Sunnuntain sekalaiset

Hip-hei! Hengissä ollaan, jos joku muuta epäili. Viikot tuntuvat edelleen vilisevän, vaikka pahin väsymys taitaakin vihdoin olla selätetty. Voidaan todeta, että oppiminen on rankkaa, mutta kivaa ja että lapsen päiväkodinaloitus on myös rankkaa, mutta ei ollenkaan niin kivaa. Päivät menevät onneksi hyvin, mutta aamut ovat yhtä itkua heräämisestä siihen saakka kun isi selkä häviää päiväkodin ovesta. Välillä iskee vähän surkea olo, kun ei oikein osaa sanoa mitään auttaakseen pientä ihmistä, joka itkee että on ikävä isiä ja äitiä. Onneksi Pärppä on kuitenkin aina erittäin hyväntuulinen haettaessa ja koko illan siitä eteenpäin, eli ehkä sillä on ihan kivaa siellä.

 

Jos vielä vähän saa jatkaa valittamista, niin haluaisin huomauttaa, että on varsin käsittämätöntä, että vaikka jo kaksi viikkoa on tullut niistettyä ja yskittyä ei loppua näy. Ja toisaalta Pärppä, joka selätti edellisen tautinsa varsin nopeasti, kehitti itselleen loppuviikosta uuden kuumeineen kaikkineen. Eli ei riitä että niistän vain omaa nenääni, vaan nyt taas myös Pärpän. Joka sekin raukka tuntuu välillä yskivän keuhkonsa pihalle. Ja mitä valittamiseen tulee, niin kerta kiellon päälle: olisiko ihan kauheasti liikaa pyydetty saada lunta, koska onhan nyt kuitenkin talvi? Tätä rumaa kuraa on tammikuun pakkasia lukuun ottamatta nyt katseltu about neljä kuukautta eikä loppua näy. Nytkin koneessa pyörii horror-kurainen talvihaalari ties monettako kertaa. Kevät olisi kiva joo, mutta let’s face the fact, nyt on helmikuu, eli ei voi olla kevät. On talvi. Pitäisi olla talvi!

TV-taso, yhdessä kaittimenpäällisten kanssa, on perinteisesti ollut tavaravapaata vyöhykettä, mutta miehen ota taitaa olla lipsumassa, sillä se ei vastustellut yhtään tätä epämäärästiä kodikkuutta lisäävää tavararykelmää.

Mutta siirrytäänpä kivempiin asioihin. Kuten siihen, että tein perjantaina koulussa ystävälleni tosi onnistuneet raidat ja leikkauksen, jota opettajakin kehui kauniiksi. Söin huippuseurassa pippuripihviä (voisin nyt raskaana ollessa syödä joka päivä pihviä ja perunaa!), jonka jälkeen siirryimme ihastelemaan Leonardo Dicapriota kokonaiseksi kolmeksi tunniksi leffateatterin hämärään. Eilen nukuin päiväunet ja söin ihanan tuhtia suklaajäätelöä mieheni sekä Herra Selfridgen seurassa. Tänään puolestaan muistin jo viime vuoden puolella ostamani HM Home –jutut, jotka olin kätkenyt kaappiin joulun alta. Niitä sitten ripottelin ympäriinsä ja reipastuin siinä määrin, että trimmasin vihdoin Lennin. Illalla kävin katsomassa, jälleen samaisessa huippuseurassa, teatteri Aliaksen vaikuttavan esityksen Rauhoitetut, jossa äitini esiintyy.

Tämä asetelma on keittiössä aivan keittotason vieressä, joten hopeinen kynttiläkippo sisältää lasin, jossa on ruususuolaa. Puun ja kuparin yhdistelmä on muuten varsin herkullinen. Ostoslistallani onkin puisia tarjottimia.

Ensi viikoksi on tiedossa kipeitä kantapäitä, särkeviä sääriä ja ehkä muutama epätoivon hetki, sillä vanhempien opiskelijoiden ollessa talvilomalla, vastaamme me junnut koulun salongin pyörittämisestä. Muutaman ”kaveriperjantain” (kukin on saanut kutsua tuttuja harjoitusasiakkaiksi) jälkeen on todella saanut huomata vieraantuneensa seisomatyöstä ja onhan siitä toki jo melkoisen monta vuotta kun viimeksi olen sellaista tehnyt. Katselin juuri ensi viikon varauskalenteriani ja totesin, että ihan mukavasti on varauksia tullut. Onneksi seassa on muutama tuttukin ihminen. Mutta mitä tulee niihin kipeisiin kinttuihin, niin taidan käydä seisomatyötä tekevän kaverini vinkistä hakemassa Stockalta tukisukat. Varsinkin kun turvotusta saattaa olla lähikuukausina tiedossa ilman ylenpalttista seisomistakin. Nice.

Mukavaa uutta viikkoa!