Herra Svansson

Naapuriin, siis mammalle ja papalle, tuli muutama viikko sitten kissapentu, Herra Svansson nimeltään. Svanssonissa on puolet maatiaista, neljäsosa Venäjänsinistä ja neljäsosa Manksia. Seos on erittäin onnistunut, sillä Savansson, tai Spanspo, kuten Pärppä alkuun sanoi, on ihan mieletön persoona. Se on seurallisin ja rohkein kissavauva, jonka olen tavannut. Se on samalla kauhean villi ja äärimmäisen ihmisläheinen ja nauttiikin kovasti sylissä olosta. Vaikka on siis vasta pentu! Lisäksi sillä on ihan hassu häntä, niin kuin Mankseilla kuuluu olla. Pituudesta puuttuu ehkä noin kolmasosa ”normikissaan” verrattuna ja hännän päässä on hassu koukku. Ollaankin mietitty, että voisikohan se roikkua sillä vaikka kiipeilypuussaan, vähän niin kuin Marsupilami.

Lapsi taitaa tunnistaa toisen, sillä oikeastaan ihan alusta saakka Svansson on tykännyt Pärpästä. Lienee sanomattakin selvää, että Pärppä on aivan hulluna siihen! Luulisi, että kolmevuotiaan äänekkäät ja vauhdikkaat leikit karkottaisivat kissanpojan johonkin piiloon nukkumaan, mutta ei, juuri Pärppä on saanut Svanssonin innostettua mitä villeimpiin leikkeihin.  Yksi sen lempileikeistä, jota se leikkii kylläkin vain mamman ja papan kanssa, on sellainen, että se hipsuttelee flyygelihuoneeseen läpikuultavien verhojen taakse istumaan ja alkaa naukua kovaäänisesti. Sitten mamman ja papan pitää suureen ääneen ihmetellä missä Svansson mahtaa olla ja etsiä sitä. Ihan hassua! Ja tätä toistetaan ja toistetaan.

Osaa se olla vallatonkin. Välillä kuuluu villi naukaisu ja kas, kissa roikkuu verhoissa tai traakkipuussa. Silloin sitä pitää tietysti torua ja hakea pois pahanteosta. Svansson on kuitenkin siitä hassu, että aina kun siihen sormenpäälläänkin koskee, rapsuttelusta ja silittelystä puhumattakaan, alkaa se välittömästi kovaäänisen kehräyksen. Myös silloin, kun sen hakee torujen kera pois verhoista ja kukkapurkista. Toimenpiteen tehoa voidaan siis epäillä.

Illan tullen se hakeutuu sohvalla löhöävän papan rinnan päälle, aivan ystävänsä Jakke-koiran kylkeen ja yöunet se vetelee tyytyväisenä mamman ja papan sängyssä, tietysti yhdessä Jaken kanssa. Ne ovatkin minikokoisen Jaken kanssa aika hauska parivaljakko. Jaken tullessa lähelle, Svansson aloitta ”siunailun”, eli täppii hellästi tassullaan Jaken päälakea. Ken tietää mitä se sillä viestii. Ehkä jotain valtasuhteisiin liittyvää? Välillä se myös paatoksellisesti pesee Jaken päätä ja korvia ja kovempia likoja hampailla irrottaessaan, saa varoitukseksi pehmeän murahduksen, että ei niin kovaa lapsi hyvä. Kunnolliseen yhteiskuvaan näitä kahta ei saatu, sillä Jakke on harvinaisen estynyt koira, joka ahdistuu ihan kaikesta, paitsi sylissä olosta, mutta ehkäpä joku toinen kerta.

 

Ei taida olla montaakaan suloisempaa asiaa, kuin unisen raukeana kehräävä kissanpentu ja sen untuvanpehmeä turkki. Svanssonia, tai Panssonia, kuten Pärppä nykyään sanoo, silitellessä kyllä unohtuu kaikki paha maailmassa. Rentoutusterapiaa parhaimmillaan.