lauantai 17. elokuuta 2013

Sunday morning every morning





Mies palasi viikko sitten lomaltaan työpöydän ääreen, mutta me Börjen kanssa ollaan jatkettu vapaaherroina elämää kotosalla. On nautittu kiireettömistä aamuista syöden aamupalaa lähempänä lounasaikaa (meillä syödään aamupalaksi siis muutakin kuin suklaata), lueskellen kirjoja tai lehtiä. Söin alkuviikosta kauan himoitsemaani mustikkamaitoa, kun käytiin torilla ostamassa vielä kauden viimeisiä kesämarjoja.





Alla olevissa asuissa lounastettiin tiistaina, siis silloin kun oli vielä kesä, toisen bestikseni kanssa. Tänään ikkunan takana on näyttänyt koko päivän niin harmaalta ja vetiseltä, että syksy taitaa todella tehdä tuloaan vaikka elokuunhan pitäisi olla vielä ihan täysipainoinen kesäkuukausi. Nytkin vesi valuu pitkin ikkunaa niin, että hyvä kun ulos näkee. Vaikka ikkunat ovat vastapestyt. Mikähän siinä muuten onkin, että tulee aina niin ”kunnollinen ja keskiluokkainen” olo, kun saa ikkunat pestyä.


Vaikka juuri sitähän tässä kai ollaan.
Enimmäkseen ainakin.






Housut ja paita H&M, laukku DKNY ja släbärit Havaianas.
Ja sitten on tietysti rojua ranteessa, kuten ainakin Norppa tätä
ihastuttavaa liikettä kutsuu. Rojut Kappahl ja Tiffany & Co.
Ja tuo harjanvarsi? Pienen kuvausapulaiseni tekosia.








2 kommenttia:

  1. Jeeeee, mikä löytö! Ihan mahtavaa, että sulla on taas blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin löydetty ja kiva kun löytö ilahduttaa! :)

      Poista

Kiitos kun ilahdutat kommentillasi!
Lööv, Jona