Back to School

Kaksi päivää koulua takana ja olen niin paljon enemmän innoissani, kuin kaksi päivää sitten. Kiitos mahtavien opettajien. Tunnen itseni myös melko paljon vanhemmaksi, kypsemmäksi, aikuisemmaksi ja kokeneemmaksi kuin kaksi päivää sitten. Tästä kuuluu kiitos 16- ja 17-vuotiaille opiskelijakollegoilleni. Heidän silmissään taidan tosin olla vielä paljon vanhempi, kuin miltä itsestäni tuntuu. Eivät ne kaikki sentään ihan näin nuoria siellä ole, vaan valtaosa taitaa olla minua 7-8 vuotta nuorempia. Ja kyllä, olen koko porukan (sekä nyt, että puoli vuotta sitten aloittaneiden) vanhin, mutta ei anneta sen lannistaa vaan päinvastoin. Aion valjastaa kaiken tämän elämän, työn ja koulutuksen kautta saamani etumatkan ja kokemuksen hyödykseni ja rokata täysillä. Musta tulee siis ihan huippu!

Ensimmäisenpä päivänä hieman masennuin kuunneltuani äidillisiä ja isällisiä saarnoja siitä, kuinka täällä kaikki ovat vastuussa omasta oppimisestaan ja että ketään ei voi väkisin opettaa. Asenne ratkaisee ja läsnäolo fyysisesti sekä henkisesti on ensiarvoisen tärkeää jne. Miksi minulle, joka puhkun intoa ja motivaatiota, saarnataan näin ankeaa, alkeellista ja itsestään selvää asiaa. Käytäisiin nyt jo asiaan! Ollaan aikuisopiskelijoita joo, mutta kuunneltuani näitä melkein itseäni reilun kymmenen vuotta nuorempia, tajusin, että nämä saarnat on pakko pitää. Vaikka koulutus maksaa melkein seitsemän tonnia ja tänne on kaikki omasta vapaasta tahdosta hakeneet, ei se silti takaa kaikkien kohdalla motivaatiota ja intoa oppimiseen. Puhtaasti järkyttävää, toteaa tämä granny.

Ekan päivän parasta antia olivat pitkän linjan ammattilaisten ja menestyneiden opettajiemme tervetulopuheet ja motivaatiospiikit. Taisin suorastaan kokea pienoisen valaistumisen. Meitä onniteltiin ammatinvalinnasta, sillä mikäli päätämme olla hyviä, eli asettaa tavoitteet korkealla ja tehdä kovasti töitä niiden eteen, on meillä kaikilla jo heti valmistuttuamme varma työpaikka ja siitä maailman tappiin, sillä tätä alaa ei voida koneilla korvata. He kertoivat kuinka eivät ole päivääkään kaivanneet alalta pois, sillä se on antanut heille niin paljon enemmän kuin kuvitella saattaa ja alan sisällä on mahdollista tehdä niin monenlaisia töitä ja hankkia erikoisosaamista. Eikä koskaan voi olla valmis, sillä tekniikat ja tuotteet kehittyvät jatkuvasti, samoin kuin oppiminen.

Teki ihan todella hyvää nähdä ihmisiä jotka ovat edelleen pitkänkin uran jälkeen alastaan aidosti innoissaan ja motivoituneita ja joiden ammattiylpeys on korkealla. Hävettää myöntää, mutta vielä hetki sitten mietin, että onkohan tämä parturi-kampaajan ammatti nyt kuitenkaan tarpeeksi ”hienoa” tai kunnianhimoista tekemistä uramielessä, vaikka niin äärettömän mielenkiintoiselta vaikuttaakin ja veto siihen suuntaan kova on. Tavattuani nämä ihmiset, tiedän, että tästä voi tehdä itselleen ihan juuri niin haastavaa ja kunnianhimoista kuin vaan suinkin uskaltaa. Vain maailma on rajana ja minä ihan innoissani. Huikea fiilis!

Nyt, hyvää yötä ja huomenna kohti kolmatta koulupäivää.