Hän on täällä

Viikko sitten maanantaina perheestämme tuli nelihenkinen, kun kovasti odotettu pieni tyttäremme, jota edelleen Bennyksi kutsumme, saapui maailmaan. 3360g ja 50cm, samanlainen nöpönenä ja suppusuu kuin isoveljellään ja hirmuisesti tummaa tukkaa. Täydellinen!

 

Synnytys oli nopea ja meni molempien osalta hyvin, joten pääsimme osaston sijaan nauttimaan potilashotellin ylellisistä puitteista. Se olikin melkoinen onni, sillä jouduimme viipymään sillä visiitillä perjantaihin saakka Bennyn keltaisuuden, eli bilirubiiniarvojen takia. Nyt ollaan kuitenkin päästy jo kotielämän makuun ja täytyy sanoa, että hyvältä maistuu. Isovelikin on omaksunut uuden roolinsa suorastaan liikuttava hyvin.

Kirjoittelen lisää, kunhan maltan!

38+3 ja yösuklaata

Äitiysloman alusta on kohta jo kuukausi ja niin on kiirettä pitänyt. Aluksi kestitsin muutamia vieraita ja sittenhän se jo puski juhannus päälle. Pieni vauvavarustelustressi alkoi jo nostaa päätään siinä äitiysloman kynnyksellä, mutta ajattelin että juhannuksen jälkeen sitten helpottaa ja laitan ison vaihteen silmään ja kaiken vauvaa varten kuntoon. Juhannus Savossa sujui mukavasti kuten kerroinkin, mutta selkää ja lantiota särki ja olo muuttui jotenkin epävarmaksi ja levottomaksi. Bennyn liikkeet masussakin tuntuivat välillä erityisen kipeiltä. Valvoin jopa aamuyöstä ja minähän en öisin valvo, paitsi pakotettuna. Siis niin kuin kesken unen. Myöhään kyllä tykkään kukkua. Larsillekin juttelin, että on jotenkin sellainen olo, että haluan  pian takaisin kotiin (eli TAYSin lähelle) ja laittamaan kaiken kuntoon (varsinkin kun neuvolalääkärikin oli juuri todennut, että melkoisen kypsältä tilanne vaikuttaa). Reissusta piti tietysti toipua pari päivää, ennen kuin saattoi aloittaa varustelurumban. Kotona olokin taisi helpottaa oloa siinä määrin, että pahin stressi kaikkosi. Keskiviikkona aamupäivästä kuitenkin totesin, että ny on jotenkin kumma ja tukala olo ja selkää särkee mojovasti. Tultiin kyläreissulta kotiin ja heittäydyin sängylle lepäämään. Olo ei todellakaan helpottanut. Lopulta tukala olo muuttui supisteluksi ja niillehän ei sitten loppua näkynyt. Olin aivan raivoissani, sillä eihän vauva nyt voi vielä syntyä! Ei edes 37 viikkoa täynnä ja harsot silittämättä, pikkupeitto ompelematta, vaatteita ostettuna vasta pari hassua, eikä isoveljenkään vanhat, uusiokäyttöön hyväksytyt säilytyksen jäljiltä pesty. Ei kaukaloa, ei tutteja ja mikä pahinta, ei kotiutumisvaatteita! (Tämä on oikeasti tärkeä, älkää nyt naurako siellä!) Ja ai hitto, entäs masukuvat! Niin ja ei sinne potilashotelliinkaan pääse, jos vauva ei ole täysiaikainen. Lopulta aloin hyväksyä tilanteen ja kanavoin raivon toiminnaksi. Aloin lajitella vaatteita, tehdä to do- ja shoppinglistaa, siivota kotia ja sen sellaista. Supistukset tihenivät ja tiukkenivat, mutta eivät tehneet mitenkään ihmeemmin kipeää. Mitään harjoitussupistuksia ne eivät kuitenkaan enää olleet. Lopulta häärättyäni ja pakkailtuani sairaalakassin, totesin Larsille että nyt lähdetään ostoksille. Mies totteli kiltisti, niin kuin tällaisten luonnonvoimien edessä kannattaakin. Tein tehoiskun läheiselle ostarille ja haalin vaatetta itselleni sekä vauvalle. Marketista vielä vauvatarvikkeita, vaippoja ja kaikenmaailman epäilyttävää äitiystarviketta. Sitten totesin, että supistuksia on nyt tullut melkein kahden tunnin ajan koko ajan kahden minuutin välein selvästi kiristyen. Ja koska tiesin, että äitini toinen synnytys on mennyt avautumisvaiheen osalta lähestulkoon kivuttomasti, uskalsin soittaa synnytysvastaanottoon. Toivottivat tervetulleeksi näytille ja niinhän me mentiin. Pari senttiä oli näillä supistuksilla saatu paikkoja auki ja muutaman tunnin jälkeen jo melkein neljä ja kaula katoamaan. Sitten kuitenkin supistukset loppuivat kuin seinään. Hetken odottelun jälkeen saimme kehotuksen lähteä silmät ristissä kohti kotia ja omaa sänkyä. Ei sekään huono vaihtoehto ollut silloin kahdelta yöllä, mutta se, että kaksi viikkoa myöhemmin tässä edelleen ollaan, on hieman yllättävää.

Sittemmin olen saanut harsot silitettyä ja vaatteet pestyä. Kaukalo on hankittu ja kotiutumisvaatteet valittu. Masukuvat on otettu ja äitiyspakkauksen kylkeen satiininauha hankittu. Olen siivonnut kuin heikkopäinen, shoppaillut itseni henkihieveriin ja kävellyt pitkin Helsinkiä kunnes jalat juuri ja juuri enää kantavat, mutta ei. Ei mitään. Nada. Nothing. Seuraavaksi kai kokeilen Pärpän uutta trampoliinia. Josko se sillä. Vauva ja masu ovat todella alhaalla, eikä vointi ja jaksaminen ole ollut enää ihan entisenlaista tuo melkeinsynnärikäynnin jälkeen. Iltaisin kropan väsyttyä olo on välillä varsin tukala. Jos vielä äitiysloman alettua ajatus synnytyksestä tuntui vähemmän houkuttelevalta, voin nyt sanoa olevani kypsä. Siis erittäin! Kroppa natisee liitoksissaan ja henkisellä puolella on havaittavissa ajoittaista kireyttä. Miestä onneksi lähinnä naurattaa mun keuhkoamiseni milloin mistäkin asiasta.

Mutta vaikka nämä viimeiset viikot ovat vähän tuskaisia ja malttamattomuuden täyteisiä olleetkin, niin täytyy myöntää, että helpolla olen tässäkin raskaudessa päässyt ja olostani pääasiassa nauttinut. Ensimmäisessä raskaudessa ajelin autolla toimistotyöhön ja nyt kipittelin bussilla ja seisoin paljon, eikä silti tehnyt juuri sen tiukempaa. Painoa on tullut samaan tahtiin varsin maltillisesti, kuten ensimmäisessäkin raskaudessa, eli noin kolme kiloa ja suurin raskausoire on tälläkin kertaa ollut närästys, josta on selvitty vallan mainiosti lakristin makuisella Renniellä. Niin ja aamusuklaa on vaihtunut yösuklaaksi. Karmea tapa, josta on pikimmiten opeteltava eroon!

Ai niin, meinasivat nämä masukuvat aiheuttaa tuplastressin. Ensin vaikutti siltä että jäävät ottamatta ja kun lopulta kuvailemaan jaksoin ryhtyä, otin näitä kuvia kahtena päivänä ja olin aivan ymmälläni kun eivät muka onnistu. Lopulta tajusin, että kamerahan on rikki! Kenno oli taas päässyt heilahtamaan, kuten kerran aiemminkin ja aiheutti siten hämärää tarkennusongelmaa. Tällä kertaa ei enää lähdetty korjauttamaan, kuten viime kerralla ja suuntasin pikapikaa uuden ostoon. Onhan tuo runkopoloinen palvellut jo vuodesta 2008 saakka, eli kovalla käytöllä olleeksi elektroniikaksi ihan hyvän iän. Ja olisihan sekin nyt vähän huono juttu, että vauva syntyisi, eikä minulla olisi toimivaa kameraa! Lopulta kolmas kerta toden sanoi ja masu tuli ikuistettua asiaankuuluvalla hartaudella. Nyt pitäisi enää ommella se vauvanpeitto!

 

Jäätävä juhannus

Lossilla.  

 

Pakkasimme bestikseni Hn kanssa perheemme torstaina Audeihin ja suuntasimme kohti Itä-Savoa ja pikkuista Oravin kylää, jossa varsin vaatimaton kesämökkimme sijaitsee. Pitkä matka taittui mukavasti muutaman pysähdyksen ja autokokoonpanon vaihdon myötä. Loppumatkan ajoimme naiset ja lapset toisessa autossa ja miehet toisessa, eli kaikille riitti juttuseuraa. Saavuimme mökille melko myöhään illalla ja jouduimme oitis sakean hyttyssumun hyökkäyksen kohteeksi. Enpä muista hetkeen nähneeni niin paljon hyttysiä. Tai niin kylmää juhannusta, kuten lehdet tiesivät kertoa. Viileänkostea mökki kaipasi lämpöä ja sitähän sitten ruvettiin puuhellasta hakemaan. Jotain meni hieman pieleen, sillä hormi ei alkanutkaan vetää, vaan tunki kauhean savukrääsän sisälle mökkiin. Naiset ja lapset ajettiin ensimmäisenä ulos savua pakoon ja pian pihalla olivat myös miehet. Siinä sitä sitten väsyneinä, väsyneiden lasten ja verenhimoisten hyttysten kanssa mietittiin hämärtyvällä rannalla, että mitähän sitä sitten tehtäisiin, sillä haju mökissä oli melko voimakas, emmekä halunneet ottaa minkäänlaista häkämyrkytyksen riskiä pienten lasten ja meidän raskaana olevien naisten suhteen. Mietimme tavaroiden siirtämistä aittaan ja sen lämmittämistä lämmittimellä, mutta odoteltuamme tarpeeksi kauan, savun haju alkoi hälvetä niin että uskalsimme palata takaisin sisälle mökkiin ja laittaa lapset ja itsemme nukkumaan. Sinä yönä lämmitettiin sähkölämmittimellä ja seuraavana päivänä käytiin sitten ostamassa häkävaroitin, ettei tarvitse arvailla. Ja tokihan se hormikin sitten jo seuraavalla kerralla alkoi vetää.

Seuraavana aamuna, juhannusaattona, joka sattoi olemaan myös syntymäpäiväni, satoi rakeita, kun katoimme aamiaista pöytään. Mikä fiiliksennostattaja! Mutta kylläpä vaan maistui kuuma kahvi hyvältä. Suuntasimme viime hetken ostoksille ennen kauppojen kiinnimenoa ja palasimme sitten mökille rauhassa saunomaan ja kokkailemaan.

 

 Tiskihommia by herra H.

Keräsin kaiken urheuteni ja pakotin itseni hyiseen Saimaaseen talviturkin kastamaan, sillä tiesin, että muuten jäisi kaihertamaan. Veden kylmyydestä kertova nilkoissa tuntunut vihlova kipu ei loppunut missään vaiheessa uintireissuani (lue: kastautumista), vaan vasta saunan lauteilla. Lapsetkin uhosivat menevänsä sukeltamaan, mutta kipittivät nöyrinä takaisin saunan lämpöään kastettuaan pienet varpaansa rantaveteen.

 

Illalla lähdimme kyläkaupalle, kanavan rantaan, katsomaan kokkoa. Ilta-aurinkokin suvaitsi tulla esiin, vaikka eipä siitä lämmittämään ollut.

 Keskiyön aurinko. Melkein.

Juhannuspäivänä sää oli aavistuksen parempi (lue: ei satanut rakeita), joten miehet ja lapset lähtivät suurin puhein kokeilemaan kalaonneaan Saimaan selälle. Kalaa ei tullut, mutta vasarahai kuulemma söi. Tai näin ainakin kalaretken pienimmät osallistujat meille silmät kirkkaina väittivät.

Lounaan jälkeen lähdimme pyörähtämään Savonlinnassa esittelemässä juhannuksen autioittamaa kaupunkia vieraillemme. Päivä oli muuttunut iltapäivää kohden vieläkin kylmemmäksi kuin edellinen, mutta koska jäätelöt oli päätetty torin kupeessa syödä, niin myös tehtiin. Lämmin lörtsy olisi ehkä ollut järkevämpi vaihtoehto, mutta herkullinen lohilounas painoi vielä vatsassa. Onneksi takakontissa oli villaviltti, jonka saattoi heittää rantapenkille. Ei siihen muuten olisi uskaltanut ilman istua. Niin ja mainitaan vielä, että onneksi autossa on lämmitys. Illalla mökillä taas sanottiin ja herkuteltiin muurinpohjaletuilla.

 

Saunanraikkaat pikkusankarimme.

 

Sunnuntaina luonto hemmotteli meitä jälleen raikastavalla raekuurolla ja niinpä pakkasimme autot heti aamiaisen jälkeen ja lähdimme taivaltamaan kohti kotia ruuhkaisen paluuliikenteen seassa. Reissu oli tosi kiva ja onnistunut ja kaikki taisivat viihtyä, mutta kyllä oli kiva tulla taas kotiin juoksevan veden, posliinin ja ilmalämpöpumpun luokse.

Loppuun vielä suuren luontokuvaajan kootut teokset.

Lokilla oli pesä ja kolme kaunista munaa rantagrillin takana.

Kun oikein tarkkaan katsoo, saattaa näissä kuvissa nähdä sorsaäidin poikineen.