Tukholmaan ja takaisin

Keskiviikkoaamuna herättiin aikaisin ja ajettiin läpi kaatosateen ja pimeyden Turun satamaan, josta muinaishistoriallinen Viking Amorella (valmistusvuosi 1988!) vei meidät illaksi Tukholmaan. Oltiin valittu molemmille laivamatkoille astetta paremmat hytit parivuoteella ja isommalla ikkunalla, joten maisemia kelpasi katsella ja päikkärit nukkua vieretysten.

 

Takaisin päin päästiin sitten kunnon laivalla, eli vuoden vanhalla Viking Gracella ja komea laiva se olikin! Oltaisiin toki mieluiten reissattu molempiin suuntiin Gracella, mutta päivälaivalla se onnistuu tai suunnassa Tukholma – Turku. Iltalaiva puolestaan lähtee vasta juuri ennen yhdeksää ja on ihan hölmö vaihtoehto pienen lapsen kanssa matkustaessa (kauhean myöhäinen aika kyllä aikuisiakin matkustajia ajatellen, vaikka tarkoitus olisi ihan vaan juhlia), sillä hereilläoloaika laivalla jää niin lyhyeksi, että hyvä kun pallomereen ja sylömään ehtii, shoppailusta puhumattakaan. Voidaan siis todeta, että laivamatkustamisessa ei ole juuri mitään järkeä ja konseptina se on jo vähän last season, paitsi jos haluaa tarjota pienelle lapselle elämyksen ja valitsee päivälaivan. Pärppä, niin kuin kai lapset yleensäkin, suorastaan rakasti laivallaoloa!

 Leikkipaikalla vieraillut Ville Viking oli ihana ja ihanan jännittävä. Ville teki lähtemättömän vaikutuksen ja kulki myös välillä nimellä merikissa. Aika mainiota.

Tukholma oli ihan yhtä sateinen ja pimeä kuin Turku aamulla ja hyppäsimmekin pikapikaa taksiin ja huristelimme Freys Hotelliin. Hotellivalinta meni ihan nappiin ja voinkin erittäin lämpimästi suositella kyseistä hotellia. Tosi näppärä sijainti, fiksu hintataso, kaunis ja huolella sisustettu boutique-tyylinen hotelli, jossa oli erittäin siistit huoneet.

Aamiaisella oli herrrrkullista porkkanakakkua. Ainut huomautus tulee kaakaon puuttumisesta ja sekin oli vain väliaikaisesti loppu. Kahvi oli kuitenkin onneksi hyvää ja sen kanssa sai kuumaa maitoa.

 

Jos edellinen päivä laivalla oli sujunut kuin tanssi, osoitti seuraavana päivänä virallisia kolmevuotissyntymäpäiviään viettävä pikkuherra, että kaupunkimatkustaminen ei ole sitä hauskinta hommaa tässä iässä. Kierrokset ja paineet pienessä päässä alkoivat nousta, kun minkään näköistä leikkipaikka ei meinannut löytyä sitten mistään. Eikä vain pienessä päässä vaan myös omassa päässänikin. Lopulta keksimme, että Kulturhusetin yläkerrassa on jokin lastentila, mutta se olikin varattu vielä reilun tunnin. Jatkoimme kävelyä ja aloin huomata Pärpässä väymisen merkkejä. Päätin, että lahjomme, eli harhautamme jätkän uusilla leluilla ja rullaamme takaisin hotellille päiväunille. Päikkäreiden jälkeen päästiin sitten leikkipaikalle ja loppuilta sujui vähän helpommin. Paikka ei ollut ehkä mikään lasten leikkipartiisi, mutta onneksi kelpasi Pärpälle enemmän kuin hyvin ja saatiin pieni sankari onnelliseksi. Mitäpä sitä ei äiti ja mamma rakkaan palleronsa puolesta tekisi.

