tiistai 29. heinäkuuta 2014

Hän on täällä




Viikko sitten maanantaina perheestämme tuli nelihenkinen, kun kovasti odotettu pieni tyttäremme, jota edelleen Bennyksi kutsumme, saapui maailmaan. 3360g ja 50cm, samanlainen nöpönenä ja suppusuu kuin isoveljellään ja hirmuisesti tummaa tukkaa. Täydellinen!

 



Synnytys oli nopea ja meni molempien osalta hyvin, joten pääsimme osaston sijaan nauttimaan potilashotellin ylellisistä puitteista. Se olikin melkoinen onni, sillä jouduimme viipymään sillä visiitillä perjantaihin saakka Bennyn keltaisuuden, eli bilirubiiniarvojen takia. Nyt ollaan kuitenkin päästy jo kotielämän makuun ja täytyy sanoa, että hyvältä maistuu. Isovelikin on omaksunut uuden roolinsa suorastaan liikuttava hyvin.





Kirjoittelen lisää, kunhan maltan!

10 kommenttia:

  1. Pieni on niin ihana ja kaunis, voi suloisuutta! Nyt vaan odotellaan mielenkiinnolla nimeä! Ja isoveli näyttää juuri niin onnelliselta kuin muistan oman kolmevuotiaani näyttäneen tullessaan isoveljeksi. :)

    VastaaPoista
  2. Onnea koko perheelle! Tuon pienuuden koon tajuaa vasta, kun näin kuvan hänestä kopassaan :) Suloinen!
    ps. Tyylikkäitä otoksia oli tuossa aiemmassa postauksessa sinusta ja masusta.

    VastaaPoista
  3. Oi miten suloinen tyttö! Onnea koko perheelle!!

    VastaaPoista
  4. Pieni eskimotyttö<3 Paljon onnea!

    VastaaPoista
  5. Kaunis, ihana vauva <3
    Onnea vielä!!

    VastaaPoista
  6. Vihdoin tännekin tuli kuvia! Odotettu on <3 voi Veikkaa, liikkis <3

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea, suloinen hän on! -Kata

    VastaaPoista
  8. Onnea vielä kerran! <3 Miten suloinen sisarusten tapaamishetki.

    VastaaPoista
  9. Kesän jatkuneen blogitauon jälkeen täälläkin kurkkimassa.

    Niin kaunis tyttönen! Ristiäispäivitystä odotellessa...

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona