(F)unemployment

Kotirouva kuulostaa kivalta titteliltä, mutta työtön ei niinkään. Eikä se työttömyys kivaa olekaan, joten sinänsä ihan reilua kai. Työtön on kuitenkin lähempänä todellisuutta, mitä tämänhetkiseen titteliini tulee. Vaikka olen nauttinut pojan kanssa kotonaolosta, ovat elämän realiteetit sellaiset, että ei tätä meidän taloutta nykyisellään pyöritetä yhden palkan varassa. Ja kyllähän se niinkin on, että työ on ihmiselle hyväksi.

 

Niin kuin nuorten, potentiaalisessa lisääntymisiässä olevien, naisten kohtalona usein on, olen minäkin kiertänyt määräaikaisesta tehtävästä toiseen. Vuosi siellä, toinen tuolla ja puolitoista muualla. Vajaa kolme vuotta sitten jäin äitiyslomalle määräaikaisesta työsuhteesta ja samalla siis myös työttömäksi. Viime syksynä, kun olin valmis palaamaan työelämään, ei työnhaku enää ollut samanlaista kuin muutama vuosi aiemmin. Vallitseva taloustilanne näkyi vahvasti avointen paikkojen sekä hakijoiden määrässä. Aiemmin seuraava tehtävä oli aina löytynyt suhteellisen pian, mutta nyt siihen meni lähemmäs puoli vuotta. Hioin CV:tä ja hakemustani, ravasin haastatteluissa ja menestyin rekrytointiprosesseissa, mutta se että pääsee useamman kerran viiden tai kolmen parhaan joukkoon, ei valitettavasti tässä kilpajuoksussa juuri auta. Olin jo asennoitunut siihen, että otan sen mitä saan ja senkin varmasti taas pätkämuodossa, kunnes onni vihdoin potkaisi, tähdet taivaalla olivat oikeissa asennoissa ja minulla kai oikean sävyinen jakku tai jotain; sain vakituisen työn, jossa viihdyin loistavasti! Ironista kyllä, tästä vakituisesta työsuhteesta tuli kuitenkin lyhin kaikista. Iski Y niin kuin yllätys ja T niin kuin työttömyys. Siis yyteet. Minä ja 80 muuta, eli kolmasosa firman henkilöstöstä, saimme lapun kouraan ja pitkän kuuman kesän.

Nyt ollaan siis taas lähtötilanteessa ja ei riitä että työnhaku on rankkaa puuhaa, vaan tämä syksy näyttää työllistymisen suhteen vielä huomattavasti synkemmältä kuin tilanne vuosi sitten. Joukkoirtisanomisista saa lukea lähes joka viikko, eli kilpailu työmarkkinoilla kiristyy ja yritykset ovat varovaisia palkkaamaan uutta väkeä. Työnhakijan pitää olla fiksu, filmaattinen, nuori, innokas, kokenut ja erottua 150 vastaavan joukosta. Pitää myös kestää henkistä vuoristorataa, eli innostua sata lasissa jokaisesta hakemastaan tehtävästä ja kuvitella itsensä niihin ja toipua pikavauhtia pettymyksistä joita tälle tielle ihan väkisinkin osuu, jotta voi taas astella lippu korkealla seuraavaan haastatteluun. Eikä saa turhautua, sillä vaikka tiedät että olisit ihan törkeän hyvä hakemassasi tehtävässä, tiedät usein myös että et sitä saa koska CV:stä puuttuu taas yksi vaadittavista asioista. Niin se vain menee, kunnes joku rohkea ja taitava haastattelija näkee CVn takana olevan ihmisen ja antaa mahdollisuuden. Sitä mahdollisuutta tässä odotellessa siis!

 Kuvissa esiintyvä päivän asu eiliseltä onkin juuri työhaastatteluasu. Huomenaamulla taas lippu salkoon ja menoksi!

Jakku, housut ja paita H&M, huivi Vila, kengät DinSko ja laukku Mulberry.
Kello DKNY, kaulakoru Calvin Klein ja rannekorut Tiffany & Co ja Kappahl.