosessilta, sillä siinä hius katkaistaan saksilla, koneella tai vetisellä ja siitä tulee silloin lyhyempi ja kun se tehdään useammalle hiukselle tietyllä tapaa, kokonaisuus joko toimii, toimii loistavasti tai ei toimi ja sitten leikataan vähän lisää. Värjätessä taas pitää ymmärtää hiuksen lähtökohta, kunto, edelliset käsittelyt ja mitä kaikkea se kestää. Pitää ymmärtää käyttämäänsä värjäyssarjaa ja sitä, mitä tapahtuu missäkin tummuusasteessa, mitä sävyjä voidaan sekoittaa ja millä purkaa tai taitaa. Millainen pitäisi olla pohja että saadaan haluttu lopputulos tai edes jotain sinne päin ja vielä lopuksi, opettajamme sanoin, haastavammissa tapauksissa uhrata ehkä lammas tai kaksi värikeittiössä ja ottaa yhteys ylempään, sillä yllätyksiä voi tulla aina ja kaikille. Ennen tätä tietomäärää olinkin ihmetellyt, että miksi kampaajakäynnin jälkeen tyvi on joskus jäänyt kuultamaan, miksi en ole saanut niin tummaa, syvää, kylmää tai vaalea lopputulosta kuin olen halunnut ja värikartasta osoittanut. Siis että miten vaikeaa se nyt voi olla. Nyt alan ymmärtää ja tunnen tämän laajan ja kiehtovan värjäysmaailman kynnyksellä kunnioitusta ja innostusta.

Palataan vielä hetkeksi leikkaamiseen, joka on muuten kuin terapiaa. Sakset, kampa, kaksi kättä ja vähän hiuksia ja on kuin meditoisi. Ei sillä että olisin koskaan kai meditoinut, mutta pää tyhjenee ja olo on mukava. Tunnen siis suurta tyydytystä leikatessani hiuksia. Naurattaa ihan tätä kirjoittaessani, mutta niin se nyt vain on. Lienee hyvä asia. Niin ja vielä toinen huomio leikkaamisesta, jonka tajusin ensimmäisen intensiivisemmän leikkausviikon jälkeen, oli se, että ehdottomasti vaikeinta on suoran, horisontaalisen linjan leikkaaminen. Siis suorastaan tuskallisen vaikeaa! Kehillä leikkaaminen sujuu paljon vaivattomammin, mutta esimerkiksi pitkän hiuksen tasausleikkaus on sellainen että sitä voisi aina vaan jatkaa ja jatkaa ja korjata, kun aina tuntuu että jostain tulee joku hius, joka ei olekaan linjassa. Opettajat onneksi lohduttivat, että niin sen kuuluukin olla, ja että toisaalta, tämä on käsityöammatti ja käden jälki saakin näkyä. Ja vielä sekin, että kukaan ei ole symmetrinen miltään osalta päätään, joten olisihan se hullua jos hiukset sitten olisivat. Yritän siis olla itselleni armollinen ja antaa oppimisille aikaa.

Mietinnät siitä, onko tämä tarpeeksi ”hieno ja haastava ammatti ja ala” ovat käväisseet päässäni muutaman kerran vielä niiden ensimmäistenkin päivien jälkeen. En muuten koskaan miettinyt tällaista istuessani toimistossa näytön edessä tai järjestellessäni paperiarkistoa, vaikka kovin usein mietin, että pystyisin niin paljon vaativampiinkin tehtäviin ja että näitä minun hommiani voisi tehdä ihan kukan vain. Siis ihan kuin arvottaisin toimistohommat päässäni jo lähtökohtaisesti jotenkin paremmiksi töiksi. Huh, miten vanhanaikaista ja kapeakatseista ajattelua. Eräs opettaja kuitenkin sanoi, että monet kampaajatkaan eivät arvosta omaa alaansa ja omaa ammattitaitoaan ja esittelevät itsensä ”ihan vain kampaajiksi” ammattia kysyttäessä. Sitten on se porukka, jotka ovat omaksuneet ammattinsa osaksi identiteettiään ja suhtautuvat siihen vakavasti ja kunnioittavat sitä, sillä tietävät olevansa hyviä, parempia kuin muut, ja jotka kouluttavat ja kehittävät itseään jatkuvasti. Eivät siis jämähdä ja päästä itseään helpolla. Se on se ammattiylpeys, josta puhuin jo silloin ensimmäisellä kouluviikolla. Mietintäni lopputulos onkin siis, että kuka tahansa voi kai oppia parturi-kampaajaksi, mutta hyväksi sellaiseksi huomattavasti harvemmat.