Shoppailu jäi siis täysin lapsipuolen asemaan, sillä päivä meni suurelta osin säätäessä uhmaisen, väsyneen ja tylsistyneen Pärpän kanssa, mutta toisaalta, eipä minulla suoraan sanoen olisi rahaa ollutkaan, joten kukaan ei hävinnyt mitään. Pärpän puolustukseksi on kyllä sanottava, että se on oikeasti todella suloinen, hyväkäytöksinen ja kiukutellessaankin helppo lapsi, joka on utelias ympäröivää maailmaa ja ihmisiä kohtaan ja nauttii vaihtelusta, mutta omat odotukseni taisivat olla melkoisen epärealistiset, kun ajattelin kolmevuotiaan tyytyvän kaupoissa kiertelyyn ja kaupungin katseluun välillä jalan ja välillä rattaista käsin kun saan kahtena muuna päivänä riekkua laivalla. No, kaupungilla käydään jatkossakin, mutta se ei voi siis olla koko päivän ohjelma. Got that!

Hotellissa pieni herra autoineen kyllä viihtyi loistavasti ja hyvä että kuitenkin siellä.

Sadannen viidennen ”äiti, missä leikkipaikka on?” – kysymyksen jälkeen Pärppä päätti tarttua härkää sarvista ja alkoi etsiä kartalta leikkipaikkaa. Sellainen sieltä kuulemma myös löytyi. Toivolla on siivet ja usko kantaa, vai miten se nyt meni.

 

 

Pakko antaa roppakaupalla pisteitä Tukholmalle ja tukholmalaisille liikkeille kauniista joulu-/ talvivaloista. Kälyinen Tampere, joka uhkaa lakkauttaa koko perinteen, voisi ottaa näistä mallia. Nih!

Gracella ristelyn jälkeen en kyllä noihin vanhoihin sillipurkkeihin mene, ellei nyt joku mystinen ja ihan pakottava tarve ole. On nimittäin melkoinen ero matkustusmukavuudessa uuden ja tuollaisen lähes ikäiseni, vähän turhan paljon nähneen, laivan välillä. Kiiteltiinkin onneamme, että laivat menivät niin päin, että ensin matkattiin rähjäisessä ikälopussa ja lopuksi päästiin uuteen, kauniiseen ja miellyttävään.

 

Kappas, rouvakin jossain kuvassa. Eikun vilahdinhan mä siellä pimeällä Tukholman kadulla Pärpän kanssa.

Muistan vieläkin kun ollessani pieni, matkasimme usein laivalla Ruotsiin ja siitä etelämmäs Eurooppaan. Laivamatkustaminen oli aina jotain ihan mahdottoman hienoa ja jännää. Muistan ihan tarkkaan miltä autokannella kuulosti, haisi ja tuntui, kun rekka jyräytti kaikuvassa ja kumisevassa tilassa moottorit käyntiin, kuinka laiva kolahteli rantautuessaan ja kuinka paineilmalla toimiva ovi autokannelta käytävälle jännitti aina yhtä paljon, vaikka ei sen väliin kukaan koskaan näyttänyt jääneen. Kokolattiamatoilla oli hauska kävellä, eikä pallomerta voittanut mikään. Karkkia sai syödä vielä sängyssäkin ja laivan koneiden hurinaan oli ihanan suloista nukahtaa. Enää ei ihan tuohon tunnelmaan päässyt, mutta kyllä Pärpän riemun katsominen sekin melkoisen hauskaa oli. Niin ja vaikka tälle reissulle ei tarvinnut edes passia uusia, on taas selvästi helpompi hengittää, kun pääsi edes pienelle reissulle ulkomaille, vaikka krooninen matkakuume tietysti edelleen jäytää sisuskaluja.

 

Mutta arvatkaapas mitä. Mulla on huomenna eka koulupäivä!

Mulla on vain yksi kysymys: kuinka laitetaan hiukset, kun mennään ensimmäistä päivää kampaajakouluun?