Virvon varvon ja vuoden mutsi

Lars laittoi torstaiaamuna viestin vietyään Pärpän päiväkotiin ja luettuaan ilmoitustaulun, että pojalle pitäisi saada seuraavaksi päiväksi päiväkotiin, ulkovaatteiden päälle, jotain virpomiseen sopivaa asustusta. Mietin kovasti, että puetaanko pojatkin noidiksi vai joksikin muuksi ja kysäisinpä muidenkin äitien mielipidettä Facebookissa. Vastaukset olivat vähän sen suuntaisia, että mikä vaan on nykyään ok, mutta kyllä perinteisemmät asut saivat silti kovimman kannatuksen. Siis noidat, puput ja kissat, enkä voi sanoa olevani yhtään eriraiteilla. Illemmalla kotona kysyin Pärpältä, että mikä hän haluaisi olla ja vastaus oli sillä selvä: kissa! Niin kuin mamman ja papan Svansson.

 Miaaau!

Käväistiin kaupassa, mutta eipä sieltä mitään kissataminetta löytynyt. Niinpä palautettuani erään koulutehtävän itselleni tyypillisesti viime tipassa, eli puolilta öin, kaivoin esiin ompelukoneen ja aloin miettiä kissa-asusteita. Päätin haikein mielin uhrata tiensä päähän tulleet harmaat velourverkkarini projektille ja aloin leikellä niistä sopivanmallisia häntä- ja korvapaloja. Olivat muuten mukavimmat kotiverkkarit ikinä! Niiden pehmeydelle ei vetänyt vertoja mikään. Vaatehuoneen nurkasta löytyi yksi käyttämätön sisustustyyny, josta leikkasin kulman auki saadakseni vanua hännän ja korvien täyttämiseen. Ompelulaatikkokin osoitti arvonsa, sillä sen uumenista löytyi paria erilaista kuminauhaa ja valkoista fleecekangasta. Siitä se sitten lähti!

 Paitsi että. Hännän ompelemisen jälkeen ompelukoneeni päätti muistuttaa minua öljyämisensä tärkeydestä ja katkaisi viimeisenkin varaneulan. Että se sitten siitä. Olin ehtinyt sentään siksakata korvapalojen reunat, mutta itse ompelu olisi hoidettava perinteisemmällä tyylillä. Kyllä hieman mietin, että onko tässä mitään järkeä istua keittiön pöydän ääressä perjantaiyönä klo 01:30 ja ommella käsin kissankorvia vanhoista verkkareista. Mutta hei, mitäpä sitä ei rakkaan lapsensa onnen tähden! Ajattelin myös, että jos tällä ei irtoa vuoden mutsi -pystiä, niin ei sitten millään! Saatuani ompelutyön valmiiksi, totesin, että fleecesomisteet varmaan pysyisivät kiinni liimallakin. Sormenpääni puolsivat ehdotusta. Kaivelin hetken askartelulaatikkoani, joka sekin lunasti paikkansa, ja löysin pullollisen vanhaa kunnon Erikeperiä. Sillä lätkin fleecepalat kiinni ja voilá! Täytyy sanoa, että olin aika vaikuttunut työni tuloksesta! Jopa siinä määrin, että aloin heti suunnitella voittopuhettani vuoden mutsi -gaalaa silmällä pitäen. Pärppä osoitti aamulla erinomaista pelisilmää ihastuessaan oitis kissa-asusteisiinsa, kun niitä hänelle silmät ristissä esittelin. (Hehee, huomasitteko: silmällä pitäen, pelisilmää ja silmät ristissä. Silmät-silmät-silmät.)

Kissakamat pääsivät käyttöön tänäänkin, kun käytiin virpomassa naapurissa mammalle ja papalle. Pärppä lasketteli vakavana hienot pätkät värssyä, jossa mainittiin ainakin sanat viivon, vaavon, teeveeks, vuoeks, eli kaikki oleellinen. Niin ja värssyn lopetti päättäväinen huudahdus: palkka! 

Herra Svansson heilahti myös heti ovelle ja yritti päästä käsiksi vitsoihin. 

Kissamaista kiehnäystä.

Ja tässä poseerataan mamman kameralle.

 

Lopuksi laitettiin palkkapussit taskuun turvaan.

Mutta meillä ei käynyt ensimmäistäkään virpojaa! Päättyvän kadun kirous, vai mikä lie. Joudun siis syömään kaikki suklaat itse. Mikä tragedia.