Olen miettinyt myös tämän työn tärkeyttä. En miettinyt työni tärkeyttä silloin kun myin tietokoneita ja tulostimia enkä silloin, kun olin töissä lääketeollisuudella, mutta nyt mietin. Yhden näkökulman tähän tarjosi taas tuo samainen ammattiylpeydestä puhunut opettaja joka sanoi joskus keskustelleensa asiasta pappisystävänsä kanssa kärsiessään työuupumuksesta. Pastorismies oli silloin sanonut, että sinulla on siitä mahtava ammatti, että voit tuottaa ihmisille hyvää oloa. Kaikki voivat tuottaa hyvää oloa kanssaeläjilleen varmasti jollain tapaa, mutta kuinka moni voi tehdä sitä suoranaisesti työnsä kautta. Ihmisellä voi olla monenlaista meneillään elämässään, mutta kampaajan penkissä saa hetken hengähdyksen arjen pyörityksestä ja moni teistäkin varmaan tietää miten paljon kauniit ja toimivat hiukset voivat piristää. Se myös saattaa lisätä elämänhallinnan tunetta kun edes hiukset ovat jossain järjestysessä. Silmiini nousi liikutuksen kyyneleet. Ihan niin kuin äsken naisten viestihiihtoa katsellessa. (What?!) Kiitos raskaushormonit! Tätä kirjoittaessani kuitenkin tajuan, että en ole koskaan väheksynyt ihmisen tarvetta ja kaipuuta nähdä ja luoda ympärilleen kauneutta, sillä estetiikka on itselleni, omalle mielenterveydelleni, onnellisuudelleni ja itsetunnolleni niin suuri asia. Kaikista tuoreimman osoituksen tästä sain ihanalta ystävältäni, joka uskaltautui toiseksi asiakkaakseni eilen, kun meillä oli ensimmäinen harjoituspäivä ”omilla asiakkailla”, eli tutuilla ja ystävillä. Ihan ensimmäisen asiakastyöni tein muuten jo melkein pari viikkoa sitten, kun opettaja sanoi, että joku vanhemmista opiskelijoista oli sairastunut, että yhdelle asiakkaalle pitäisi löytää tekijä, että olisiko joku teistä vapaaehtoinen. Tunsin kuinka käteni nousi ylös ihan kuin omasta tahdostaan ja aloin jo melkein katua ennen kuin ehdin suostuakaan. Samalla hetkellä tajusin kuitenkin, että olisin katunut karvaasti, jos en olisi kättäni kohottanut. En pystynyt menemään edes lounaalle, kun jännitin niin että kädet tärisivät. Kaikki mitä tulevasta tiesin, oli asiakkaan nimi ja että kyseessä olisi naisten hiustenleikkaus. Ihkaensimmäinen asiakkaani oli kuitenkin mukava vanhempi rouva, joka oli tullut lyhennyttämään ja kerrostuttamaan luonnonkiharaa polkkaansa. Päätin pistää suurimman hurmausvaihteen silmään, ihan vain varmuuden vuoksi. Opettajan henkisellä ja fyysisellä tuella sain kuitenkin asiakkaan pestyä, leikattua ja muotoon kuivattua ja vieläpä varsin fiksussa ajassa! Rouva kyseli jo melkein heti alussa, että koska valmistun. Kiertelin kertomalla tulevasta äitiyslomasta joka katkaisee opintoni ja taputtelemalla pikkuista kumpuani. Harhautus meni läpi. Vasta saatuani työn valmiiksi ja asiakkaan ilmastua tyytyväisyytensä muutamaan otteeseen, paljastin, että hän oli ensimmäinen asiakkaani ikinä. Sitä en sentään paljastanut, että koulua oli tässä vaiheessa takana vain pikkuisen reilut kolme viikkoa. Rouva sujautti kahvirahan kouraani ja sanoi, että tulee keväämmällä minulle uudestaan ja ottaa sitten raidatkin. Voitte uskoa, että fiilis oli huikea, kun oli ylittänyt itsensä, hypännyt ronskisti mukavuusalueen ulkopuolelle ja selvinnyt tilanteesta kunnialla! Mutta vielä takaisin siihen toiseen asiakkaaseeni, eli ystävääni jolle tein tehohoidon ja hiustenleikkauksen. Hän laittoi viestin eilen lähdettyään, että on työhöni erittäin tyytyväinen ja vielä tänään toisen jossa sanoi, etten tiedäkään kuinka hyvälle mielelle hän leikatuista hiuksistaan tuli ja on saanut niistä kehujakin. Voitte varmaan kuvitella, kuinka mahtavalta tällainen palaute tuntuu!

Tämän tekstin kuvat ovat Wellan kevät/ kesä 2014 -kokoelmasta, joka kantaa nimeä Undone Collection. Wellan kouluttaja kävi juuri menneellä viikolla kouluttamassa meitä väreistä, uutuustuotteista ja tulevista trendeistä. Pääpiirteissään Wellan kevät/kesä 2014 näyttää siltä kuin hiukset olisivat auringon haalistamat, tuulen kuivaamat ja saaneet rekenteensa merivedestä. Värit ovat pastellisen pehmeitä, liukuvia ja kivipestyn näköisiä ja värjäystekniikat hyvinkin taiteellisia ja ”vapaan visuaalisia”. Rento tyvikasvu on myös taas ok. Suoristusrauta saa jäädä hetkeksi kaappiin ja kiharatkin tehdään föönillä ja pyöröharjalla suuriksi ja loiviksi. Viimeistelyn pitäisi olla siis rentoa ja huoletonta. Moni varmaan on tyytyväinen, mutta itselleni tämä on haaste, sillä effortless-lookin saavuttamien on ainakin omasta mielestäni paljon haastavampaa kuin tärkätyn ja viimeistellyn. Raja rennon ja räjähtäneen välillä kun on välillä hieno. Sanoisinko jopa, että hiuksen hieno. (Mu-hah!) Kuvat siis Wellan Pinterestistä, jossa on lyhyet kuvaukset tyyleistä ja kiinnostuneille lisää inspiraatiota Wellan sivuilta.